Apua! :'(

Olen aiemmin kirjoittanut tänne ja kertonut tilanteestani. Olemme mieheni kanssa muuttamassa erilleen, minun aloitteestani. Sisareni kuoli viime kesänä ja vuosi on ollut todella rankka. Olen aivan hukassa, voimani ovat lopussa. Olen kaivannut huolenpitoa, en tiedä olenko sitäkin vaatinut liikaa. Eräänä päivänä vain tuntui että tästä oravanpyörästä on pakko päästä pois.

Rakastan miestäni ja haluan olla hänen kanssaan. Haluan hänen huomaavan millaista elämä oikeasti on, että hänenkin tulee tehdä osansa meidän kodissamme. Puhuminen ei enää tuntunut auttavan, haluan hänen konkreettisesti huomaavan mitä tarkoitan. Hänen ei ole koskaan tarvinut asua yksin, hän muutti kotoaan ja minä olin heti siinä huolta pitämässä, ottamassa hänenkin elämästään vastuuta vaikkei olisi pitänyt. Mutta kun olen aina tottunut ottamaan vastuuta enemmän kuin olisi pitänyt...

Nyt kaipaan häntä :'( Kaipaan niin paljon, sillä hän ei tiedä haluaako olla enää minun kanssani. Olen yrittänyt sanoa hänelle että minä tarvitsen tämän erilleen muuton. Tarvitsen hieman enemmän yksinoloa ja vastuunottoa vain omasta elämästäni, sillä en enää tiedä kuka olen eikä minulla todellakaan tunnu olevan enää paikkaa mihin mennä. Hän ei ymmärrä. Hän sanoi, että jos irtisanon vuokrasopimuksen, se tarkoittaa hänelle ettei olla enää yhdessä. Mutta irtisanoin sen silti, koska minusta tuntuu että sen kautta huomaamme mihin toisissamme rakastuimme ja miten toista ikävöi.

Suoraan sanottuna olen katunut tätä kaikkea, sillä tämä on niin kamalaa. Haluaisin vain hänet vierelleni.. Olen pyytänyt häneltä anteeksi, sanonut että tein virheen. Hän sanoo että hänelläkin tulee pohja vastaan anteeksipyyntöjen kohdalla. Mutta ei hänen ole tarvinut koskaan kokea tätä mitä minä koen nyt...

Nyt vain olemme tässä. Hän muuttaa tavaransa torstaina ja minä yritän saada hänet huomaamaan, että rakastan ja kaipaan häntä. Minä pääsen vasta sunnuntaina muuttamaan.

Kaikista pahimman järkytyksen koin maanantaina. Hän näytti lahjaksi saatua kännykkäänsä ja satuin katsomaan viestihin. Siellä oli useampi viesti joltakin tytöltä tyyliin "rakastan sua" ja "tuu lämmittään peti jos kerkeät"... Tuntui kuin sydän olisi pysähtynyt! Olen huutanut, itkenyt, raivonnut ja anellut... Miehelläni ei ole enää mitään syytä valehdella, ja vaikka vaikeaa onkin, uskon häntä kun hän sanoo ettei mitään ole tapahtunut, että ne ovat vain viestejä joita tyttö on lähetellyt.

Mutta pahalta tuntuu! Koskaan mieheni ei ole tällaisesta valehdellut, ja haluan uskoa nytkin näin. Kysyin onko hän koskaan sanonut tai laittanut viestiä et rakastaa sitä tyttöä, ja hän vastasi että ei.

Mitä tämä on?!!!! Epätoivoiset ajatukset kulkevat kehää. Minulla ei todellakaan ole mitään paikkaa, ei tarkoitusta. Mikään ei kiinnosta enää. En osaa nähdä tulevaisuutta.

Voi luoja kun joku auttaisi... :'(
4696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miehelles tosiaa tuli kuppi täytee. Sun täytyy nyt vaa opetella elää ilman sitä. Sori vaa mut turha haikailla sen perää. Teit teitä molempia koskevia isoja päätöksiä oman mieles mukaan miestäs huomioon ottamatta jolloin miehes hävis "valtataistelun" ja sillo kuppi tulee rauhallisemmallaki kaverilla täytee. Pahottelen mut sun pitää ny vaa päästä siitä yli. Sillo ku teit noi päätökset miestäs huomioimatta ni siitä tuli sun eks...

