Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa jo yli 10 v ja koko aikana minusta on tuntunut siltä, että en anoppini mielestä ole se "oikea" hänen pojalleen. Olen ylipainoinen, siitä huolimatta mieheni rakastaa minua, mutta anoppi ei.
Tai no, en tiedä miten muuten pitäisi suhtautua hänen jatkuviin kommentteihin "kuin epähuomiossa" kohdistuen ylipainooni. Mielestäni paras tokaisu häneltä oli asiaan liittyen, kun keskustelimme mieheni pikkuveljestä, joka ei vielä seurustele, että " meidän Jussi se kun ei huoli ketä tahansa tyttöä, vaan sen pitää olla hoikka ja muutenkin kaunis, toisin kuin veljellään..."
Hohhoijaa, minä istun siinä pöydän toisessa päässä. Noo, eipä tuo kirpaissut, kyllähän sitä nyt itsekin peilistä näkee, että ei tosiaan ole mikään ruusu, mut hei, kukkiihan se perunakin.
Mieheni tunteita ajatellen, "luojan kiitos siitä" avasimme etukäteen appivahempieni antamat joululahjat kotona toissa jouluna. Jotenkin minulla oli sellainen "aavistus", että paketista kun voi löytyä mitä tahansa, niin tilanne olisi ollut kiusallinen miehelleni avata lahjoja omien vanhempieni luona. Noo, enpä kovin väärässä ollut, tai sitten meillä tosiaan on paskainen vessanpönttö. Saimme nimittäin lahjaksi vessaharjan. Eikä siinä vielä mitään, mutta sepäs olikin sellainen oikein huumoriharja :D
Itse harja-osa oli ihan peruskamaa, mutta se teline, hohhoijaa... Teline oli miehen pää, jolla oli suu auki, jonne se harja laitettiin pystyyn, että pysyi paikoillaan. Ei oikein tiennyt lahjaa avatessa, että itkeäkö vai nauraa.
Mieli teki tänä jouluna ihan piruuttaan antaa sama harja takaisin selityksellä, että katos, kun mä löysin ihan samanlaisen kuin meillekin annoit ja ajattelin ostaa sulle, kun varmaan pidät tästä, kun sellaisen meillekin ostit :)
Mutta, niin... liian kiltti minä, nielen aina kaiken ja kauniisti vaan hymyilen, kunnes se päivä koittaa, että paska nousee kauluksista ylös... Sit
Tai no, en tiedä miten muuten pitäisi suhtautua hänen jatkuviin kommentteihin "kuin epähuomiossa" kohdistuen ylipainooni. Mielestäni paras tokaisu häneltä oli asiaan liittyen, kun keskustelimme mieheni pikkuveljestä, joka ei vielä seurustele, että " meidän Jussi se kun ei huoli ketä tahansa tyttöä, vaan sen pitää olla hoikka ja muutenkin kaunis, toisin kuin veljellään..."
Hohhoijaa, minä istun siinä pöydän toisessa päässä. Noo, eipä tuo kirpaissut, kyllähän sitä nyt itsekin peilistä näkee, että ei tosiaan ole mikään ruusu, mut hei, kukkiihan se perunakin.
Mieheni tunteita ajatellen, "luojan kiitos siitä" avasimme etukäteen appivahempieni antamat joululahjat kotona toissa jouluna. Jotenkin minulla oli sellainen "aavistus", että paketista kun voi löytyä mitä tahansa, niin tilanne olisi ollut kiusallinen miehelleni avata lahjoja omien vanhempieni luona. Noo, enpä kovin väärässä ollut, tai sitten meillä tosiaan on paskainen vessanpönttö. Saimme nimittäin lahjaksi vessaharjan. Eikä siinä vielä mitään, mutta sepäs olikin sellainen oikein huumoriharja :D
Itse harja-osa oli ihan peruskamaa, mutta se teline, hohhoijaa... Teline oli miehen pää, jolla oli suu auki, jonne se harja laitettiin pystyyn, että pysyi paikoillaan. Ei oikein tiennyt lahjaa avatessa, että itkeäkö vai nauraa.
