Paremman sukupuoliskon rintojen temperamenttisyytenä pidettyä terhakkuutta olen kummastellut pikkupojasta lähtien, koska sana tuo minulle mieleen terrierin - sellaisen vähä-älyisen jöpöttäjän. Huomaan tämän kummajaisen pyörivän mitä oudoimmissa asiayhteyksissä, jopa keskustelupalstoilla, kuten täällä, jos tätä nyt sellaiseksi voi kutsua.
Asia vaivasi minua niin, että lähdin etsimään kirjallisuudesta ensimmäistä mainintaa tälle sanalle terhakka. Siinä vierähti hieman aikaa, sillä kirjastoni on varsin laaja. Kuitenkin oli mahdollista sulkea pois kokonaan naiskirjailijat, sillä yhdenkään naisen kynästä ei lähde tällaista sanaa. Päädyin siis mieskirjailijoihin ja dekkareihin, joka oli lupaava alusta tuloksille. Ja kun vielä rajasin tutkimukseni amerikkalaiseen dekkarikirjallisuuteen, aloin saavuttaa tuloksia.
(Terhakkaa naurua)
Asia vaivasi minua niin, että lähdin etsimään kirjallisuudesta ensimmäistä mainintaa tälle sanalle terhakka. Siinä vierähti hieman aikaa, sillä kirjastoni on varsin laaja. Kuitenkin oli mahdollista sulkea pois kokonaan naiskirjailijat, sillä yhdenkään naisen kynästä ei lähde tällaista sanaa. Päädyin siis mieskirjailijoihin ja dekkareihin, joka oli lupaava alusta tuloksille. Ja kun vielä rajasin tutkimukseni amerikkalaiseen dekkarikirjallisuuteen, aloin saavuttaa tuloksia.
(Terhakkaa naurua)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Laitan kylkiäisiksi hieman terhakkaa joulumusaa.
(Hihitystä)
https://m.youtube.com/watch?v=Gq5yf0DA8p8
"Pikkupojasta lähtien" kertoo sinun olleen ainakin lapsena poika, mutta nikkisi viittaa tyttöön. Oletko vaihtanut sukupuoltasi vai pyritkö arvoituksellisuuteen.
Tuolla jo toisaalla kysyin, onko sinulla jokin taideprojekti menossa. Tekstisi on kielellisesti laadukasta, mutta sisältö kryptistä, joskus aivan käsittämätöntä. Mihin pyrit?
Olen hieman erimieltä. Sanat "pikkupojasta lähtien" ei tässä mikro- eikä makrokontekstissa kerro mitään kenellekään. Aivan yhtä hyvin voisin olla henkisesti vinksahtanut tyttö, joka luuli lapsena olevansa poika; pojilla on kieltämättä hauskempi elämä kuin tytöillä, koska he ovat veljellisempiä, toverillisempia ja mekaanisempia (yksinkertaisempia) kuin tytöt tai naiset, joiden elämä tuhraantuu kaikenlaisessa tyhjänpäiväisessä paskan pyörittelyssä ikäväksi muistoksi jostain, jota he kutsuvat myöhemmällä iällä sotkuiseksi elämäkseen.
Eli taidetta kaikki tyynni.
(Taiteellista naurua)
Niin että jos naiset bilettävät keskenään, niin älkää ihmetelkö sitä. Helponta on kuvata asian tilaa vertaamalla sitä mieheen, joka lukee lehdestä uuden television ominaisuuksien yksityiskohtia, ja ymmärtää lukemaansa. Se todellakin kertoo hänelle jotain, se sunliirumlaarumi.
(Hihitystä)
Oi oi, nyt meni liikaa yleistyksen ja oman asenteellisuuden puolelle; älykkyys ja fiksuus häviää samoin tein.
Siis se oli taidepläjäys. Lukeehan siinä alla, että se on tyynni taidepläjäys kaikki.
Enkä minä olisi jatkuvasti huolissani ominaisuuksistani, joita minulla eittämättä on. Eivät ne mihinkään katoa, vaikka kompuroisin kuinka. Periaatteessa voisin ajatella niin - ja ehkä juuri ajattelenkin - että kaikki on raakamatskua jalostusta vailla. Mihin sitä sitten viitsii tikkunsa työntää, on jo toinen juttu.
Kuitenkin homman ydin on palava sydän.
(Hihitystä)
Puhutaanpa hetki manteleista. Mantelihan kasvaa mantelipuussa (Prunus dulcis). Manteli on hyvin jouluinen juttu. Ja jos on terhakat rinnat ja mantelin muotoiset silmät, joissa palaa vihreä agaatti, on dekkariluomus.
(Hihitystä)
Olen tässä etsiskellyt kuvallista vastinetta höpinöilleni. Se ei ole aivan helppoa. Oikeastaan se on erinomaisen hankalaa.
