"Pariisin terrori-isku: "Jumala on suuri!", "Jumala on rakkaus!" vaiko "Jumalaa ei ole!"?
Ei ole yhdentekevää mitä ihmiset uskovat Jumalasta. Ei ole yhdentekevää myöskään uskovatko ihmiset ylipäätään Jumalaan. On niitä, jotka uskovat, että Jumala on olemassa, mutta elävät käytännössä niin kuin häntä ei olisi olemassa. Toisaalta on niitä, jotka uskovat, ettei Jumalaa ole, mutta käytännössä elävät ikään kuin hän olisi olemassa.
Ensin mainittua ihmisryhmää on joskus kutsuttu termillä ”apateistit”. He kyllä uskovat Jumalaan, mutta eivät liiemmälti ole hänestä kiinnostuneita, eikä Jumalalla ole juuri mitään merkitystä heidän päivittäiseen elämäänsä ja valintoihinsa.
Viimeksi mainittuun joukkoon kuuluu valtaosa ateisteista. He tosin väittelevät antaumuksella ja sydämen palolla ateismin puolesta, varsinkin, jos vastaväittäjänä on joku kristitty, mutta samalla kiivailevat sellaisten kristillisten arvojen, kuten ihmisarvon, elämän merkityksen, lähimmäisen rakkauden ja oikeudenmukaisuuden ym. puolesta ikään kuin tällä kaikella olisi mitään perimmäistä merkitystä ilman Jumalaa.
Nykyateisteja onkin toisinaan moitittu siitä, että he haluavat autuaan epäjohdonmukaisesti ja itsepintaisesti riippua kristillisen etiikan ihanteissa (e.g. lähimmäisen rakkaus, ihmisarvo), vaikka kieltävät etiikan välttämättömän kristillisen teistisen perustuksen.
Kukaan ei sitä kiellä, että ateistit kykenevät elämään hyvää ja moraalista elämää, tai ettei ateisti kykenisi tunnistamaan moraalista hyvää ja pahaa. Kristinuskon mukaan kaikki ihmiset - myös ateistit - on luotu Jumalan kuvaksi, ja juuri siitä syystä meillä kaikilla on kyky luonnollisen lain valossa tunnistaa moraalinen hyvä ja paha toisistaan, sekä jossain määrin jopa elää sen mukaan. Siksi lienemme, kristityt ja ateistit, yhtä mieltä siitä, että Pariisin terrori-iskut edustivat aidosti ja objektiivisesti moraalista pahuutta.
Mutta käsitys siitä, että on asioita, tekoja ja ihmisiä, jotka objektiivisesti ovat moraalisesti hyviä tai pahoja, voidaan perustella ainoastaan mikäli on olemassa Jumala, josta käsin hyvyys ja pahuus voidaan metafyysisesti perustella. Ateisti ei voi edes moralisoiden syyttää Jumalaa Raamatun ”hirveyksistä”, ellei Jumalaa ole olemassa, koska ilman Jumalaa ei ole olemassa mitään objektiivisesti hyvää tai pahaa, eikä siten mitään moraalisia ”hirveyksiä” sen enempää Raamatussa kuin maailman historiassa yleensä. On vain ihmisiä, asioita ja tekoja sekä erilaisia kilpailevia mielipiteitä niistä. Niin kuin eräs elokuvarepliikki kuuluu: ”Ei ole mitään hyvää tai pahaa, on vain kivaa tai tylsää.”
Filosofian professori Alex Rosenberg on harvinainen ateisti siinä mielessä, että hän on uskaltanut katsoa ateistista nihilismiä kasvoista kasvoihin ja myöntää sen minkälaisia johtopäätöksiä Jumalan olemassaolon kieltämisestä väistämättä seuraa. Rosenberg heittää teesit pöytään kirjassaan The Atheist Guide To Reality - Enjoying Life Without Illusions (Norton, 2011). Rosenbergin mukaan ainoa oikea maailmankatsomus on materialistinen ateismi ja tiede tarjoaa ainoan oikean selityksen. Mutta tästä näkemyksestä seuraa väistämättä asioita, jotka Rosenberg luettelee häpeilemättä heti kirjansa alussa (s. 2-3) seuraavasti:
Onko Jumala olemassa? Ei.
Mikä on todellisuuden perimmäinen luonne? Se mitä fysiikka sanoo sen olevan.
Mikä on universumin tarkoitus? Mitään tarkoitusta ei ole.
