Lenin myönsi Suomelle itsenäisyyden vuoden -17 ja -18 vaihteessa ja keskuskomitea hyväksyi sen 4. tammikuuta 1918. Mm. Ranska ja Ruotsi tunnustivat Suomen itsenäisyyden samana päivänä ja Saksakin 6. päivä. Siitä se lähti, joulukuun kuudennestä tuskin kukaan oli edes kuullut.
Mutta kansan kusetus alkoi jo silloin ja jatkuu yhä. Kouluissakin opetetaan tästä virheellistä propagandaa.
Eikä Suomi nykyään edes ole itsenäinen.
Mutta kansan kusetus alkoi jo silloin ja jatkuu yhä. Kouluissakin opetetaan tästä virheellistä propagandaa.
Eikä Suomi nykyään edes ole itsenäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin myönsi joo, kun Saksa pakotti.
Setä Lenin ei oikein saanut tätä asiaa päättää. Se kuului Neuvosto-venäjän ja keskusvaltojen rauhan pakettiin.
Saksa ei ole ollut koskaan siinä asemassa että se olisi voinut pakottaa Venäjää tekemään yhtään mitään, vaikka germanistipellet näin väittääkin.
Suomi on kyllä täysin venäläinen luomus. Aleksanteri I käytännössä loi Suomen siinä mielessä kuin se tultiin myöhemmin käsittämään. Aiemmin "Suomi" oli ollut vain ruotsin itäinen maakunta jossa asui outoa kieltä mongertavia kummallisia alkuasukkaita. Itsenäisyys saatiin Leniniltä ja kommunisteilta lahjaksi, ja löytyipä Staliniltakin sen verran myötätuntoa että Suomea kohdeltiin sodan jälkeen loppujen lopuksi aika lempeästi.
Ja kiitollisuutensa kaikesta tästä ovat suomalaiset osoittaneet tuhoamalla lahjaksi saamansa maan ja veljeilemällä Venäjän vihollisten kanssa aina kun siihen on tullut pienikin mahdollisuus.
Ketä vastaan Venäjä kävi ensimmäistä maailmansotaa. Kuka halusi rauhan itärintamalle.
Mitkä oli rauhan ehdot?