Äänestä

Mies on kakara, kun olisi pitänyt ottaa vastuuta, ei osannut. Katsonut jo valmiiksi uuden, jonka kanssa on kiva leikkiä kotia, kunnes taas tulee vastaan aikuistuminen.
Sinulla on joku äiti-syndrooma, kun olet alunperin tuollaisen valinnut. Toista et saa itseäsi rakastamaan, vaikka kuinka hoet, että itse rakastat ja tarvitset. Anna mennä ja sure surusi, sitten odottelemaan parempaa elämää.

Äänestä

Päästä miehesi vapaaksi - hän on sen ansainnut.

Äänestä

Että on itse lähettänyt jostain toisesta liitymästä kyseisen viestin? Kosto tms. mielessä... Tuo että näytti itse kännykkäänsä, jotta varmasti huomaisit viestit. Luulee että sinulla on toinen ja haluaa kostaa, ja ajattelee että kun hänellä on "toinen" niin ehkä paljastat myös oman "toisesi". Sinähän se olet joka pois haluaa muuttaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surusilmä kirjoitti:

Olen aiemmin kirjoittanut tänne ja kertonut tilanteestani. Olemme mieheni kanssa muuttamassa erilleen, minun aloitteestani. Sisareni kuoli viime kesänä ja vuosi on ollut todella rankka. Olen aivan hukassa, voimani ovat lopussa. Olen kaivannut huolenpitoa, en tiedä olenko sitäkin vaatinut liikaa. Eräänä päivänä vain tuntui että tästä oravanpyörästä on pakko päästä pois.

Rakastan miestäni ja haluan olla hänen kanssaan. Haluan hänen huomaavan millaista elämä oikeasti on, että hänenkin tulee tehdä osansa meidän kodissamme. Puhuminen ei enää tuntunut auttavan, haluan hänen konkreettisesti huomaavan mitä tarkoitan. Hänen ei ole koskaan tarvinut asua yksin, hän muutti kotoaan ja minä olin heti siinä huolta pitämässä, ottamassa hänenkin elämästään vastuuta vaikkei olisi pitänyt. Mutta kun olen aina tottunut ottamaan vastuuta enemmän kuin olisi pitänyt...

Nyt kaipaan häntä :'( Kaipaan niin paljon, sillä hän ei tiedä haluaako olla enää minun kanssani. Olen yrittänyt sanoa hänelle että minä tarvitsen tämän erilleen muuton. Tarvitsen hieman enemmän yksinoloa ja vastuunottoa vain omasta elämästäni, sillä en enää tiedä kuka olen eikä minulla todellakaan tunnu olevan enää paikkaa mihin mennä. Hän ei ymmärrä. Hän sanoi, että jos irtisanon vuokrasopimuksen, se tarkoittaa hänelle ettei olla enää yhdessä. Mutta irtisanoin sen silti, koska minusta tuntuu että sen kautta huomaamme mihin toisissamme rakastuimme ja miten toista ikävöi.

Suoraan sanottuna olen katunut tätä kaikkea, sillä tämä on niin kamalaa. Haluaisin vain hänet vierelleni.. Olen pyytänyt häneltä anteeksi, sanonut että tein virheen. Hän sanoo että hänelläkin tulee pohja vastaan anteeksipyyntöjen kohdalla. Mutta ei hänen ole tarvinut koskaan kokea tätä mitä minä koen nyt...

Nyt vain olemme tässä. Hän muuttaa tavaransa torstaina ja minä yritän saada hänet huomaamaan, että rakastan ja kaipaan häntä. Minä pääsen vasta sunnuntaina muuttamaan.

Kaikista pahimman järkytyksen koin maanantaina. Hän näytti lahjaksi saatua kännykkäänsä ja satuin katsomaan viestihin. Siellä oli useampi viesti joltakin tytöltä tyyliin "rakastan sua" ja "tuu lämmittään peti jos kerkeät"... Tuntui kuin sydän olisi pysähtynyt! Olen huutanut, itkenyt, raivonnut ja anellut... Miehelläni ei ole enää mitään syytä valehdella, ja vaikka vaikeaa onkin, uskon häntä kun hän sanoo ettei mitään ole tapahtunut, että ne ovat vain viestejä joita tyttö on lähetellyt.

Mutta pahalta tuntuu! Koskaan mieheni ei ole tällaisesta valehdellut, ja haluan uskoa nytkin näin. Kysyin onko hän koskaan sanonut tai laittanut viestiä et rakastaa sitä tyttöä, ja hän vastasi että ei.

Mitä tämä on?!!!! Epätoivoiset ajatukset kulkevat kehää. Minulla ei todellakaan ole mitään paikkaa, ei tarkoitusta. Mikään ei kiinnosta enää. En osaa nähdä tulevaisuutta.

Voi luoja kun joku auttaisi... :'(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu