Mitä teen?
Olen seurustellut mieheni kanssa reilut 3 vuotta, niistä parí jo asuttu yhdessä. On yhteinen koti, ei lapsia.
Rakastan miestäni mutta koko homma epäilyttää välillä. Mieheni ei koskaan puhu tunteistaan, ei myöskään näytä niitä kuin harvoin.
Suhteessamme on tavallisia ongelmia kuten siivoaminen, anoppilassa kyläily, lemmikkien hankinta, rahankäyttö jne. Niistä nyt selviän vielä jotenkuten mutta mieheni käytöksestä en.
Jo suhteen alkuvaiheessa huomasin mieheni ajoittaisen eristäytymisen. Voi mennä päiviä, että hän vain mököttää eikä pidä keneenkään yhteyttä. Hän ei syö, katsoo vain tv:tä tai räplää tietkoneellaan koko illan ja yön. Hän ei halua puhua tai keskustella.
Tällaisina päivinä itseltä tahtoo mennä hermot ja on vaikea olla riitelemättä ja hermostua. Yritän hyvällä, sitten pahalla, ei tulosta.
Muutenkin mieheni tunne-elämä epäilyttää. Hän ei kaipaa läheisyyttä ym. Meillä ei suudella, pidetä kädestä tms. Seksiä on kerran viikossa. Jos kerron rakastavani häntä, hän ei sano mitään. Olen yrittänyt puhua hänelle siitä, miksei hän kerro tunteistaan tai ei näytä niitä, tuloksetta.
Skitsoa?? Sairasta??
Oletan että mieheni käytös johtuu hänen lapsuudestaan, mikä ei ollut helppo. MIksei ihminen kuitenkin voi muuttua? Miksei tunteitaan voi näyttää ja niistä kertoa jos toisesta välittää? Oletan hänen kuitenkin minusta välittävän, koska kanssani haluaa olla ja hyviäkin hetkiä on. En kuitenkaan tiedä, jaksanko olla suhteessa, jossa en saa haluamaani huolenpitoa ja hellyyttä. Tuntuu, kuin minua ei arvostettaisi ollenkaan. Miten voin auttaa häntä jos hän ei puhu ongelmistaan??? Vai pitäisikö minun auttaa itseäni ja lähteä?
Olen ennen ollut hyvin itsevarma ja itsenäinen ihminen, nyt tuntuu kuin suhde imisi minusta kaiken inhimillisen. Olen riippuvainen miehestäni, tuntuu kuin en yksin pystyisi tai jaksaisi mitään.
Olen huomannut, etten enää itsekään jaksa koskettaa häntä, suudella tms koska jos niin teen, vastakaikua on turha odottaa ja hän sanoo että älä nyt kehtaa.
Miehelläni on ollut edellisiäkin suhteita mutta tämä on niistä pisin.
Tuntuu, kuin miehelläni ei olisi tunteita ollenkaan tai hän ei pysty niitä itselleen myöntämään tai niitä käsittämään. Riidan ollessa päällä hän vetäytyy täysin itseensä ja sanoo pärjäävänsä yksinkin, ilman ketään. Kun kysyn, rakastaako hän minua, hän vastaa ettei ole koskaan rakastanut ketään eikä sanonut sitä kenellekään ja ettei hän tarvitse rakkautta.
En jaksa enää. Tässäkö tämä 'elämäni suhde' ja mies on? Rakastan häntä, haluan auttaa häntä mutta miten?? Palan itse loppuun yrittäessäni ja yrittäessäni ja samalla huomaan miten omasta itsesta kuolee kaikki se, mitä parisuhteessa pitäisi olla: hellyyttä, toisen huomioon ottamista, rakkauden myöntämistä jne. Ei tämä ole normaalia!!!
tuntuisi vain niin hankalalta ottaa ja lähteä. Takana on monia pettymyksiä ja en usko että edes jaksaisin etsiä itselleni uutta miestä..tuleeko minusta sitten samanlainen kyynikko kuin miehestäni eli millään ei ole mitään väliä, ei edes rakastamisella? Onko helpompi jäädä kuin lähteä..
Olen seurustellut mieheni kanssa reilut 3 vuotta, niistä parí jo asuttu yhdessä. On yhteinen koti, ei lapsia.
Rakastan miestäni mutta koko homma epäilyttää välillä. Mieheni ei koskaan puhu tunteistaan, ei myöskään näytä niitä kuin harvoin.
Suhteessamme on tavallisia ongelmia kuten siivoaminen, anoppilassa kyläily, lemmikkien hankinta, rahankäyttö jne. Niistä nyt selviän vielä jotenkuten mutta mieheni käytöksestä en.
Jo suhteen alkuvaiheessa huomasin mieheni ajoittaisen eristäytymisen. Voi mennä päiviä, että hän vain mököttää eikä pidä keneenkään yhteyttä. Hän ei syö, katsoo vain tv:tä tai räplää tietkoneellaan koko illan ja yön. Hän ei halua puhua tai keskustella.
Tällaisina päivinä itseltä tahtoo mennä hermot ja on vaikea olla riitelemättä ja hermostua. Yritän hyvällä, sitten pahalla, ei tulosta.
Muutenkin mieheni tunne-elämä epäilyttää. Hän ei kaipaa läheisyyttä ym. Meillä ei suudella, pidetä kädestä tms. Seksiä on kerran viikossa. Jos kerron rakastavani häntä, hän ei sano mitään. Olen yrittänyt puhua hänelle siitä, miksei hän kerro tunteistaan tai ei näytä niitä, tuloksetta.
Skitsoa?? Sairasta??
Oletan että mieheni käytös johtuu hänen lapsuudestaan, mikä ei ollut helppo. MIksei ihminen kuitenkin voi muuttua? Miksei tunteitaan voi näyttää ja niistä kertoa jos toisesta välittää? Oletan hänen kuitenkin minusta välittävän, koska kanssani haluaa olla ja hyviäkin hetkiä on. En kuitenkaan tiedä, jaksanko olla suhteessa, jossa en saa haluamaani huolenpitoa ja hellyyttä. Tuntuu, kuin minua ei arvostettaisi ollenkaan. Miten voin auttaa häntä jos hän ei puhu ongelmistaan??? Vai pitäisikö minun auttaa itseäni ja lähteä?
Olen ennen ollut hyvin itsevarma ja itsenäinen ihminen, nyt tuntuu kuin suhde imisi minusta kaiken inhimillisen. Olen riippuvainen miehestäni, tuntuu kuin en yksin pystyisi tai jaksaisi mitään.
Olen huomannut, etten enää itsekään jaksa koskettaa häntä, suudella tms koska jos niin teen, vastakaikua on turha odottaa ja hän sanoo että älä nyt kehtaa.
Miehelläni on ollut edellisiäkin suhteita mutta tämä on niistä pisin.
Tuntuu, kuin miehelläni ei olisi tunteita ollenkaan tai hän ei pysty niitä itselleen myöntämään tai niitä käsittämään. Riidan ollessa päällä hän vetäytyy täysin itseensä ja sanoo pärjäävänsä yksinkin, ilman ketään. Kun kysyn, rakastaako hän minua, hän vastaa ettei ole koskaan rakastanut ketään eikä sanonut sitä kenellekään ja ettei hän tarvitse rakkautta.
En jaksa enää. Tässäkö tämä 'elämäni suhde' ja mies on? Rakastan häntä, haluan auttaa häntä mutta miten?? Palan itse loppuun yrittäessäni ja yrittäessäni ja samalla huomaan miten omasta itsesta kuolee kaikki se, mitä parisuhteessa pitäisi olla: hellyyttä, toisen huomioon ottamista, rakkauden myöntämistä jne. Ei tämä ole normaalia!!!
tuntuisi vain niin hankalalta ottaa ja lähteä. Takana on monia pettymyksiä ja en usko että edes jaksaisin etsiä itselleni uutta miestä..tuleeko minusta sitten samanlainen kyynikko kuin miehestäni eli millään ei ole mitään väliä, ei edes rakastamisella? Onko helpompi jäädä kuin lähteä..
Vastaukset 9
Vanhimmat
kerran se lähtö kirpaisee....
Mistähän olet tuollaisen mörököllin löytänyt, ettei vain olisi ollut tarve rakastua ja elää jonkun kanssa. Mikäli mikään ei auta, lähde oman itsesi takia, tai ajattelitko elää loppuelämäsi hänen kanssaan, perustaa perheen, siinä olisi lapsille rakastava isä.
Jos ihminen on tunneköyhä syystä tai toisesta, et sinä pysty tunteita opettamaan. Tulet kärsimään tulevaisuudessa, sillä kun hän loukkaa sinua, ei kadu, ihmettelee vain, mikä sinun on.
Valinta on sinun, mutta jos päätät lähteä, lähde vielä kun voimia on.
onpas teillä pahat ongelmat.. jos katsoisit uutisia voisit huomata että maailmassa on todellakin ihmisiä joilla on oikeita ongelmia ja tarvitsevat apua.. eivät he itke täällä itsekkyyttään jos mies mököttää paripäivää..ei vittu sun kanssa.. onko itsekkäämpää tekstiä näkynyt..
onpas teillä pahat ongelmat.. jos katsoisit uutisia voisit huomata että maailmassa on todellakin ihmisiä joilla on oikeita ongelmia ja tarvitsevat apua.. eivät he itke täällä itsekkyyttään jos mies mököttää paripäivää..ei vittu sun kanssa.. onko itsekkäämpää tekstiä näkynyt..
sinuna.kun miehesi ei kerran tarvitse rakkautta,löytyy niitä jotka tarvitsee.
onhan se mahdollista että vaikea lapsuus vaikuttaa.mutta vain siihen asti kun sen antaa tehdä sitä.
minä olen täynnä helyyttä ja rakkautta huolimatta väkivallasta menneisyydessäni.
repäise itsesi irti äijästä ja löydä rakkaus elämääsi,sitä odotellessa rakastu itseesi.
Ellei miehesi itse halua muuttaa käyttäytymistään, sinä et voi tilanteelle mitään.
Miksi ihmeessä jatkaisit elämää tyytymättömänä. Luultavasti ajan myötä et tee onnettomaksi ainoastaan itseäsi.
Ellet halua elää näin, etkä voi muuttaa tilannetta, johtopäätöksen tekemisen ei pitäisi olla teoriassa vaikeata.
Jos miehesikin on tyytymätön ja hän haluaisi muuttaa tilannetta, voisitte hakea yhdessä apua asiantuntijalta.
Ole terveellä tavalla itsekäs. Ethän voi auttaa ihmistä, ellei hän itse halua.
Mikäli nyt jo epäilyttää kannatta keskustella ja tarkoin harkita mitä tehdä. Liitto ei ainakaan parane vuosien saatossa se on varma
Olin suhteessa naiseen joka oli juuri miehesi kaltainen. Meillä on lapsikin. En vain yksinkertaisesti voinut olla enää ihmisen kanssa jonka kanssa henkiset tarpeet eivät kohtaa ollenkaan. Tunsin itseni yksinäiseksi.
Tunneköyhän ihmisen kanssa oleminen on helvettiä jos itse kaipaa kommunikointia ja hellyyttä. Ymmärrän täysin millainen fiilis sinulla on.
Yks asia on varma, miehesi ei tuosta muutu ikinä. Et pysty muuttamaan häntä, en minäkään pystynyt vaikka keskustelimme kuinka. Yritin kuitenkin vuosia sopeutuakin tilanteeseen mutta ei se onnistunut. Lopuksi elämä maistui niin puulta että pakko oli lähteä. Rakkauskin kuoli siinä vuosien saatossa.
Mitä aikaisemmin eroat niin sitä helpompaa se on. Taistelet tuulimyllyjä vastaan.
..hyvä ystävä armas..Sinulla on vain se sinun yksi ainoa elämä... omasi..!! millaisen haluat sen olevan?? Mieti todella oletko onnellinen.. Yritä keskustella miehesi kanssa kaikessa rauhassa nenäkkäin.. mikä mättää ja mitä sit tekisitte..oisko aika lähteä eri teille..mutta pysyä ystävinä!!! Älä hukkaa ainutta elämääsi toisen ihmisen takia jos se vie voimavarasi.. ei niin kuulu olla.. liitossa kuuluisi olla enempi onneakin kuin muuta.. halit