Sotilasvallankaappauksen juhlapäiväkö...?

Näin kysyi eräs ulkomaalainen nähtyään itsenäisyyspäivän TV-ohjelmatarjonnan.

Ja ei ihme, sillä sotilaat ja panssarit kaduilla muistuttaa kovasti jonkin banaanivaltion sotilasdiktaattorin syntymäpäiviä.

Muualla itsenäisyyspäiviä juhlitaan iloisissa tunnelmissa ilotulituksin ja karnevaalitunnelmin.

Meillä kärrätään museokalustoa pitkin ja poikin kaupunkien raitteja.
1270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ulkomaisissa medioissa on taas näyttänyt siltä kuin Putin olisi vallannut maan.
Pansaarivaunuja ja pieniä vihreitä miehiä kaduilla. Ympäristö näyttää suttuiselta ja ankealta, sekä ihmiset ovat pukeutuneet vanhoihin ja kuluneisiin talvivaatteisiin.
Näky kuin kuin suoraan Donetskin alueelta Itä-Ukrainasta.

Äänestä

Vakavista ilmeistä ja mustista vaatteista päätellen jotkut valtiolliset hautajaiset menossa?

Äänestä

Kaikki tämä antaa selkeän viestin: Täällä asuu jukuripää itsepäinen ja omasta mielestään itsenäinen kansa, joka ei turhaan hörhöile tai elvistele rihkamalla.

Tämä siis napapiirin pohjoispuolisessa Suomessa.

Äänestä
  • Täällä asuu henkisistä eläkeläisistä muodostuva kansa joka ei osaa iloita mistään, mutta osaa murjottaa vuoden kaikkina päivinä.

    Äänestä

  • Katajaisen kansan ainoa ja todellinen turva on ikiaikojen Jumala.

    Äänestä

Kieltämättä aika koomisia piirteitä on koko touhussa, vuosi vuoden jälkeen sama touhu. Aika monessa maassa on vastaavassa juhlassa karnevaalimeininki, kansalaiset mukana juhlimassa. Iloisina. Me linnottaudumme TV:n ääreen kun jotkut idioottitoimittajat selostavat jostain vaaterievusta jotakin käsittämätöntä...
Musta on Suomessa ilon väri !

Äänestä
  • Ja se pakollinen toimittajan esittämä kysymys presidentille: "Mitä itsenäisyys merkitsee sinulle?"

    Äänestä

Onhan meillä iloakin. Siis se vahingonilo, kun kolmen tunnin kättelyohjelmassa saa nähdä niitä epäonnistuneita asuvalintoja.

Äänestä
  • Ja myöhemmin yöllä saamme nähdä revenneitä laahuksia ja kissatappeluita Helsingin kaduilla, kun jatkoilta palaavat känniset vieraat kaatuilevat kuraisilla kaduilla korkokengissään.

    Äänestä

http://takkirauta.blogspot.fi/2015/12/suomi-on-julma-maa.html
Komementtiosuudesta:
"Sodankäynnin suhteen Suomi taatusti eroaa monesta muusta maasta. Toisaalla sotaa varten pitää kylvää vihaa, raivoa, kostonhimoa... Suomessa ei. Täällä sota on paskaduuni. Se on työ, joka on pakko hoitaa jotta siitä pääsisi eroon. Ei siitä nautita. Sillä ei kerskuta. Ikävää työtä ikävissä olosuhteissa. Sitten se vielä jatkuu niin pitkään että se on saatu hoidettua loppuun. "

Mikään muu maa ei juhli kakkossijaa sodassa kuin Suomi.

Äänestä
  • Iso oli vastustajakin ja taitaapa olla Suomi ainoa maa, joka maksoi vääryydelle perustuneet sotakorvauksetkin viimeiseen penniin asti, merkillinen kansa olemme.

    Lappikin poltettiin mutta eipä ole Aatun jälkeläiset mitään maksaneet, nyt on lapettu rahaa Kreikkaan, pakolaisbisnekseen ja ilmastovalheeseen.

    Äänestä

Suomen sodanaikaiset vastustajat Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa molemmat tekivät ns. konkurssin. Ne ovat siirtyneet pesänjoitajien omistukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puna_Armeijan_Juhlapäivä kirjoitti:

Näin kysyi eräs ulkomaalainen nähtyään itsenäisyyspäivän TV-ohjelmatarjonnan.

Ja ei ihme, sillä sotilaat ja panssarit kaduilla muistuttaa kovasti jonkin banaanivaltion sotilasdiktaattorin syntymäpäiviä.

Muualla itsenäisyyspäiviä juhlitaan iloisissa tunnelmissa ilotulituksin ja karnevaalitunnelmin.

Meillä kärrätään museokalustoa pitkin ja poikin kaupunkien raitteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu