44 kpl karkoituksia rikoksista tänä vuonna
Pohjoinenkalifaatti
7116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pari kuukautta sitten Ruotsin poliisiviranomaiset varoittivat, että maassa pyörii jopa KYMMENIÄ TUHANSIA käännytyspäätöksen saaneita mamuja, joista merkittävä osa on rikollista ainesta.
Tuskin Suomen tilanne eroa muuten kuin vain mamujen määrässä? Eli Suomessa pyörii ainakin satoja ellei tuhansia mamurikollisia pimeästi!
Tänään aamulehti uutisoi et poliiseja vähennetään noin 900 säästösyistä. Tämähän sopii hienosti tähän aikaan kun tuntuu et rikollisuus kasvaa sitä mukaa kun rajan yli lappaa porukkaa.
Tässä nyt helvetti vieköön säästetään ihan väärästä paikasta. Kyllä säästöt PITÄISI löytyä jostain muualta, kuin kansalaisten turvallisuudesta, joka ei nytkään järin hyvissä kantimissa ole.
Mites sitten, kun kansalaiset, ainakin minä, alkavat hankkia ampuma-aseita fyysisen koskemattomuutensa ja henkensä suojelemiseksi. Saattaa muutama raato tulla, varsinkaan jos henkilöillä ei ole paljonkaan kokemusta aseidenkäytöstä.
Saattaapa sattua muutama vahingonlaukauskin. Pimeässä.
V...U, mitä neronleimausia taas päättäjiltä. Eipä ne viimeaikoina kyllä ole parempiakaan ulostaneet...
Tuohan on vain tätä mamutuspropagandaa kun ei ole tehty yhtäkään virallista karkoituspäätöstä ja siten edes virallisesti poistettu kuin Albanian "pakolaiset" ja nämä vapaaehtoiseti poistuneet kun on vihjattu ettei mahdolliseti tule turvapaikkaa luokitellaan karkoitetuiksi ja siten Maahanmuuttovirasto saa tilastollisesti näyttämään että muka tekisivät näitä karkotuspäätöksiä mutta niitä ei ole tehty yhtäkään.
Nämä termit menevät minulta sekaisin, eli mikä on maasta poistamispäätös ja mikä karkoituspäätös.
Edellisiä oli jonossa, toteuttamatta 350 kpl vuoden 2014 lopussa. Jos uutta päätöstä vaan pukkaa saadaan matuille perustaa oma vankilakin ( nyt 2 säilöönottopaikkaa, 70:lle tilat).
Omat vankilat matuille on jo Briteissä, bisnes ulkoistettu, johonkin ketjuun laitoin linkin.
Tässä uusiksi myös poliisin raportti laittomasta maassa olista.
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/julkaisut/prime101/prime232_fi.aspx?docID=29233
Tässä migrin tämän päiväinen tiedotus jossa myös noita termejä avattu
http://www.migri.fi/medialle/tiedotteet/lehdistotiedotteet/lehdistotiedotteet/1/0/rikolliset_poistetaan_maasta_aina_kun_laki_sallii_64203
Maahantunkeutujat hyvin edustettuna raiskauksissa
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/834639/Tapanilan raiskauksesta yli kahden vuoden tuomio