Kokoomuksen vaalitukia hukassa vieläkin

Iltalehdessä on juttu Jarmo Korhosen selvittelystä, josta paljastuu tietoa kokoomuksen vaaliraha-hiljaisuudesta. Suomen korruptiotilanne on siis peitellympi kuin mitä on saatu irti läpinäkyvyyslomakkeilla ministeistä.

Jarmo Korhonen: Jyrki Kataisen tultava ulos "perunakuopasta"
Lauantai 5.12.2015 klo 21.03
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120520783935_uu.shtml

"Korhonen väitti kirjansa Maan tapa julkaisun yhteydessä, että tasavallan presidentin Sauli Niinistön vuoden 2006 presidentinvaalikampanjan rahoituksesta 547 500 euroa olisi edelleen pimennossa.

Kokoomuksen tilinpäätöksiä läpikäynyt Korhonen väittää nyt, että piilossa olevaa rahaa on huomattavasti enemmän, kun ajanjaksoa laajennetaan vuoden 2007 eduskuntavaaleihin.

- Vuosilta 2005-2007 on pimennossa yhteensä 1,5 miljoonaa euroa. Tämä on Suomen suurin kummitustarina, Akateemisessa kirjakaupassa Helsingissä kirjaansa lauantaina markkinoinut Korhonen väittää Iltalehdelle.

- Mitä kokoomus salaa? Keitä tukijoita kokoomus piilottelee? "
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

EU-puolueiden tai yhteyksien kautta on voinut tulla ISIS-öljynpesurahoista ylijäämää? Kun nyt vain joku pystyisi paljastamaan jotain. On sellainen tuntu, kun v. 2007 ei ollut nykytietoja. Huumausaine-, öljy-, asekaupantekijöitä EU on ehkä saanut rahaa, joka ei kierrä virallisessa kirjanpidossa?

Äänestä

Onpa kuuma peruna.
Kommentti:

"Minneköhän meni 2015 nostettu 14 miljoonaa VVO:n valtion vuokratukemien asuntojen voittojen verottomia osinkoja AY liikkeelle? Puhumattakaan suorasta "vaalituesta" kymmenille hallituspoliitikoille?

Entä missä on SATOn järjestelyiden miljardit? Kuka toimittaja uskaltaa avata boxin?"

Ottaneet jonkun puulaakin tukirahoina ja ne on ohjattu käteistyypin ym. hommeloihin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sala-myhkäisyyttä kirjoitti:

Iltalehdessä on juttu Jarmo Korhosen selvittelystä, josta paljastuu tietoa kokoomuksen vaaliraha-hiljaisuudesta. Suomen korruptiotilanne on siis peitellympi kuin mitä on saatu irti läpinäkyvyyslomakkeilla ministeistä.

Jarmo Korhonen: Jyrki Kataisen tultava ulos "perunakuopasta"
Lauantai 5.12.2015 klo 21.03
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120520783935_uu.shtml

"Korhonen väitti kirjansa Maan tapa julkaisun yhteydessä, että tasavallan presidentin Sauli Niinistön vuoden 2006 presidentinvaalikampanjan rahoituksesta 547 500 euroa olisi edelleen pimennossa.

Kokoomuksen tilinpäätöksiä läpikäynyt Korhonen väittää nyt, että piilossa olevaa rahaa on huomattavasti enemmän, kun ajanjaksoa laajennetaan vuoden 2007 eduskuntavaaleihin.

- Vuosilta 2005-2007 on pimennossa yhteensä 1,5 miljoonaa euroa. Tämä on Suomen suurin kummitustarina, Akateemisessa kirjakaupassa Helsingissä kirjaansa lauantaina markkinoinut Korhonen väittää Iltalehdelle.

- Mitä kokoomus salaa? Keitä tukijoita kokoomus piilottelee? "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu