Ongelmani on se, että joudun jatkuvasti erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa törmäämään entiseen miesystävääni. Työskentelemme samalla alla (onneksi kuitenkin eri yrityksissä), joten työn kautta joudumme tekemisiin silloin tällöin, lisäksi meillä on työn kautta paljon yhteisiä tuttavia.
Tapailimme vain puolisen vuotta, mutta tilanteen tekee ikäväksi se, että mies jätti minut erittäin tökeröllä ja loukkaavalla tavalla (en halua tässä mennä yksityiskohtiin). Alkuun olimme (mielestäni )molemmat ihastuneita toisiimme - kolkyt ja risat täyttäneet ihmiset käyttäytyivät kuin pahaiset teinit, koska olimme vain niin ihastuneita. Sitten mies alkoi etääntyä ja lopulta siis loukkasi minua syvästi.
Minua raastaa nähdä häntä, en kuitenkaan halua jäädä pois hauskoista tilanteista hänen takiaan. Hänelle itselleen ei näytä pälkähtävän mieleenkään, että tilanteet saattaisivat olla minulle ikäviä. Hän juttelee minulle kuin etäiselle tuttavalle, ja yritän vastata samaan malliin. Hän näyttää ilmestyvän jokaiseen paikkaan, vaikka häntä ei käsittääkseni ole aina kutsuttukaan!
Mitä tehdä? En haluaisi lopettaa yhteydenpitoa yhteisiin ystäviimme enkä tietenkään voi vältellä tilanteita, joissa joudumme työn takia kanssakäymiseen. Kaiken huipuksi olemme ilmeisesti menossa samoihin uuden vuoden juhliin (jotka pitää minun erittäin hyvä ystäväni, jonka ex-miesystäväni tuntee vain etäisesti). En haluaisi, että mies pääsee vielä pilaamaan uuden vuoden juhlintanikin.
Olen päättänyt kohdella häntä kylmän etäisesti, mutta toisaalta kostokin olisi suloinen (en toisaalta koskaan alentuisi moiseen). Onko kellään hyviä ideoita, miten saisin vielä pelastettua Uuden vuoden juhlintani? Ja ehkä vielä hyvän mielen itselleni?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuo kuulostaa vähän jännältä että mies tulee tilaisuuksiin, joihin ei ole kutsuttu. mahtaako ehkä vanha suola sittenkin janottaa? siis miestä ei sua. (kai?)
Hyviä neuvoja en osaa antaa. Ehkä voisit nostaa hirveän metakan ja viskata juomat päälle siellä Uudenvuodenvietossa? Jos siis tosiaan loukkasi. tai meet parempiin pileisiin.