Mikä on elämän tarkoitus? Ei mikään.
Miksi minä olen täällä? Silkkaa sattumaa.
Toimiiko rukous? Ei tietenkään.
Onko ihmisellä sielu? Lasketko leikkiä?
Onko ihmisellä vapaa tahto? Ei mitään mahdollisuutta!
Mitä tapahtuu, kun minä kuolen? Kaikki jatkuu melko lailla kuten ennenkin, mutta ilman meitä.
Mitä eroa on oikealla ja väärällä, hyvällä ja pahalla? Niiden välillä ei ole mitään eroa.
Miksi minun pitäisi olla moraalinen? Koska siitä tulee sinulle parempi olo, kuin moraalittomuudesta.
Onko abortti, eutanasia, itsemurha, verojen maksaminen, ulkomaanapu tai mikä tahansa muu asia kiellettyä, sallittua tai joskus pakollista? Kaikki käy.
Mitä on rakkaus ja kuinka voin sen löytää? Rakkaus on ratkaisu strategiseen interaktio-ongelmaan. Älä etsi sitä. Se löytää sinut, kun sitä tarvitset.
Onko historialla mitään merkitystä tai tarkoitusta? Se on täynnä raivokasta meteliä vailla mitään merkitystä.
Onko ihmissuvun menneisyydellä mitään opetettavaa meille tulevaisuuttamme ajatellen? Jatkuvasti entistä vähemmän, jos siitä alunperinkään oli mitään opittavissa.
Loput kirjansa noin 330 sivusta Rosenberg käyttää perustellakseen näitä teesejä ”tieteellisesti”, elikkä materialistisesti. Niille, jotka ehkä kokevat tämän materialistinen katsannon ahdistavalta, Rosenbergilla on vastaus: Hanki rauhoittavia lääkkeitä!
Miksipä ei? Ihminenhän on Rosenbergin mukaan pelkästään aineellis-kemiallinen olento, joten ahdistus on vain kemiallinen epätasapaino, joka voidaan korjata kemiallisesti. Kaikki yritykset etsiä henkistä lohtua aineellisen maailman ulkopuolisista selityksistä merkitsee riippumista kiinni illuusioissa."
Ei ole yhdentekevää mitä ihmiset uskovat Jumalasta. Ei ole yhdentekevää myöskään uskovatko ihmiset ylipäätään Jumalaan. On niitä, jotka uskovat, että Jumala on olemassa, mutta elävät käytännössä niin kuin häntä ei olisi olemassa. Toisaalta on niitä, jotka uskovat, ettei Jumalaa ole, mutta käytännössä elävät ikään kuin hän olisi olemassa.
Ensin mainittua ihmisryhmää on joskus kutsuttu termillä ”apateistit”. He kyllä uskovat Jumalaan, mutta eivät liiemmälti ole hänestä kiinnostuneita, eikä Jumalalla ole juuri mitään merkitystä heidän päivittäiseen elämäänsä ja valintoihinsa.
Viimeksi mainittuun joukkoon kuuluu valtaosa ateisteista. He tosin väittelevät antaumuksella ja sydämen palolla ateismin puolesta, varsinkin, jos vastaväittäjänä on joku kristitty, mutta samalla kiivailevat sellaisten kristillisten arvojen, kuten ihmisarvon, elämän merkityksen, lähimmäisen rakkauden ja oikeudenmukaisuuden ym. puolesta ikään kuin tällä kaikella olisi mitään perimmäistä merkitystä ilman Jumalaa.
Nykyateisteja onkin toisinaan moitittu siitä, että he haluavat autuaan epäjohdonmukaisesti ja itsepintaisesti riippua kristillisen etiikan ihanteissa (e.g. lähimmäisen rakkaus, ihmisarvo), vaikka kieltävät etiikan välttämättömän kristillisen teistisen perustuksen.
Kukaan ei sitä kiellä, että ateistit kykenevät elämään hyvää ja moraalista elämää, tai ettei ateisti kykenisi tunnistamaan moraalista hyvää ja pahaa. Kristinuskon mukaan kaikki ihmiset - myös ateistit - on luotu Jumalan kuvaksi, ja juuri siitä syystä meillä kaikilla on kyky luonnollisen lain valossa tunnistaa moraalinen hyvä ja paha toisistaan, sekä jossain määrin jopa elää sen mukaan. Siksi lienemme, kristityt ja ateistit, yhtä mieltä siitä, että Pariisin terrori-iskut edustivat aidosti ja objektiivisesti moraalista pahuutta.
