Olen ihmetellyt viime vuosina miksi poliisi on sallinut vasurianarkistien riehua kaupungilla paikkoja särkien vieläpä kaiken aikaa naamioita kantaen. Nyt poliisi antoi kuitenkin viestin ,paitsi näille rassukka-anarkisteille, mutta myös muille tavallisten ihmisten ja yhteiskunnan rauhaa ja toimintaa särkeville tahoille. Anarkistien toiminta näyttää lähenevän terrorismia, jolloin kurinpito on tarpeen. Tuskin vielä näimme riittävien kovia otteita, mutta näemme kyllä mikäli yhteiskunnan vastakkainasettelu ei lopu. Näyttää siltä, että jotkut tahot haluavat aivan oikeasti kaivaa kunnolla verta nenästään ja muualtakin. Hyvä poliisi, kovat otteet tarvitaan, kuten oli ennenkin maassa! Tietyille ihmisille ei puhe tule menemään perille.
Vihdoinkin hyvä näyttö poliisilta !
Suomikäsissä
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Roskaväkeen ei tehoa muu kuin paineilma ja kumiluodit.
Yksikin perseläpi rääkyi videolla kuin muslimin pistämä sunnisika.
pamppua vielä kunnolla mörön sisällä kun punikkitoimittajat ei näe, olivat menossa häiriköimään ja tappelemaan isänmaallisten Suomalaisten kulkuetta vastaan, onneksi saivat mitä ansaitsivat, kyynelkaasu ja pippurisumutetta vielä lastiruumaan ovenraosta niin olisi tehnyt hyvän säväyksen.
Olen ihmetellyt, miksi poliisilla ei ole käytössä vesitykkejä. Eilen kun tuli vettä muutenkin ei sen teho olisi ollut kovin suuri mutta kun on kunnon pakkanen, silloin vesitykki on tehokas; eivät hihhulit kauan rieku.