Mieli teki tänä jouluna ihan piruuttaan antaa sama harja takaisin selityksellä, että katos, kun mä löysin ihan samanlaisen kuin meillekin annoit ja ajattelin ostaa sulle, kun varmaan pidät tästä, kun sellaisen meillekin ostit :)
Mutta, niin... liian kiltti minä, nielen aina kaiken ja kauniisti vaan hymyilen, kunnes se päivä koittaa, että paska nousee kauluksista ylös... Sit
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onneksi miehesi kuitenkin taitaa olla puolellasi.
Tuli ihan paha mieli kun ajattelin miten ilkeästi ihmiset toisilleen puhuvat,vaikka oikeasti kaikki asiat voisivat olla ihan kohdallaan.Siis pieni maailmankatsomus sun anopillasi jos sun ylipainosi on sille suurikin ongelma.
Toivon sulle parempaa tulevaa vuotta anoppilassa,jos viitsit sinne enään mennä.
pysy kaukana moisesta anopista tai ala sanomaan takaisin.
vaikkapa iästä, harmaista hiuksista...ym. vihjaa että onpa akalla jo toinen jalka haudassa (siis vain jos tulee jotain typerää kommenttia...)
Niin, ehkä mä olen "liian" kiltti, mutta jotenkin vain yritän ajatella, että eipä meistä kukaan voi vanhempiaan valita, joten siksi minä yritän pitää välejä yllä, vaikka välillä tuntuu että ihan turhaan... Miehelle, kun tuntuu olevan ihan sama, että käydäänkö kylässä vai ei.
No, sinällään ehkä se lohduttaa, että sitten kun mittani täyttyy, niin siihen loppuu. Ei taida anoppi reppana ymmärtää sitä. Nimittäin siinä vaiheessa yhteydenpito meidän puolelta loppuu sitten kuin seinään. Siinä on sitten yksinään.
Hassua, kuitenkin sitä elättelee toiveita, että ehkä joskus... ehkä joskus se vielä hyväksyy mut sellaisena kuin mä olen. Sinällään hassua, että muuten se aina puheissaan ns. ylistää mua, eli kehuu kuinka hyvä vaimo olen jne jne mut sit toisaalla taas... *huoh, vaikeaa*
Noo, sinällään oma vika kun nokkaani sinne tungen, mutta toisaalta appiukossa ja miehen veljessä ei mitään "vikaa" joten siksikin haluan pitää yhteyttä.
Olisi niin kiva, että se joskus ehtisi /viitsisi edes kysyä, että mitä meille kuuluu, mutta ehei... Sillä on niin kiire suu vaahdoten selittää omia menojaan ja tekemisiään, että se ei joko ehdi tai muista tai sitten sitä ei vaan yksinkertaisesi kiinnosta meidän elämä. Noo, eipä tuo suurta vahinkoa tee, onpahan aikaa aina ajatella omia, kun kuuntelee sen juttuja. Riittää, kun johonkin väliin hiukan jotain ynähtää...muuta ei yleensä ehdikään :)
Eniten satutti omian vanhempieni puolesta, jotka maksoivat meidän häät, niin anopin käytös ennen häitä, niiden aikana ja jälkeen. Ennen häitä kommentit olivat, että onneksi morsiamen vanhemmilla on rahaa maksaa... Niinpä. Siitä ei ollutkaan kyse, vaan siitä, että yleensä on sentään kohteliasta edes kysyä, että voinko jotenkin auttaa. Tiedämme kyllä, että rahallisesti eivät olisi pystyneet auttamaan, mutta apuakin voi muuten tarjota kuin rahallista. No, enpä minäkään sitten pyytänyt kyllä edes apua, kun näytti, että koko häät ei suuremmin edes kiinnosta.
Anopilla oli häissä päässään hattu, hohhoijaa. Musta lierihattu, joka siis ihan jees, ei siinä mitään. Mutta kun siihen piti tunkea tiimarista ostettuja vaaleanpunaisia muovisia ruusuja koko lieriosa täyteen. Näky oli kuin jostain... ei riitä edes sanat kuvailemaan. Asuna oli kirpparilta ostettu mekko, vaikka tiedän, että hällä on kaapit täynnä oikeastikin kauniita vaatteita. Ei siinä, mekkokin nätti, mutta se oli kuin jostain vuosisadan alun länkkärileffojen ilotytön vaate. Sitten, kaiken huippu, että kun ilmaista viiniä /boolia tarjolla, niin eihän anopin siitä sopinut kieltäytyä... Ehei, pää täyteen ja sitten tunniksi vihkipapin viereen sönkkäämään syntyjä syviä. Joopa joo, appiukon piti lähes tulkoon raahata anoppi kotiin. Silloin meinasi miehelläkin palaa hihat, melkein itku silmässä. No, ollutta ja mennyttä. Mutta häiden jälkeen, ei kiitoksen kiitosta juhlista. Olisi se mielestäni ollut edes korrektia kiittää vanhempiani tai jotain... Ehkä vaadin sitten häneltä liikaa, en tiedä.
