Kopioitu murha.infolta:
Raaseporilaiskini pahoinpiteli kissaa, joka kitui kuoliaaksi
ViestiKirjoittaja Jokituuli » Pe Joulu 04, 2015 6:39 pm
Tämä suomalaisen kahjon tekemä rääkkäys on vakavampi kuin Järvenpäässä tapahtunut, joka ei sekään ole mitenkään puolustettavissa :mrgreen:
Ote tuomiosta
T.J on tahallaan pahoinpitelemällä ja tappamalla eläinsuojelain vastaisesti kohdellut kissaa julmasti ja tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa aiheuttaen. Tyyppi on heittänyt kissan maahan, jonka jälkeen hän on tampannut kissan päälle useamman kerran, aiheuttaen kissalle alaleukaluun irtoamisen niin, että vasen puoli on irronnut kokonaan ja oikea puoli on irronnut leukanivelestä, lisäksi vasemmanpuoleinen ohimoluu on murtunut useammasta kohdasta, ja vasemman silmäkuopan yläpuolelle nahanalaiskudokseen ja aivojen alle aivokalvoille on aiheutunut verenvuotoa. Kissa on tämän jälkeen kuollut ulkoisen verenvuodon seurauksena. Kissa ei ole kuollut välittömästi vaan se on kokenut voimakasta kipua ja kärsimystä ennen menehtymistään..
Syyttäjä on vedonnut kirjallisena todisteena Eviran 16.9.2014 päivättyyn tutkimustodistukseen, joka koskee syytteessä tarkoitetun kuolleen kissan 1.7.2014 suoritettua patologisanatomista tutkimusta. Tutkimustodistuksesta ilmenee, että kissassa on tutkimuksessa todettu muun ohessa syytteessä mainitut vakavat ruumiinvammat.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus langetti tuomion 14.01.2015: Kolme kuukautta ehdollista ja korvauksia yhteensä 957,40 euron edestä.
Tästä tapauksesta saatiin tuomio seitsemässä kuukaudessa tapahtumasta. Raaseporissa tehtyä kissojen elävänä hautaamista on vatiloitu jo kaksi vuotta. Juttua on välillä siirretty Hankoon ja Espooseenkin. Osaako joku kertoa, miksi tuomion antamisessa vitkutellaan?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko sukua siitosen kissan keitolle, vai isisin päänleikkaus videolle. Eroa kirkosta niin ei tarvitse hullujen edesottamuksia seurata.
tässäkin pitäisi syyttää kissan omistajaa eläimen heitteille jätöstä eli eläinsuojeelurikoksesta.
Aika erikoista, että kun maahanmuuttokriittinen talloo kissan pään murskaksi, se ei liikuta ketään. Mutta kun maahanmuuttaja roikottaa kissaa - joka selviää vahingoittumatta - siitä nousee aivan tajuton älämölö.
Ei oo videoo.
maahanmuuttokriittinen ei sentäään alkanut sormeilla kissan sukuelimiä ennenkuin tappoi kissan josta halusi eroon,näillä asioilla on vissi ero.