Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen kapteeni Mostagh Yaghoubi pelasi Rovaniemen Palloseurassa alkuvaikeuksien jälkeen hienon kauden. Yaghoubi iski Veikkausliiga-kauden komeettajoukkueessa neljä maalia ja jakoi viisi maalisyöttöä. Keskikenttäpelaajan syksy päättyi RoPSin hopeajuhliin.
Afganistanista vuonna 2006 Suomeen muuttaneen 'Mosan' seuraava tähtäin on ulkomaisilla viheriöillä.
21-vuotias Yaghoubi oli Pikkuhuuhkajien kantavia pelaajia syksyn EM-karsinnoissa. Taitava pelaaja ei ole pelillisesti enää kaukana aikuisten maajoukkueesta. Afganistanin ja Suomen kaksoiskansalaisella on kuitenkin vielä mahdollisuus valita, mitä maata edustaa aikuisten tasolla.
Suomen valitseminen ei Yaghoubin mukaan ole itsestäänselvyys. Suomeen hyvin kotoutunut maajoukkuepelaaja on joutunut viime aikoina useita kertoja rasismin kohteeksi.
- Jos miettii viimeistä kymmentä vuotta, niin en ole kohdannut sitä juuri lainkaan. Mutta nyt parissa kuukaudessa olen joutunut useita kertoja rasismin kohteeksi. Sitä on ollut paljon, Yaghoubi kertoi Yle Puheen Urheiluillassa.
- Mihin ollaan oikeasti menossa?
Muutos ilmapiirissä on saanut Yaghoubin miettimään asioita uudelleen.
- Se loukkaa todella suuresti. Olen asunut kymmenen vuotta täällä, olen suomalainen ja isolla kunnialla edustan Suomea. Sitten kun kohtaa näitä rasisteja niin herää kysymys, että haluanko enää edustaa teitä.
- Painan todella kovaa duunia tuolla kentällä, hikoilen ja taistelen teidän ja meidän maan puolesta - ja te kohtelette näin, Yaghoubi viittaa kohtaamiinsa rasisteihin.
- Siinä ajattelee että haluaako enää edustaa, kun nämä eivät hyväksy minua vieläkään. Olen tehnyt paljon työtä ja kaikkea hyvää, mutta silti tulee tällaista.

Vastaukset 26
Vanhimmat
Onko toi vähän hölmö vai mistä johtuu...
Luulis saatana tyhmemmänkin ymmärtävän jos serkkuapinat täällä rellestää ja sikailee.... niin tottakai rasismia syntyy.
HÖLMÖ!!!
"Luulis saatana tyhmemmänkin ymmärtävän jos serkkuapinat täällä rellestää ja sikailee.... niin tottakai rasismia syntyy."
Ilmeisesti olet intiaani, kun voit sanoa noin. Intiaanit eivät tehneet Suomessa viime vuonna yhtään rikosta. Muut tekivät.
Painu vittuun afgaani.
Teidän ja meidän maamme puolesta? Helvetin Omituinen kommentti. Toisaalta vaikka pelaisi etu-albanian joukkueessa tulee kokemaan rasismia kuten fudiksessa yleensä.
Mitäpä yhdestä futaajasta, mutta sitten kun ulkomaalaiset tiedemiehet ja muut huippuosaajat alkavat pakata laukkujaan, niin ollaan todella kusessa.
Venäjällähän tuo on jo koettu. Maan talous on syöksykierteessä, koska ulkomaalaiset osaajat eivät viihdy yhä kansalliskiihkoisemmaksi käyvässä ilmapiirissä.
ÖÖöh, mitkä ihmee ulkomaalaiset tiedemiehet?
Minkä sortin "tiedemiehiä" afgaanistanista tai irakkista oikeen on suomee ikinä tullu? Jotai pomminrakentelijoita ehkä, tai muita terrorismin "asiantuntijoita"?
Ehkä ne tiedemiehet ei istu sun kantapöydässä.
Voi ##%# miten viisas suvakki vastaus!
Suvakki on viisaampi kuin vajakki.
:DDD
Kiitos! :)
Minua ihmetyttää ja ärsyttää, että meiltä aitosuomalaisilta ollaan viety jo kansallinen identiteettimmekin!
Suomalaisia ovat VAIN aitosuomalaiset. Muut ovat suomenmaalaisia. Tai etnisesti suomenvenäläisiä, suomenalbaaneja, suomenafgaaneja jne.
Ps. Geenitutkimuksen mukaan "suomenruotsalaiset" ovat etnisesti suomalaisia eli ruotsinkielisiä suomalaisia. Vaikka monet heistä tuota faktaa inhoavatkin.
affe vittuun suomesta.
Mostagh Yaghoubi palatkoon äkkiä ihannemaailmaansa! Mitä täällä valitat? Maailma on suuri ja avara Luovu äkkiä surkean Suomen passista ja etsi uusi, parempi maailma.
Maajoukkuekapteenin tulee ilmoittaa suosikkipelikseen "Afrikkaan lähti" ja toimia sen mukaan!
Eipä ihme jos huiput haluaa täältä pois. Masentavaa sakkia nämä kantikset.
Harmi ettei nämä loput kehitysmaamuslimit seuraa esimerkkiä ja lähde perässä, ai niin eihän nämä euroopan veroparatiisit huoli kun nämä muutamat menestyjät.
Tuonko poistuminen paljoa hetkauttais kun ei oikein moni näe tuossa paljoa suomalaisuutta ja näen jopa paljon enemmän MTV:n kovasti mainostamassa Nico Rosberissä suomalaisuutta.
Äkkiä Afrikkaan! Saisko houkuteltua Tervon mukaan?
Sinullahan on hyvä nimimerkki, pääkin näkyy olevaan laardia täynnä. Jokohan tuo Afrikan helteissä sulaisi?
Joko tilasit itsellesi ja simpanssiserkeuillesi lentoliput vittuun täältä?
No eipä siinä mitään pointia ole edes voittaa potkupallossa, jos kenttä on täynä mustia miehiä.
aivan
Ei pointtia(!)
Tuossahan oli tiivistetty hyvin koko maahanmuuttokritiikin ongelma: Ei pointtia(!)
Ehken tuon vuoksi jalkapallo ei olekkaan niin suosittu laji edes kiinnostavuudessa kantasuomalaisten joukossa kun sieltä löytyy Shefki Kuqia ja vastaavia suomenjalkapallomaajoukkueesta.
Voi ihan vapaasti lähteä ihannemaahansa Afganistaniin.Siellä ei ole rasismia eikä mitään ongelmia.On rikas ja rauhallinen maa.Siellähän on rauhan uskonto ja tasa-arvo ja harmonia vallitsee kansalaisten kesken.Kenenkään ei tälläisestä rikkasta ihmemaasta tarvitse lähteä pakolaiseksi.Päivastoin köyhasta ja rasistisesta Suomesta muutetaan pakolaiseksi tähän ihannevaltio Afganistaniin.
Nazima voi lähteä mukaan.