Mutta käsitys siitä, että on asioita, tekoja ja ihmisiä, jotka objektiivisesti ovat moraalisesti hyviä tai pahoja, voidaan perustella ainoastaan mikäli on olemassa Jumala, josta käsin hyvyys ja pahuus voidaan metafyysisesti perustella. Ateisti ei voi edes moralisoiden syyttää Jumalaa Raamatun ”hirveyksistä”, ellei Jumalaa ole olemassa, koska ilman Jumalaa ei ole olemassa mitään objektiivisesti hyvää tai pahaa, eikä siten mitään moraalisia ”hirveyksiä” sen enempää Raamatussa kuin maailman historiassa yleensä. On vain ihmisiä, asioita ja tekoja sekä erilaisia kilpailevia mielipiteitä niistä. Niin kuin eräs elokuvarepliikki kuuluu: ”Ei ole mitään hyvää tai pahaa, on vain kivaa tai tylsää.”
Filosofian professori Alex Rosenberg on harvinainen ateisti siinä mielessä, että hän on uskaltanut katsoa ateistista nihilismiä kasvoista kasvoihin ja myöntää sen minkälaisia johtopäätöksiä Jumalan olemassaolon kieltämisestä väistämättä seuraa. Rosenberg heittää teesit pöytään kirjassaan The Atheist Guide To Reality - Enjoying Life Without Illusions (Norton, 2011). Rosenbergin mukaan ainoa oikea maailmankatsomus on materialistinen ateismi ja tiede tarjoaa ainoan oikean selityksen. Mutta tästä näkemyksestä seuraa väistämättä asioita, jotka Rosenberg luettelee häpeilemättä heti kirjansa alussa (s. 2-3) seuraavasti:
Onko Jumala olemassa? Ei.
Mikä on todellisuuden perimmäinen luonne? Se mitä fysiikka sanoo sen olevan.
Mikä on universumin tarkoitus? Mitään tarkoitusta ei ole.
Mikä on elämän tarkoitus? Ei mikään.
Miksi minä olen täällä? Silkkaa sattumaa.
Toimiiko rukous? Ei tietenkään.
Onko ihmisellä sielu? Lasketko leikkiä?
Onko ihmisellä vapaa tahto? Ei mitään mahdollisuutta!
Mitä tapahtuu, kun minä kuolen? Kaikki jatkuu melko lailla kuten ennenkin, mutta ilman meitä.
Mitä eroa on oikealla ja väärällä, hyvällä ja pahalla? Niiden välillä ei ole mitään eroa.
Miksi minun pitäisi olla moraalinen? Koska siitä tulee sinulle parempi olo, kuin moraalittomuudesta.
Onko abortti, eutanasia, itsemurha, verojen maksaminen, ulkomaanapu tai mikä tahansa muu asia kiellettyä, sallittua tai joskus pakollista? Kaikki käy.
Mitä on rakkaus ja kuinka voin sen löytää? Rakkaus on ratkaisu strategiseen interaktio-ongelmaan. Älä etsi sitä. Se löytää sinut, kun sitä tarvitset.
Onko historialla mitään merkitystä tai tarkoitusta? Se on täynnä raivokasta meteliä vailla mitään merkitystä.
Onko ihmissuvun menneisyydellä mitään opetettavaa meille tulevaisuuttamme ajatellen? Jatkuvasti entistä vähemmän, jos siitä alunperinkään oli mitään opittavissa.
Loput kirjansa noin 330 sivusta Rosenberg käyttää perustellakseen näitä teesejä ”tieteellisesti”, elikkä materialistisesti. Niille, jotka ehkä kokevat tämän materialistinen katsannon ahdistavalta, Rosenbergilla on vastaus: Hanki rauhoittavia lääkkeitä!
Miksipä ei? Ihminenhän on Rosenbergin mukaan pelkästään aineellis-kemiallinen olento, joten ahdistus on vain kemiallinen epätasapaino, joka voidaan korjata kemiallisesti. Kaikki yritykset etsiä henkistä lohtua aineellisen maailman ulkopuolisista selityksistä merkitsee riippumista kiinni illuusioissa."
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rosenberg on harvinaisen rehellinen ateisti siinä, että hän rohkenee sanoa suoraan mitä ateismista väistämättä seuraa: ”Yksilön ihmiselämä on merkityksetön, vailla tarkoitusta ja ilman perimmäistä moraalista arvoa”, Rosenberg julistaa. Lukija joutuu tämän tunnustuksen äärellä väistämättä kyselemään mielessään, onko hinta tällaisesta ”iloisesta illuusioista vapautumisesta” sittenkin liian korkea. Meidän olisi uskottava, että kaikki rakkaus ja itsensä epäitsekkäästi uhraava toisista välittäminen on moraalisesti yhtä merkityksetöntä kuin viha ja toisten säälimätön kohtelu.
Pariisin terrori-iskun jälkeen tuskin löytyy ketään, joka olisi valmis väittämään, että terroristit eivät oikeastaan tehneet mitään väärää tai pahaa. Se, että ateistitkin tuomitsevat Pariisin iskun kaltaiset terroriteot ”pahoina”, ei merkitse sitä, että he näkevät teot vain huonosti suunniteltuina. Ei. Ateistit tuomitsevat kyseiset iskut kristittyjen tavoin siksi, että teot olivat aidosti ja objektiivisesti moraalisesti pahoja.
Terroristit itse varmasti uskoivat olevansa moraalisesti oikealla asialla. Ateisti voi uskontovastaiselle tyylilleen uskollisena huomauttaa, että terroristit itse uskoivat vakaasti olevansa jopa jumalan asialla, ja siten korostaa jälleen uskontojen pahuutta. Pahuutta? Mutta siitä juuri on kysymys. Mitä oikein on pahuus, jos Jumalaa ei ole. Siksi ateistinen huomautus on epäolennainen, sillä ateistin velvollisuus on osoittaa, ei mitä terroristit uskoivat omasta asiastaan tai mitä ateisti uskoo uskonnoista, vaan mistä iskuissa oikeasti moraalisesti oli kyse: Oliko joukkosurma moraalisesti oikein vai väärin? Jos väärin, niin millä perusteella Rosenbergin kaltainen materialisti, jonka mukaan ”yksilön ihmiselämä on merkityksetön, vailla tarkoitusta ja ilman perimmäistä moraalista arvoa”, ja jolle hyvän ja pahan välistä moraalista eroa ei ole olemassa, pitää tekoa aidosti pahana ja vääränä?
Siinä missä Rosenbergin kaltaiset ateistit pitävät ihmiselämää pohjimmiltaan merkityksettömänä, Jeesus opetti ihmisen olevan Jumalan silmissä arvokkaampi kuin muut luontokappaleet - varpuset tai lampaat. Siinä missä Rosenberg opastaa lukijaansa ymmärtämään, että kaikki teot ovat moraalisesti arvioituna samantekeviä, Jeesus muistutti, että teoillamme on merkitystä, koska on olemassa Jumala, joka sekä tuomitsee pahat teot että palkitsee hyvät teot. Rosenbergin mielestä rakkaus on vain ”strateginen interaktio-ongelma”, Jeesuksen mukaan rakkaus on jotain paljon syvempää ja todellisempaa, jotain Jumalasta lähtöisin, koska Jumala on rakkaus ja juuri rakkautensa tähden Jumala lähetti Poikansa maailman pelastamaan maailman. Rosenbergin mukaan ihmisellä ei ole sielua, eikä kuoleman jälkeen elämää. Miten Rosenberg lohduttaisi Pariisin terrori-iskun uhrien omaisia: "Teidän rakkaittenne elämä oli merkityksetön, vailla tarkoitusta ja ilman perimmäistä moraalista arvoa. Vapautukaa illuusioistanne tai ottakaa rauhoittavia."
Kysymys Jumalan olemassaolosta on kaikkea muuta kuin merkityksetön kysymys. Ei ole yhdentekevää mitä ihmiset Jumalasta ajattelevat. Tai uskovatko häneen lainkaan."
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/776/pariisin_terrori-isku_jumala_on_suuri!_jumala_on_rakkaus!_vaiko_jumalaa_ei_ole!
En oikein ymmärrä, miksi Turusen (ja muiden uskovaisten) mielestä ilman uskoa jumalaan olisi mahdotonta perustella hyvän ja pahan ero. Tai miksi pitäisi olla jokin objektiivinen arvo, joka olisi yksiselitteisesti jompaa kumpaa. Kristinuskokaan ei nykymuodossaan itsekään tee näin. 'Älä tapa' on Raamatussa yksiselitteinen käsky, jota joka tapauksessa sovelletaan tapauskohtaisesti. Toisessa kohdassa Raamatussakin tappaminen on täysin oikeutettua ja toisissa kohdissa täysin väärin. Mitä objektiivista siinä on? Käskyn noudattaminen on kristinuskossakin täysin kontekstista kiinni.
