Kadutko uraasi tai jatkuvaa kumppanin vaihteluasi

Naiset eivät ikimaailmassa suostuisi myöntämään tehneensä tuollaisia virheitä. Vika on heidän mielestään aina miehissä.

Jos nainen heittää tikan ohi taulusta, piirtää hän ympyrän tikan kohdalle ja päättää että tuohonhan sen piti osuakin.

Mä luulen että ei se vielä niin paha ole jos uraansa on keskittynyt ja siinä myös asemaa on tullut ja on vaurastunut, ei vaikka sitten nämä parisuhdejutut olisivatkin jääneet. Mutta se on jo pahempi juttu jos kaikista satsauksista huolimatta se urakaan ei silti ole lähtenyt alkuun siksi jos ei ensimmäistäkään koulutusalansa työpaikkaa ole saanut, ja siten vielä hanttihommista pitää siinä kaiken jälkeen alkaa jo vanhempana. Näin siinä meneekin sitten jo niin työelämässä menestymiset kuin parisuhde- ja perhejutut. Toki sitä voi kaikesta huolimatta onnista vielä sinnittelemään ja jonkinlaista taloudellista menestystäkin saamaan, mutta ei niin että saisi asemia muuta kuin vähänb halveksitun laisia, ja ne naisetkin mitä siinä enää niin mennen olisi saatavissa eivät helposti enää jaksa kiinnostaa.

Itse miehenä olen ollut kykenemätön pitkiin suhteisiin aikaisemmin. Nyt neljänkymmenen nurkilla koen menettäneeni paljon. Perhettä en enää usko saavani. Jatkuva naisten vaihtuminen tuntuu turhauttavalta ja tyhjältä.

Työ on vain työtä, ei ura. Tiesin lapsesta asti olevani perhekeskeinen, joten perhe on aina tullut ykkösenä. Onneksi löysin jo nuorena tyttönä samanlaisen perhekeskeisen ihmisen rinnalleni.
Kun olin vielä nuori ja kaunis minua lähinnä ärsytti miesten huomio. Se oli niin ulkonäkökeskeistä ja seksihakuista. Olisin voinut olla luonteeltani ihan millainen tahansa, se ei noita sankareita kiinnostanut, kun vain pylly oli piukka, rinnat pyöreät ja kasvot kauniit. Kyllä ne omaakin miestä ovat ilahduttaneet, mutta hän on silti aina rakastanut minua, joka asun sen kuoren sisällä.

eka suhteeni kariutui koska olin jatkuvasti töissä. Lupasin että teen vähemmän töitä mutta ei se onnistunut ja ero tuli. Oon aina yrittänyt ottaa naistani huomioon ja toinenkin suhde meni siihen että sain uuden työpaikan ja aluksi olin jatkuvasti töissö, tein jotain 15 tuntisia päiviä, tienasin paljon rahaa. Rahan tienaaminen on ollut aina etusijalla elämässäni mutta sitten otin loparit siitä työstä koska tajusin että ei kukaan nainen halua olla miehen kanssa jota ei näe koskaan. Oon sitten alkanut tekemään vain 8 tunnin työpäiviä ja nykyinen tyttöystävä on tyytyväinen.

Mitä joskus olen katunut on hyväuskoisuuttani ihmisiin. Naivisti olen nuorempana ajatellut, että kaikissa on jotain hyvää ja hyvään vastataan hyvällä. Niinpä sitä on sitten tuossa luulossa kuvitellut, että kyllä se ihmisen hyvyys sieltä löytyy kun jaksaa ihmiseen uskoa. Hyvyydellä tarkoitan tässä yhteydessä oikeudenmukaisuutta.

Joissakin parisuhteissa kun sukset meni ristiin ajattelin, että se on vaan joku oikku tai tilapäinen häiriö, kunnes lamppu on syttynyt ja tajunnut että kyllä se joku ongelma suhteessa tai väleissä ihan pysyvä on. Eikä se siitä paremmaksi tule, vaikka puserran silmät päästäni ja lausun kyllä se siitä mantraa.

Muuten nyt en koe, että katuminen auttaisi muuta kuin ottamaan opiksi virheistä.