Olemme saaneet oman Troijan puuhevosen

Nämä maahantunkeutujat. Tarjoamme heille ruokaa ja majapaikan ja hyysäämme heitä, Järjestämme jopa teini-ikäiset tyttäremme heille naitaviksi. Sitten he tuhoavat meidät.
####

Troijan puuhevonen on kreikkalaisessa mytologiassa Troijan sodassa käytetty sotajuoni. Kreikkalaiset onnistuivat tunkeutumaan piirittämäänsä Troijaan kätkeytymällä onton hevosen sisään, jonka troijalaiset itse veivät kaupunginmuurien sisäpuolelle luullen sitä lahjaksi. Tunnetuin kuvaus puuhevosesta on Vergiliuksen Aeneis-eepoksen 2. laulussa, minkä lisäksi se mainitaan esimerkiksi Homeroksen Odysseiassa (VIII 493-).

Kreikkalaiset olivat hyökänneet Troijaan pelastaakseen troijalaisten kaappaaman Helenan, joka oli Menelaoksen, kreikkalaisten johtajan puoliso. Piiritys oli jatkunut jo kauan, ja kreikkalaiset olivat häviämässä. Jopa eräs heidän puolikuolematon sankarinsa, Akhilleus, oli surmattu, ja kreikkalaiset olivat epätoivoisia.

Lopulta Odysseus keksi rakentaa puusta mahtavan onton hevosen, jonka sisään osa sotilaista, muiden muassa Odysseus itse, voisivat piiloutua. Tehtävä annettiin Epeiokselle, ja hevosen valmistuttua se jätettiin Troijan edustalle samalla kun muut kreikkalaiset purjehtivat läheisen saaren taakse piiloon, niin että troijalaiset luulivat heidän luovuttaneen ja purjehtineen pois. Troijalaiset pitivät hevosta lahjana ja voitonmerkkinä ja päättivät viedä hevosen kaupunkiin Troijan torille, vaikka he joutuivat tuhoamaan osan muurista, koska hevonen oli niin suuri, ettei se mahtunut portista.

Illalla iloiset troijalaiset juhlivat kreikkalaisten antautumista. Pappi Laokoon kuitenkin epäili jotain, mutta merestä nousi kaksi käärmettä, jotka tappoivat hänet ja hänen poikansa, koska jumalat olivat päättäneet Troijan tuhosta. Keskellä yötä sotilaat ja Odysseus tulivat ulos hevosesta, tappoivat vartijat ja avasivat kaupungin portit muille sotilaille, jotka olivat purjehtineet huomaamatta takaisin Troijan lähelle. Kreikkalaiset kävivät yhdessä troijalaisten kimppuun, ja juhlimisesta väsyneet Troijan asukkaat tapettiin nopeasti.

Sanontana Troijan hevonen tarkoittaa vertauskuvallisesti mitä tahansa juonta, jossa uhri houkutellaan vapaaehtoisesti päästämään vihollinen luokseen. Sen mukaan on nimetty myös Troijalainen, viattomaksi naamioitu tietokoneen haittaohjelma.
2171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä tuo on hevonen on ihan " Arabialainen ori " . Että silleen.

Äänestä

Kyllä tuo on hevonen on ihan " Arabialainen ori " . Aihetta on taas käsitelty aiemmin. Että silleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


P_Uuhevonen kirjoitti:

Nämä maahantunkeutujat. Tarjoamme heille ruokaa ja majapaikan ja hyysäämme heitä, Järjestämme jopa teini-ikäiset tyttäremme heille naitaviksi. Sitten he tuhoavat meidät.
####

Troijan puuhevonen on kreikkalaisessa mytologiassa Troijan sodassa käytetty sotajuoni. Kreikkalaiset onnistuivat tunkeutumaan piirittämäänsä Troijaan kätkeytymällä onton hevosen sisään, jonka troijalaiset itse veivät kaupunginmuurien sisäpuolelle luullen sitä lahjaksi. Tunnetuin kuvaus puuhevosesta on Vergiliuksen Aeneis-eepoksen 2. laulussa, minkä lisäksi se mainitaan esimerkiksi Homeroksen Odysseiassa (VIII 493-).

Kreikkalaiset olivat hyökänneet Troijaan pelastaakseen troijalaisten kaappaaman Helenan, joka oli Menelaoksen, kreikkalaisten johtajan puoliso. Piiritys oli jatkunut jo kauan, ja kreikkalaiset olivat häviämässä. Jopa eräs heidän puolikuolematon sankarinsa, Akhilleus, oli surmattu, ja kreikkalaiset olivat epätoivoisia.

Lopulta Odysseus keksi rakentaa puusta mahtavan onton hevosen, jonka sisään osa sotilaista, muiden muassa Odysseus itse, voisivat piiloutua. Tehtävä annettiin Epeiokselle, ja hevosen valmistuttua se jätettiin Troijan edustalle samalla kun muut kreikkalaiset purjehtivat läheisen saaren taakse piiloon, niin että troijalaiset luulivat heidän luovuttaneen ja purjehtineen pois. Troijalaiset pitivät hevosta lahjana ja voitonmerkkinä ja päättivät viedä hevosen kaupunkiin Troijan torille, vaikka he joutuivat tuhoamaan osan muurista, koska hevonen oli niin suuri, ettei se mahtunut portista.

Illalla iloiset troijalaiset juhlivat kreikkalaisten antautumista. Pappi Laokoon kuitenkin epäili jotain, mutta merestä nousi kaksi käärmettä, jotka tappoivat hänet ja hänen poikansa, koska jumalat olivat päättäneet Troijan tuhosta. Keskellä yötä sotilaat ja Odysseus tulivat ulos hevosesta, tappoivat vartijat ja avasivat kaupungin portit muille sotilaille, jotka olivat purjehtineet huomaamatta takaisin Troijan lähelle. Kreikkalaiset kävivät yhdessä troijalaisten kimppuun, ja juhlimisesta väsyneet Troijan asukkaat tapettiin nopeasti.

Sanontana Troijan hevonen tarkoittaa vertauskuvallisesti mitä tahansa juonta, jossa uhri houkutellaan vapaaehtoisesti päästämään vihollinen luokseen. Sen mukaan on nimetty myös Troijalainen, viattomaksi naamioitu tietokoneen haittaohjelma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu