Ei ne miehet kotoa tule hakemaan huomaan. Olen tässä kulkenut kodin ja työpaikan väliä välittämättä muista menoista muutaman vuoden. Ennen olin kova tanssimaan (vieläkin osaan)kunnes sain koulutusta mieheltä, joka ei ollut luottamukseni arvoinen. Olin mielestäni se huijattu osapuoli meidän suhteessamme, ainakin se uskollinen.
Pitkään aikaan en ole miehiin luottanut, mutta en ole sanonut ettenkö voisi vielä luottaakin, kunhan joku jaksaa vähän aikaa yrittää murtaa jäätä.
Minut saa luvan kanssa iskeä mies, joka on huumorintajuinen, mielellään ainakin yhtä pitkä kuin itse olen ja rehellinen ja lisäpisteet saa tanssitaidosta.
Pitkään aikaan en ole miehiin luottanut, mutta en ole sanonut ettenkö voisi vielä luottaakin, kunhan joku jaksaa vähän aikaa yrittää murtaa jäätä.
Minut saa luvan kanssa iskeä mies, joka on huumorintajuinen, mielellään ainakin yhtä pitkä kuin itse olen ja rehellinen ja lisäpisteet saa tanssitaidosta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
mutta missä?? En käy tansseissa, kun en osaa kunnolla tanssia enkä kehtaa yksin mennä; kapakkaankaan en tahdo mennä yksin. Elokuvissa käyn, mutta eipähän tuolta pimeästä seuraa löydy... saati sitten työpaikalta :)
Olen kirjoitellut ja kirjoitellut vaikka kuinka monen kanssa, mutta yks kaks miehet ovat lopettaneet, ilmoittamatta syytä - mitä nyt viimeisin pyysi valokuvaa ja kun sen lähetin, hän ei enää vastannut.
Tiedoksenne haluan kertoa, että kaikki Riitat eivät ole tosissaan. Minulle kävi muutama viikko sitten, että yksi Riitta lopetti parin viikon kirjoittelun jälkeen kuin . Vaikka itse olin ihan tosissaan asialla.
kun jo kertaalleen 'kehuit tekstiäni älykkääksi', niin ala minun kanssani kirjoittelemaan :)
Se muuten on viisasta tekstiä, ei älykästä. Katsos, matula voi olla näinkin nenäkäs... No hyvä hyville-paha pahoille! Muuten postilaatikkos oli...?
Jes!
[email protected]
Valitettavasti en ole Riitta, mutta olen kuin Riitta. Eihän noin 50 vuotta ole vielä paljon ja 20 kg ei välttämättä ole hyytelöä hyllyvää. Tämmöseltä voi löytyä vielä vyötärökin ja ryhdikkäästi kun kulkee ei millään luulis että ...
En meinannut löytää seuraa,mutta.Opettelin tanssiin,pistin kunnon mieskuteet päälle ja tansseissa alkoi lähes heti löytymään seuraa.Jos on ok tyyppi kannattaa kaikki nettipalstat unohtaa ja lähteä katsomaan seuraa lavoille.Siellä käy kunnon väkeä,eikä ole tarvinnut itse aloitetta tehdä kun naiset rupee naistentunnilla iskeen.Suosittelen.
Tanssimalla pysyy nämä kilotkin paremmin kurissa ja kunto paranee. Itse pidän valtavasti siitä, että joku hakee useamman kerran tanssimaan samana iltana. Jos heti ekan tanssin jälkeen pitää jäädä lattialle saman henkilön kanssa, se ei ole mun juttu.
Täytyis vaan taas lähteä.
Kun vain osaisi tansiia mutta, kun tuntee itsensä tyhmäksi heti, kun tanssimisesta tulee puhetta:(.