No, nyt mennään päivä kerrallaan. Tänä vuonna joululahjaksi saimme kumpikin liian pienet kintaat, pörrösukat. Myös mieheni, joka nauraen mietti, että luuleeko äitinsä tosiaan, että hän käyttää pörrösukkia, jotka kaiken lisäksi vielä liian pientä kokoa. Ehkä tämä oli kuitti siitä, että minä, miniän röyhkimys laitoin kerrankin etukäteen viestinä, että jos aikovat lahjoja ostaa, vaikka sitä ei odoteta, eikä ole pakko, mutta jos kuitenkin, niin ostaisivat jotain hyödyllistä ja tarpeellista, kuten miehen harrastuksiin liittyvää... Mutta ei, liian pienet kintaat ja pörrösukat parempi vaihtoehto :)
Voih, kylläpäs tällainen virtuaalinen paasaaminen sitten helpottaa... Hih!
Sano ensi töiksesi sisään astuessasi, että täällä tulee se inha paksu miniä. Iltaa vaan.
Kerro naureskellen joku anopin tokaisu kolmannelle osapuolelle anopin kuullen, tyyliin: no, niin kuin anoppikin sanoo, miniän pitäisi olla hoikka ja kaunis, niin että ajattelin tässä mennä laidutuskuurille.
Ota pörrösukat jalkaan sisätossuiksi kun menet kylään. Kiittelet vuolaasti.
Iske takaisin anopin omin asein.
...en voi muuta sanoa!
Olsinpa osannut aikanaan oman anoppini herjoihin suhtautua juuri noin. Olisi varmaan vinoilut loppuneet lyhyeen. No, mutta aloittajalle tsemppiä ja älä anna anopin kävellä ylitsesi. Ylipaino on henkilökohatinen asia, johon muilla ei ole kommentointioikeutta. Tai saaa vastauksen jonka olen itse antanut (siis olen pikkaisen pyöreä): Ylipainossa on se hyvä puoli, että edes teoriassa voi laihtua ihannemittoihin, mutta tyhmyydessä ei ole edes sitä lohtua, vaikka mitä tekisi!
Tuosta kaikesta lukemastani,huomaan selvästi,että olette kasvaneet miehenne kanssa täysin erilaisissa perheissä,siis miehesi äiti ei taida omata minkäänlaisia käytöstapoja ja sinä olet ne saanut lahjaksi omilta vanhemmiltasi.Et siksi voi ymmärtää anoppiasi kai,kun ajattelette niin eri tavoin siitä,miten toisia ihmisiä huomioidaan ja käytöstavoista.
Uskon tuon kaiken olevan kiusallisempaa miehellesi,joka taitaa olla äitiään fiksumpi.
Tuo vessaharjajuttu ja muutkin lahjat saivat minut kyllä nauramaan melkein kippurassa lattialla.
Pienet vinkit, miten voit ottaa lahjoista täydet irti, saivat myös hyvälle tuulelle.
Pukeutukaapa seuraavalle vierailulle tosiaan niihin liian pieniin sukkiin ja kehukaa niitä kehumasta päästyännekin. Kerro, että vähän puristaa vielä varpaista, mutta olet liittynyt painonvartijoihin, jotta kyllä ne sukat varmaan kohta sopii...
Voit muuten kiittää saamistanne lahjoista myös antamalla kiitoskortin. Ota vessaharjasta valokuva ja kirjoita siihen kultakirjaimin kiitos.
Annapa anopille seuraavaksi lahjaksi Mensan älyjumppakirja.
Vessaharja ja pörrösukat.... voi eeeeeiiiiiiiii.
Yritä jaksaa. Et tosiaankaan tarvitse mitään anoppisi kelpuutusta. Miehesi kuulostaa fiksulta ja mukavalta. Olet onneksi naimisissa vain hänen kanssaan, joten anoppia on sallittua vain sietää - jos sitäkään.
Hyvää uutta vuotta!