Jumala Jeesuksineen ja lapsineen RIKKOO jatkuvasti Kymmentä Käskyä, Todella TÖRKEIMMÄN ja VAARALLISIMMAN mukaan. Näin on ollut jo 10 vuoden ajan. "Älä valehtele"= jatkuvasti ovat täällä vuosikausien ajan antaneet VÄÄRÄN Todistuksen Lähimmäisestä, Törkeimmin ja Vaarallisimmin AINA. "Älä tapa"= ovat näillä Vuosikausien aikana olleilla ASIOILLAAN tappaneet ja saaneet tapettua brutaaleimmalla tavalla kymmeniä tuhansia syyttömiä ihmisiä. "Älä varasta"= ovat varastaneet ihmisen yksityisyyden, TURVALLISUUDEn, elämän, hengen ja kajonneet toisten elimiin. "Älä tee huorin"= Jumala ja Jeesus ovat jatkuvasti tätä tehneet, ovat liittyneet ihmisen sisään valehdellakseen noin, syyttömien, avuttomien UHRIENSA alapäästä. "Älä himoitse mitään mikä on TOISEN omaa"= ovat jatkuvasti oikein himonneet ja halunneet VALEHDELLA toisen ihmisen, syyttömien alapääasioista ja kaikesta muustakin, ovat jatkuvasti noilla Valeillansa ja luvattomilla, laittomilla, kielletyillään, perättömillä valepaskaväitöksillään ,kaiken syyttömien kimpussa.
Kun Itse ovat kaiken sen alapääpaskavaleensa noihin syyttömiin Uhreihinsa, Kohteisiinsa laittaneet, vääntäneet väkisin, väsänneet, Kovalla voimalla ja kaikella vedolla. Kaksi viimeistä Käskyä Kymmenestä rikkovat, kuten kaikkia näitä muitakin edellä mainittuja RIKKOVAT jatkuvasti, OVAT ja asuvat meidän syyttömien ALApäissä, haluten vääntää, väsätä kaiken alapääpaskaVALEENSA meihin. Tällaista He vaan VALAVAT, VÄÄRIÄ valoja, VÄÄRIÄ Todisteluja, ja KAIKEN ton alapääaineiston Itse meille vääntävät, valavat ja väsäävät, kovalla jatkuvalla intensiivisellä Voimalla, vedolla ja väännöllä. Ja kaiken tämän He ovat vuosikausia meidän kimpussamme, VAIKKA Heillä on kaiken AIKAA ollut Lähi-Idässä sellaisia kaikkia ongelmia, asioita, JOITA YRITTÄVÄT VÄKISIN vääntää, väsätä meille. Täällä VAAN nämä kaikki 10 vuotta ovat VALEpaskojensa VALAMISTA tehneet, AIKANSA viettäneet, VAIKKA muualla, kaukana meidän maasta Heillä on ollut Oikeat syylliset, IHAN KAIKKEEN. Eivät KOSKAAN menneet YHTÄÄN sinne, missä kaikki tollainen pesäke on, VAAN täällä YRITTÄVÄT TÖRKEIMMIN, kaiken SOdommansa ja Gomorransa VALEpaskoilla VÄÄNTÄÄ syyttömiin. Kääntyköön kaikki VÄÄRYYTENSÄ ja EpäOikeutensa vihdoinkin LOPULLISESTI Heihin, sen KAIKEN tänne Lähettäjiin, YRITTÄJIIN kammeta täällä tollaista olemaan. KAATUKOON Heille kaikki Heidän EpäOikeutensa ja VÄÄRYYTENSÄ.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.