anoppi-isovanhemmilta kysyisin...

Kuvailemasi perusteella se suhde syntyy ihan luonnostaan, kun sille antaa tilaisuuden. Alussa toki vierailette perheenä siellä miehesi vanhempien luona, kuten nyt olette vierailleet parina. Voi olla, että lapsi lisää kanssakäymistä.
Lapsi ja mummo luovat ihan oman suhteensa, kunhan siihen on tilaisuus.

Mikä sen voisi estää? Jos mummu on tottuneempi toimimaan poikien kuin tyttöjen kanssa. Toisaalta voi olla myös niin, että mummu on oikein odottanut sitä ensimmäistä tyttöä lastenlastensa joukkoon. Hyvä suhde voi syntyä, vaikka mummun liikuntakyky heikkenisi. Kysymys on kuitenkin tunteesta ja välittämisestä.

Miten voisit edistää asiaa? Voit silloin tällöin kehua anoppiasi siitä, miten hän toimii lastenlastensa kanssa. On niin kiva, kun otat heitä syliin. On niin kiva, kun opetat xxx...

Voisitko jossain asiassa kysyä anoppisi neuvoa? Hän kokisi, että sinä arvostat häntä ja luotat häneen.

Hei! Älä aseta itsellesi odotuksia, koska niiden suhteen voi asiat mennä ihan eri tavalla kuin ajattelet.

En tiedä minkä ikäinen anoppisi on, mutta muutama vuosikin voi olla vanhemmalle ihmiselle ratkaiseva. Tyttäresi ei ole vielä edes syntynyt, joten menee useampikin vuosi, ennen kuin hän on sen ikäinen, että hänen kanssaan voi leipoa, laitella nukenvaatteita ja käydä lastenteattereissa ym. Käsitän kyllä, että nuo mainitsemasi jutut on vain esimerkkejä lapsen ja mummon yhteisistä tekemisistä. Voihan olla, että tyttäresi ei ole tippaakaan kiinnostunut mistään nukenvaatteista eikä mistään mustakaan sellaisesta. Itse en aikanani saanut tytärtäni edes käsittämään, miten nukella leikitään, ei hän tainnut edes ymmärtää, mikä se koko nukke oli. Hän mieluummin oli ulkona leikkimässä ja sisälläkin tykkäsi eniten kaikenlaisista peleistä ja rakentelemisista. Vasta vähän isompana toisten tyttöjen myötä tuli sitten ne barbit ja niihin liittyvä, mutta ei kovin innokkaasti sittenkään.

Eli sinun on otettava ensimmäiseksi huomioon anoppisi ikä, elämäntilanne ja jaksaminen. Mummo, joka on ensimmäisen ja toisen lapsenlapsensa kanssa tehnyt kaikenlaista ja touhunnut paljon, voi seuraavien kanssa olla jo paljon väsyneempi ja lopulta ei enää jaksaisi olla edes seuranpitäjä saati sitten mikään puuhaaja. Se ei merkitse sitä, etteikö rakkautta ja kiintymystä lasta kohtaan olisi silti, yleensä mummot rakastavat lapsenlapsiaan jopa enemmän kuin niitä omiaan.

Kysyt, miten ottaisit tämän asian anoppisi kanssa esille, mutta olen sitä mieltä, että älä ota mitenkään. Anna asioiden todella mennä, niinkuin edellinen vastajakin sanoi: anna siihen kaikkeen mahdollisuus. Muuta et voi tehdäkään. Vaatimuksia et voi esittää, sellaista vaikutelmaahan halusitkin välttää.

Ole vain onnellinen siitä, että anoppisi on perusluonteeltaan hyvä mummo ja haluaa olla lastenlastensa kanssa. Riippuu sitten mummon omasta tilanteesta, miten hän lapsesi kanssa on ja mitä tekee. Siihen on vielä aikaakin, joten jätä koko asia mielestäsi, kyllä hän varmasti on juuri niin mukava ja hyvä mummo lapsellesi kuin pystyy ja jaksaa.

Parasta on että annat lapsen itse luoda suhteensa isoäitiinsä. Et asetu esteeksi etkä muokkaa millään lailla hänen käsitystään isovanhemmista. He luovat itse suhteensa. Siitä tulee joko läheinen tai sitten ei. Itselle lapsenlapset ovat tosi rakkaita mutta joudun kyllä heitä kieltämäänkin joskus jopa todella topakastikkin. Minulla on 6 lastenlasta ja he ovat hyvin tärkeitä. Vietän paljon aikaa heidän kanssaan. Mutta silti tosi läheiset suhteet on vain kahteen. Se on sitä kemiaa. Ei sen kummempaa. Jotkut luonteet vain sopivat yhteen paremmin kuin toiset. Silti he ovat yhtä rakkaita kaikki.