Isällä ongelmia parisuhteeni hyväksymisessä

Pinnanallaräiskyy

Niin. Otsikkohan tuon jo kertoo. Eli isä vihoittelee minulle, koska mieheni pitää minua tärkeämpänä kuin isääni.

Isän mielestä minä olen mitätön ja tyhjänpäiväinen ihminen, kun hän itse puolestaan on "merkittävä ja kiinnostava" ihminen (siis omasta mielestään). Hänen kanssaan on ärsyttävää olla tekemisissä, koska hän koko ajan vihjailee/syyttelee, että "kahlitsen" miestäni ja "kiellän asioita" häneltä. Tätä tapahtuu erityisesti silloin, kun mieheni ei ole kiinnostunut isäni harrastuksista.

Jos mieheni itse sanoo, ettei häntä kiinnosta, isä juoksee ympäri tuttavapiiriään ja kertoilee pöyristyneenä, kuinka minä olen kieltänyt miestäni olemasta kiinnostunut hänen harrastuksistaan.

Kuinka älyttömän itsepäiselle ja todella herkästi itseensä ottavalle isälle voisi nätisti (tai vähemmän nätisti) sanoa, että nyt riittää se syyllistys ja mustamaalaaminen pitkin kyliä?

Alun alkaenkin isä naureskeli ympäriinsä, kuinka minä "pakotin" mieheni suhteeseen kanssani ja "siitäkös se miehen tuska alkoi".

Tällaiset puheet vaivaavat minua, koska olen jo vuosien varrella alkanut itsekin epäillä, että olen kauhea ihmisperse, joka ei ansaitse parisuhdetta eikä kavereita.

5

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • halojata

      Jätä isäsi ja äitisi, liity mieheesi ja katse eteenpäin. Jos epäilet olevasi "kauhea ihmisperse" ihan tosissaan, isäsi luomat traumat ja ajatusvääristymät saattaisivat kaivata terapeutin apua. Suhtaudu isääsi kuten narsistien läheisiä ohjeistetaan.
      Eli viileän etäisesti, provosoimatta ja provosoitumatta. Ota etäisyyttä fyysisesti ja henkisesti. Isääsi ja hänen "hoviaan" et voi alkaa oikoa ja kasvattaa. Keskity omaan hyvään oloosi ja mielenrauhan edellytyksiin, olet sen ansainnut varmasti.

    • kassuliini

      Tuossa yllä hyviä neuvoja. Sano isällesi tyynesti ja ilman tunnekuohuja mielipiteesi. Ja todellakin, isäsi vaikuttaa narsistiselta ja tätä määritelmää itse käytän hyvin varovasti sillä se on nykyään muotisana. Mutta näin näyttäisi olevan.
      Ihmetyttää se, että isäsi on mustasukkainen miehestäsi! Mikä lie syynä? Ja oletko sanonut hänelle koskaan että hän toimii väärin?
      Ilman muuta sinun täytyy saada sanottua miten koet hänen käytöksensä sillä kyse on sinun elämästäsi ja sinun avioliitostasi. Ei pidä jäädä sanattomaksi sillä tuollainen jää jäytämään sisintä. Oikeastaan on ihan sama miten isäsi suhtautuu, sillä hän joka tapauksessa narsistisena persoonana pitää tiukasti omasta kannastaan kiinni. Juuri tuo piirre saa hänenlaisensa ihmiset näyttämään voimakkailta ja lujilta, mitä he eivät suinkaan ole!
      Muista myös että sinun elämäsi ja onnesi ei ole isästä riippuvainen eikä isän hallussa, ja siksikin voit huomauttaa hänen käytöksestään, ei hän siihen kuole, etkä sinäkään hajoa kappaleiksi.
      On korkea aika että sanot mielipiteesi koska isäsi kommentit vaikuttavat sinuun haitallisesti. Noin juuri toimii henkinen väkivalta! Kun tarpeeksi kauan solvaa ja halveksii, uhri alkaa itsekin uskoa. Otapa siis valta itsellesi!
      Myös etäisyyden otto olisi hyväksi. Sitten kyllä tulee narsistin luonne esiin: Kun uhri osoittaa itsenäisyyttä ja ottaa elämänsä omiin käsiin ja näyttää jopa pärjäävän hyvin, narsistin valtaa tyhjyydentunne koska uhri ei enää ole täyttämässä hänen sisäistä tyhjyyttään.

    • entäsjosnäin

      Mitä jos kyse on siitä, ettei isä osaa niin sanotusti päästää irti lapsestaan? Jotkut äidit ainakin roikkuvat poikalapsissaan todella hanakasti, eivätkä meinaa hyväksyä poikiensa tyttöystäviä, koska nämä ns. "korvaavat" äidin pojan elämässä. Ihan yhtä hyvin voivat isät roikkua tyttölapsissaan samasta syystä..

    • Jos olisin sun tilanteessa, katkaisisin välit joksikin aikaa kokonaan ihan yhtäkkiä, minun mielestä jokaisella on oikeus katkaista välit ihmisiin, jotka ottavat enemmän kuin antavat. Useinhan sanotaan, että ympäröi itsesi ihmisillä, jotka tykkäävät susta. Voimia!

    • mekkk

      Miksi sinun miehesi pitäisi isäsi kanssa jotain tehdä kun ei ole pakko ja isääsi ottaa päähän kun miehesi tekee niinkuin itse haluaa ja taas isäsi kuvittelee että sinä kiellät miestäsi tekemästä hänen kanssaa jotian ja isäsi on vanhamaikainen kun aikuisella meihelläsi on oma tahto. Mitä se muille sukulaisille kuuluu jos miehesi ei haluatehdä isäsi kanssa jotain mikä ei häntä kiinnosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      33
      3203
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      883
    3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      780
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      770
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      704
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      14
      612
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      601
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      21
      581
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      41
      570
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      559
    Aihe