Sitä paitsi hyvän ja pahan erottamiselle toisistaan on muitakin mahdollisuuksia kuin jumalallinen objektiivisuus. Yksinkertainen perusta tälle määrittelylle voisi olla vaikka kärsimys. Me koemme ihmisinä universaalisti samankaltaisia tunteita ja tuntemuksia. Normaalisti kehittynyt ihminen tuntee myös empatiaa toisia lajitovereitaan ja usein myös kaikkea elollista kohtaan. Hän kykenee samaistumaan toisen kärsimykseen.
Se, mikä yleisesti tuottaa tarpeetonta kärsimystä toiselle, on yleensä väärin (siis pahaa). Se mikä vähentää yleisesti kärsimystä tai yksilön kärsimystä on oikein (siis hyvää). Koska ihmisten tunteet ja tuntemukset ovat hyvin pitkälle samankaltaiset, tästä voidaan johtaa yleispätevät tai yleisinhimilliset arvot. Puhutaan ns. kollektiivisesta subjektiivisuudesta.
Hyvä esimerkki tästä ovat ihmisoikeudet. Niiden riistäminen tai loukkaaminen koetaan yleisesti vääränä (siis pahana), koska ihminen pystyy samaistumaan toisen kokemukseen eli mitä tapahtuisi, jos häntä kohdeltaisiin samalla tavoin. Ja huom. puhtaan yleisesti, poikkeusyksilöitä tästä varmasti löytyy. Mutta näille poikkeuksille myöskään millään objektiivisella arvolla ei ole mitään merkitystä. Em. psykopaatti tietää täysin mikä on hyvän ja pahan ero, mutta hän ei koe mitään tunnetilaa rikkoessaan yleisiä normeja tai aiheuttaessaan pahan.
Samalla koko kollektiivisen subjektiivisuuden käsite selittää huomattavasti paremmin todellisuutta kuin mikään uskonnollinen objektiivisuus. Se selittää, miksi koemme orjuuden nykyisin pahana vaikka uskontojen valta-aikana tässä ei nähty mitään ongelmaa, ei edes Jeesuksen puolelta. Se selittää täysin naisen aseman muuttumisen, mikä uskonnoissa koetaan (ainakin osittain) pahana ilmiönä ilman minkäänlaista muuta selitystä kuin "jumalan tahto", joka sattuu olemaan sama kuin uskonnollisten miesjohtajien tahto.
Kärsimykseen liittyy toinenkin juttu, jonka myös kristinusko on tunnistanut. Kristinuskossa sitä kutsutaan taas perisynniksi, joka olettamusten mukaan on jumalan aikaansaannosta. Realismin kannalta asia selittyy huomattavasti yksinkertaisemmin. Ihmiset ovat linkittyneitä toisiinsa. Se mitä minä teen vaikuttaa sinuun ja se mitä sinä teet, vaikuttaa minuun. Se mitä vanhempamme tekivät ja heidän vanhempansa tekivät vaikuttavat suoraan siihen millaista elämää elämme nyt. Se mitä teemme ja mitä lapsemme tekevät, vaikuttavat suoraan siihen millaista elämää heidän lapsensa elävät.
Yksinkertaisesti kaikella mitä teet on silloin merkitystä. Elämä on hyvin merkityksellistä. Toisin kuin pelastususkonnoissa, joissa elämällä on pelkkä välinearvo sen "oikean ikuisen" elämän saavuttamiseksi. Tällä elämällä ei ole siis pohjimmiltaan mitään muuta kuin itsekeskeisen pelastumisen tavoite. Se on itsessään elämänvastainen ajatus. Käskyjen noudattaminen on silloin pelkästään pelkoa, itsekeskeistä pelkoa oman pelastumisen puolesta. Sillä mitä tälle maailmalle tapahtuu ei ole mitään merkitystä näissä uskonnoissa.
Itse en kutsuisi näiden uskontojen moraalia siksi lainkaan moraaliksi.
Paha on hyvän puuttumista, pimeys on valon puuttumista, kylmä on lämmön puuttumista. Samoin kuin moraalittomuus on moraalin puutumista.