(Reps)
http://d3ac2fc8l4ni8x.cloudfront.net/1420442273581.jpg
Eli tässä on mielestäni dekkarikirjallisuuden klassikko. Tuon lähemmäksi minä en tätä utopiaa pääse.
(Hihitystä)
"Nainenpeilin ääressä kiersi huulopunansa piiloon ja napsautti korkin kiinni. Hän puristi huulensa yhteen ja moiskautti itselleen lasisen pusun. Kuvan olemassaolo toisinaan tuntui omituiselta. Se irrotti häntä todellisuuden tunteesta, kampesi jonkinlaiseen hulluuden eteiseen. Tuntui siltä, että kuva katsoi häntä, eikä hän ollut se, joka katsoi, vaan joku muu. Nainen ei todentunut, ei varmistunut siten. Ajatukset, jotka rekisteröivät ja loivat uskottavan todellisuuden operoida, kieltäytivät näkemästä kuvassa ulkokuortaan. Nainen tunsi olevansa jonkinlainen pelle, Kafkamaisessa sirkuksessa. Yleisö istui mykkänä tempuille. Oli kovin hiljaista. Telttakankaaseen putosi puuskaisen tuulen mukana puista vesipisaroita. Katto oli sysimusta."
(Naurua)
Tämän jälkeen klassikkoblondimme kaivaa pelipöytänsä laatikosta esiin puoliautomaattipistoolin, livauttaa sen käsilaukkuunsa ja ottaa tuhkakupista suuhunsa suklaakonvehdin. Hän pohtii miten kirjoitetaan turkiksi "Ei pitsamainoksia". Hänen ystävällään on tarrafirma. Voisi kysäistä palvelusta. Suklaa suussa sulaa kuin makea laava pitkin kitalakea ja kieltä, takertuu hampaisiin. Suussa on kauhea sotku. Hän oikaisee puseronsa ja terhakat rinnat pingottavat ohuen kankaan alla. Silmissä on mantelimaiset kaaret ja Amazonin vehreys uumenissaan. Viidakossa on mieletön, korvia raastava meteli. Kaaos.
(Hihitystä)
Musta citymaasturi seisoi kuin hylättynä sateessa. Se oli ajettu hiekkakuopan järvenpuoleiselle seinustalle ja jätetty siihen. Siitä poispäin käveli nainen roikottaen mustaa pistoolia. Hän pysähtyi keskelle sammaloitunutta maaperää, avasi suunsa, painoi aseen piipun kitalakeensa ja laukaisi. Hetken näytti siltä, kuin koko hänen päänsä olisi hajonnut kappaleiksi. Sitten ruumis lysähti kasaan kuin rätti. Kuolemassa ei ollut mitään kaunista.
Viimeisenä palveluksena ihmiskunnalle hän oli tyhjentänyt lippaan, heittänyt muut patruunat järveen ja ladannut aseen uudelleen viimeisellä, täysin luotettavalla patruunalla. Yksikään niistä ei ollut koskaan pettänyt.
(Naurua sontsan suojista)
Sitten hän säpsähti hereille hikisenä ja sydän kiivaasti pumpaten painajaisestaan jota hän oli nähnyt jo monena yönä. Hän haukkoi henkeään niin että terhakat rinnat pingottivat pyjaman paidan kireäksi nännien välillä. Hieman rauhoituttuaan hän tarkasti yöpöytänsä laatikosta että pistooli oli yhä tallella, lippaasta puuttui yksi patruuna!
Tuossa sun vastineessa tai kommentissa ei mainittu mantelisilmiä.
Missä vika?
(Naurua mantelipurkista)
Mä voin itse lisätä tähän vähän manteleita.
Tallinnan vanhankaupungin joulutorilla hörpimme glögsyjä semiseksikkään kuusen juurella. Tunnelma oli myyvä, mutta hienostunut. Eli hienostuneellä tavalla myyvä. Emme ole koskaan muuta kuin tukkanuottasilla, jos menee politiikaksi. Nyt ei mennyt. Se oli vain sellaista.
(Naurua)
Se pääsi unohtumaan, ruskeat mantelisilmät, tummat pitkät ja suorat hiuksetkin? Sorja, hoikka mutta kuitenkin sopusuhtaisen kurvikas vartalo oikeista paikoista ;)
No, minä en osaa kirjoittaa dekkareita joten jatkakoon joku muu tästä, ehkäpä tämän juttuketjun dokkari julkaistaan joskus ja siitä tulee kaikkien aikojen bestselleri :D
Kuulostaa hyvältä. Mä heivaan sen blondin ja scouttaan jotain uutta ja pimeämpää.
(Naurua pimeästä konvehtirasiasta)