Tunnen itseäni surkeaksi, kun ruikutan täällä nyt, muttei ole muutakaan vaihtoehtoa ja ajatukset on päästävää pois. Olen hakenut avioeroa, meillä 3 alaikäistä lasta. Mies lähti toiseen osoitteeseen. Aviolittoa takana 15 vuotta, joista yli 7 vuotta olen ollut onneton, mutta vähättelin tunteitani ja tarpeitani sekä jatkoin. Nyt mitta tuli täyteen, kun vahingossa sain tietää miehen tutkivan säännöllisesti seksitreffit.fi sivua. Luonteltani olen impulsiivinen ja puhun suoraan totuuden etenkin jos suutun, mutta aina, jos huomaan loukkaaneeni toista yritän lieventää tekemäni loukkauksen pyytämällä anteeksi ja selittämällä miksi näin sanoin sekä kertomalla tunteistani.
Minusta tuntui, että mies loukkaantui, kun joutui muuttamaan kodistamme pois, vaikka sovittiin suojata yhteisen omaisuuden lapsille sopimuksella ja testamentilla, eli emme tee ositusta. Silloin, vaikka kerroin rehellisesti varmasti 1923 kerta miksi en enää pysty jatkamaan yhdessä elon, yritin kuitenkin lieventää sanomiani sillä että eletään vähän aikaa erillään ja katsotaan. Itse ajattelin, että mies vihdoin ymmärtää mitä olen yrittänyt hänelle kertoa kaikki nää vuodet ja puhuu, kertoo ajatuksista ja kertoo tuntemuksista. Sekä hakee apua (ilmeisesti jonkin sortin narsisti/sosiopaatti) ja selviämme yhdessä.
Noh mies nyt aivan ihmeissään, kun kerroin kuukauden päästä etten enää palaakaan yhteen hänen kanssaan koska ei hänkään mitään ole tähän asti tehnyt. Hänen mielestään erottiin koska hän on tarvinnut mahdollisuuden elää muutakin elämää kuin viimeiset 15 vuotta... ja sitten puolen vuoden kuluttua hän olisi miettinyt, ruvetaanko yhteen :(. Tämä on sekava kirjoitus, tarina on pitkä ja monimutkainen, mutta olen nyt ihan pihalla, ja itkettää. Kaikesta inhosta huolimatta, olen niin toivonut että hän ymmärtää jotain. Muuttaa omalta osaltaan jotain... Miten iihminen voi olla niin tunteeton, kylmä, välinpitämätön, snobistinen ja kehittää itselleen aina sopivia syitä, mutta ei itsessä vikaa löydä koskaan :( . Meilläpäin ei ole edes eroryhmää naisille :(
Ero oli kuitenkin nähtävästi aivan oikea ratkaisu :(
Minusta tuntui, että mies loukkaantui, kun joutui muuttamaan kodistamme pois, vaikka sovittiin suojata yhteisen omaisuuden lapsille sopimuksella ja testamentilla, eli emme tee ositusta. Silloin, vaikka kerroin rehellisesti varmasti 1923 kerta miksi en enää pysty jatkamaan yhdessä elon, yritin kuitenkin lieventää sanomiani sillä että eletään vähän aikaa erillään ja katsotaan. Itse ajattelin, että mies vihdoin ymmärtää mitä olen yrittänyt hänelle kertoa kaikki nää vuodet ja puhuu, kertoo ajatuksista ja kertoo tuntemuksista. Sekä hakee apua (ilmeisesti jonkin sortin narsisti/sosiopaatti) ja selviämme yhdessä.
Noh mies nyt aivan ihmeissään, kun kerroin kuukauden päästä etten enää palaakaan yhteen hänen kanssaan koska ei hänkään mitään ole tähän asti tehnyt. Hänen mielestään erottiin koska hän on tarvinnut mahdollisuuden elää muutakin elämää kuin viimeiset 15 vuotta... ja sitten puolen vuoden kuluttua hän olisi miettinyt, ruvetaanko yhteen :(. Tämä on sekava kirjoitus, tarina on pitkä ja monimutkainen, mutta olen nyt ihan pihalla, ja itkettää. Kaikesta inhosta huolimatta, olen niin toivonut että hän ymmärtää jotain. Muuttaa omalta osaltaan jotain... Miten iihminen voi olla niin tunteeton, kylmä, välinpitämätön, snobistinen ja kehittää itselleen aina sopivia syitä, mutta ei itsessä vikaa löydä koskaan :( . Meilläpäin ei ole edes eroryhmää naisille :(
Ero oli kuitenkin nähtävästi aivan oikea ratkaisu :(
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miksi ihmeessä "suojasitte" omaisuutenne lapsille? Tuon asian vuoksi joudutte roikkumaan toisissanne lopun elämää, tai vähintään siihen asti, kunnes kaikki lapset ovat täysi-ikäisiä? Lapsille voi olla myös tulevassa elämässä omaisuudesta pelkkää haittaa. Jos asuntona on vain yksi asunto, niin varmasti siitäkin tulee riitaa?
