Pääministeri Sipilän pojan kuolema

Väittävät että Sipilä olisi alkanut käyttäytymään omituisesti tämän tapauksen jälkeen.

Tälläisen sairuden oireisiin kuuluu kuulema se että henkilö yrittää tuottaa mahdollisimman suuren vahingon itselleen ja muille.

Kaikki normaalit ihmiset tietävät että pakolaisista aiheutuu valtavat kulut ja naisia ja lapsia raiskataan.

Arabit ovat myös suurimmaksi osaksi rikollisia joten turvattomuuden tunne lisääntyy kaduilla myös tämän seikan takia.

Ellei Sipilää pysäytetä joko rauhanomaisin tai väkivaltaisin toimin on Suomi kohta täynnä savunahkoja.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uskovaiset hävitettävä.

Äänestä

Kyllä tapahtumalla täytyy olla tällainen vaikutus. Luonnollista että niin käy, hänet olisi vain pitänyt siirtää syrjään suruajaksi. Nyt vain kosto kaikille suomalaisille tuntuu olevan hänellä agendana. Ei se meidän kansalaisten syy ole, että niin kävi, tutkikoon sairaalalaitosta , josko syy sieltä löytyisi.

Äänestä

En usko. Hänen täytyy olla ollut jo aiemminkin samanlainen. Kaksi vaihtoehtoa: hän on hyväuskoinen naiivi uskis, joka uskoo lapsellisesti auttamisen voimaan ja maailman halaamiseen. Hän ei tässä vaihtoehdossa pysty edes ajattelemaan että matuissa on turvallisuusuhka ja talousromahduksen yksi syy.

Toinen vaihtoehto on se, että hän on mukana Isossa Juonessa muiden mokuttaja-matuttaja-maiden kanssa, ja käskyt tulevat ylempää. Tähän viittaisi muidenkin ministerien ja kansanedustajien (paitsi Teuvo Hakkarainen ja Olli Immonen) yksimielinen into matuttaa maamme ja syyllistää oma kansamme. Eli suurempi juoni tavoittelee kansallisten valtioiden lopullista romahdusta ja saattamista Uuden Maailmanjärjestyksen piiriin (juutalaisten johtama).

Joka tapauksessa: Sipilä on vaarallinen maallemme ja omalle kansallemme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hemppi kirjoitti:

Väittävät että Sipilä olisi alkanut käyttäytymään omituisesti tämän tapauksen jälkeen.

Tälläisen sairuden oireisiin kuuluu kuulema se että henkilö yrittää tuottaa mahdollisimman suuren vahingon itselleen ja muille.

Kaikki normaalit ihmiset tietävät että pakolaisista aiheutuu valtavat kulut ja naisia ja lapsia raiskataan.

Arabit ovat myös suurimmaksi osaksi rikollisia joten turvattomuuden tunne lisääntyy kaduilla myös tämän seikan takia.

Ellei Sipilää pysäytetä joko rauhanomaisin tai väkivaltaisin toimin on Suomi kohta täynnä savunahkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu