Miksi on niin vaikeaa päättää haluaako jatkaa nykyisessä suhteessa vai lähteä radalle etsimään uutta?
Olen ollut nykyisessä suhteessani yli 6 vuotta, välillä asuttu yhdessä välillä ei. Nykyinen mieheni on muuten täydellinen, mutta seksi ja raha-asioiden hoito aiheuttavat ongelmia. Haluaisin enemmän seksiä kuin hän on valmis antamaan ja hän syyttää minua siitä, että hän ei osaa hoitaa omia raha-asioitaan (eikä anna minunkaan hoitaa niitä).
Uuden löytäminen voi olla vaikeaa, mutta kun nykyisenkään kanssa ei tahdo hermot aina kestää..
Teenkö kärpäsestä härkäsen? Mutta ongelmia on veivattu eestaas ja aina mies on luvannut parantaa tapansa ja se onnistuukin aina vähäksi aikaa, mutta sitten taas repsahtaa. Enkä enää jaksa jauhaa samaa uudelleen ja uudelleen...
Voinko saada aikaan pysyvän muutoksen vai laitanko miehen kiertoon?

Vastaukset 5
Vanhimmat
niin voit jonkun ajan päästä olla vain tyytyväinen, että tuhlasit tämän miehen kanssa vain 6 vuotta, parempi se kuin 16 vuotta, silloin sinun ei tarvitse tänne kirjoitella ongelmaavioliitosta, jossa on kaikki ongelmat liian vähäisestä seksistä raha-asioihin asti. Voisin olla melko varma, että nuo ongelmat ainoastaan pahenevat ajan myötä. Tietysti ero on aina vaikea päätös, mutta siitä pääsee kyllä yli ajan kuluessa. Ja jos miehesi on luvannut muutosta jo useamman kerran, on vaikea uskoa mihinkään pysyvään muutokseen tulevaisuudessa. Tee itsellesi palvelus ja mieti suhteen lopettamista.
En ole itse vielä elänyt parisuhteessa, mutta ihmettelen miten kaksi noin arkipiväistä asiaa voi ajaa ihmisen eron partaalle? Eikö rakkaus ole suurin? Miten raha- tai seksihuolet voivat mitenkään mennä rakkauden edelle?
näin se on. Rakkaus kahden aikuisen ihmisen välillä koostuu niin monesta asiasta, kun asutaan yhdessä pelkkä rakkaus ei riitä mihinkään, jos sellaista ylipäätään on olemassa sellaisenaan. Seksi, raha ja rakkaus loppuvat lähes samanaikaisesti.
Voit olla varma, että tulet vielä kohtaamaan vaikeudet, jotka liittyväät rakkauteen, jo ensimmäinen suhteesi voi päättyä siiihen, että poikaystäväsi haluaa enemmän tai vähemmän seksiä kuin sinä.
Luulin itsekin rakkautta riittävän, mutta se on rankaa kun täytyy aina tapella SAMOISTA asioista. Ja mielestäni kunnolliseen parisuhteeseen kuuluu yhteinen pankkitili, mutta nykyiseni kanssa en voi edes harkita sitä, koska hän tuhlaa omat rahansa saman tien kun ne ovat tilillä ja myös minun rahani, jos vain pääsee niihin käsiksi.
OK onhan se kivaa että on elektroniikkaa viimeisen päälle, mutta minä voisin käyttää rahani mieluummin vaikka vaatteisiin, mutta ei, mun rahat menee ruokaan...
Ja jos on parisuhteessa mieheen, joka ei ole tottunut koskettelemaan ja lähes ainoan läheisyyden ja hellyyden tavoittaa seksillä, sen puute aiheuttaa vain riitaa.
Uskomatonta, mutta näin se vain on.
Luopuisin ilomielin lompakostani, jos haluaisit kosketella minua, edes jollain hiilihangolla. Rupiset rahat ei kiinnostaisi, jos olis tollanen matami maitokannuja suussani maiskututtamassa.