Muutoin ero kuulostaa tosiaan parhaalta vaihtoehdolta.
Jos lähdemme osittamaan omaisuuden jäämme kumpikin ilman mitään. En myöskään ole valmis luopumaan puolesta vaivalla yksi kasvatetusta yrityksestäni. Meillä on sen verran takauksia ja lainoja ettei ero olisi edes mahdollista ilman, että rikkoo elämän lopullisesti. Tämä oli suht järkevä vaihtoehto. Lapset saavat tehtyä omaisuudelle mitä lystää. Olemme sidottuja toisiimme muutenkin kun lapsimäärä on tälläinen ja nuori vasta 5 vuotias. Meillä on myös kaksi asuntoa, eli riitoja omaisuudesta ei tule.
"Jos lähdemme osittamaan omaisuuden jäämme kumpikin ilman mitään"
Entä jos yritys menee konkkaan, tai ei elätä? Jompikumpi sairastuu? Annatte lapsillenne velkaa perinnöksi, vai?
Minun huomiota kiinnitti tuo että mies tarvitsi mahdollisuuden elää muunkinlaista elämää ja että puolen vuoden kuluttua hän päättäisi palaatteko yhteen... Mitä ihmettä? Olettiko hän että jäät odottelemaan minkälaiseen johtopäätökseen hän tulee?
Tuntuu siltä olette aivan erilaisia, eri tilanteissa ja ette siksi kykene kohtaamaan ja ymmärtämään toisianne. Sinä odotat häneltä jotain eikä hän kykene / halua vastaamaan odotuksiisi. Hän taas oletti että eroasia sujuu eri tavalla kuin miten se sitten sujui. Tuntuu siis siltä että olette kumpikin hämmentyneitä ja kuin puulla päähän lyötyjä. Ja miksi sinusta tuntuu että hän on narsisti ja sosiopaatti?
Mitä jos nyt vain päättäisit että aloitat toipumisen erosta, ja elät tyyntä elämää lasten kanssa. Älä kelaa asioita liikaa vaikka tosiasia on että aina kun sattuu suuria asioita niin kelaaminen ja asioiden kertaaminen on merkittävä osa toipumista; tällä tavoin mieli vähitellen omaksuu sen mitä on tapahtunut. Jossain vaiheessa kuitenkin voi päättää että nyt riittää, nyt alkaa uusi vaihe.
Teit varmaan oikein ratkaisuissasi. Nyt vain tyynnytät mielesi ja päätät että vaikeimmat vaiheet ovat takana ja paremmat edessä!
Aloittajalle sen verran,että se yhteinen aika ja puhuminen ,onko sitä ollut? Nimittäin samanlaisissa ongelmissa pyöritään ja todellakaan niitä ammattiauttajia ei ole kivenheiton päässä. Kuitenkin mietin toista kuinka siinä on hyvää, hyvänä päivänä, mutta sittenkun on se huono päivä,kylmä,narsisti,,,pohjimmiltaan ,ehkä kumpikaan ei tuo sitä syvintä esille,suojakuori??? Mutta miksi,miksi mentiin,miksi rakastuttiin,miksi ei voi puhua vaikeista? Minä en olisi halunnut eroa vaan käydä syvältä ne patoumat joita meillä oli ja on,vaan toinen valitsi toisin,kun ei jaksanut.
On aina tietysti hyvä miettiä miksi alunperin aikanaan yhteen mentiin ja terapiassakin sitä mietitään. Mutta itse voin ainakin sanoa, että suhteen alkupuolella ei aina välttämättä näe millainen ihminen on esimerkiksi stressaavissa tilanteissa, millainen hän on (tai millaiseksi muuttuu) lasten kanssa, lasten synnyttyä. Valitettavasti ihminen voi oikeasti havaita, että jos tuollaiset jutut olisivat selvinneet ihmisestä jo ennen naimisiinmenoa ei välttämättä naimisiin edes olisi mennyt. Eli armollisuus on hyvästä näissä eroasioissa. Itseään voi syyttää monesta asiasta, mutta toisesta ei todellakaan välttämättä kaikkea tiedä vielä vuosienkan päästä ennenkuin tiukoissa paikoissa.
Hei! Ottamatta kantaa osituksiin sun muihin käytännön asioihin kiinnitin huomiosi nimimerkkiin Vertaistukea. Tiedätkö toimiiko paikkakunnallasi eroseminaaria? Itse osallistuin aikanaan sellaiseen ja se oli käänteentekevä kokemus. Vaikean eron jälkeen pystyin eheytymään ja käsittelemään kaikki eroon liittyvät tunteet/asenteet/asiat ja jatkamaan elämää eteenpäin paljon omista ja toisten kokemuksista oppineena. Sain myös työkalut auttaa lapsiani omissa erosuruissaan ja rakentaakseni tulevaisuudessa toimivampia ihmissuhteita. Suosittelen sinulle lämpimästi omasta kokemuksestani eroseminaaria.