Pelaako kukaan muu The Sims-peliä sen takia, että voisi kuvitteellisesti toteuttaa omia fantasioitaan esim. ihastuksestaan oikeassa elämässä luomalla hahmot ihastuksen ja itsensä nimisiksi ja sitten vaikka harrastaa seksiä tämän ihastuksen kanssa ja perustaa perheen? Onko tämä sairasta/epänormaalia?
The Sims-peli ja omat fantasiat
2
170
Vastaukset
- haluantekniikantohtorin
Kyllä. Haluaisin elää erään tekniikan tohtorin kanssa ja olen simuloinut tilanteen Sims-pelillä.
- Anonyymi
Ei ole sairasta eikä epänormaalia mun mielestä. Monet tekevät itsensä sims peliin. Youtube on täynnä näitä videoita missä itseksi luotu sims seikkailee. Näin jopa sellaisen, jossa henkilö toteutti näköis simillään 100 vauvaa haasteen. Sehän on vain peliä. Vähän sama asia kuin roolipelit, joita ennen leikittiin. Tehtiin kuvitteelisia hahmoja, joilla oli jotain supervoimia. Eiköhän tuo ole ihan vaan sitä perus ihmisen mielikuvitusta, jota täytyy päästä jotenkin toteuttamaan. Ehkä minä en nyt tekis mitään julkista tube videota itsestäni ja rakkaastani, mutta simssillä on toteutettu jos jonkinlaisia scenaarioita. Asiaa voisi verrata myös elokuvan tekemiseen sillä erotuksella, että simsseilä ei ole tunteita eivätkä ne voi kärsiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672425- 661407
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww771234EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje61152Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19870- 79865
- 44713
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta87698Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe26678- 30666