Mistä masennus johtuu

jgkklglglglg

Minulla oli ennen masennusjaksoja ja silloin en nähnyt niihin mitään syytä.
Ihminen on todella sokea niille asioille joita ei halua käsitellä.

Nykyään se näkyy niin selvänä miksi minulla oli silloin niin paha olla, mutta silloin en pystynyt näkemään metsää puilta.

Käsittelin lapsuuteni traumat terapiassa, katkaisin välit vanhempiini, joista toinen oli/on narsisti. Katkaisin välit ihmisiin, jotka käyttivät minua hyväkseen sekä ihmisiin, jotka olivat "vaikeita" ihmisiä.

Luovuin kaikesta vähänkään epämääräisestä ja otin tilalle absoluuttisen totuuden (mielummin päädyn vaikeuksiin kuin taas ajautuisin maailmaa, jossa "oikea vastaus" korvaa totuuden). Tunnustin pahat tekoni, käsittelin ne ja yritin korvata ihmisille, joita olin sortanut jollain tavalla. Kävin läpi oman Uskoni ja otin vastaan sen paikan, johon Yläkerta minut johdatti. Löysin Jeesuksen, sain ripittäytyä kaikista pahoista teoistani papille...

Syntyi uusi ihminen, ihminen joka tunsi asioita eri tavalla kuin vanha, ihminen jolla ei ollut paljoakaan yhteyttä vanhan ihmisen kanssa.

Vaikka elämäni on materiaalisella tasolla ihan toisin kuin ennen, niin olen ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti onnellinen ja masennusjaksot ovat kaukainen vuosien takainen muisto. Ne liittyy ihmiseen, jota en edes oikein enää tunnista.

5

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hienoa että kerroit historiasi ja kokemuksesi. Kyllä se niin on, että väärä menneisyys kulkee painolastina ja siitä on päästävä eroon. On tempaistava irti vääristä asioista ja jopa ihmisistä. Ihmisellä on vastuu kasvaa ja ehdottoman tärkeää on terve usko ja yhteys Jumalaan. On lähettävä muutos- ja kasvuprosessiin.

    • VanhaNainen1948

      Olen perusluonteeltani iloinen ihminen. En edes suostunut masentumaan hain aina uutta toiminttaa ja harrastusta kun isopyörä pyöri tarpeettomana.
      Keräsin ympärilleni ihmisiä jotka tarvitsivat apuani.
      Kun sitten akseli siirtyi niin että olisin itse tarvinut joskus edes ohimenevästi pientä apua, kukaan ei ehtinyt tai halunut..
      Muutin suhteeni tapasin vain vieraillakseni, en tehdäkseni tai avukasi (suursiivous lastenhoito kotityöt jne.) nämä ystävät lopettivat yhteyden pidon, kun tein säännön itselleni, otan yhteyttä tai soitan vastavuoroisesti loppui yhteydenpito.
      Saldo 60 vuoden elämästä.

      • ghhfdgbf

        En voinut olla huomaamatta..."keräsin ympärilleni ihmisiä jotka tarvitsivat apuani" Itsellä vähän sama havainto. Kun oli avaramielinen, ymmärtäväinen, niin haaskansyöjät löysivät nopeasti.
        Puheet oli mitä oli, mutta "suhteet" toimi niin, että minä annoin, he ottivat.

        ...eihän sellaiset ihmiset ikinä maksa takaisin, nauravat korkeintaan takanapäin, että olikin tyhmä ihminen...

        Kun tulin uskoon niin kaikki muuttui.
        Haaskalinnut hävisivät ja sain ihan oikeita ystäviä, ystäviä jotka auttoivat kun oli vaikeaa, ystäviä jotka eivät laskelmoinneet hyötyvänsä mitään (olin siinä kunnossa ettei kukaan varmaan olisi uskonut hyötyvänsä minusta).


    • LAISKUUDESTA

      LAISKUUDESTA JA LAISKUUDESTA

      JOO.

    • 123232

      Viimeinen palapelin pala onnelliseksi tulemiseen on, että sitten kun sinulla itsellä menee hyvin, niin annat mielessäsi anteeksi kaikille ketkä sinulle jotain pahaa tekivät. Ei tarvitse ottaa yhteyttä keneenkään. Annat vain mielessäsi anteeksi ja silloin heität vanhat asiat vertauskuvallisesti roskakoriin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      168
      1428
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1019
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      650
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      622
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      573
    Aihe