Vation mielisairaalassa syyttä makaavat

sovelluksella minnesota hoidosta. Kuinka moni kulkeee kadulla tuskissaaan kun te johdatte aneuvolaa. Teidän minne sota hoitoräpellyksessenne ei ole mitattu yhdelläkään kustoksella tietellisesti varmasta. Profe2sessorit saattaavata myödätä teitä kun sukunnu on laaja mutta te olette suvun häpeä pilkku ja rikotte hippkraateem valaa. Sillä ette yritä auttaa parhaimmallla mahdollisessella tavalla. Vaan toteutatte kylmää egoaanne joka ei kykene muuttumaan tilanteen mupaan. luulette että teidät tekee autuaaksi poliisin kanssa veljeily. ja potilasvastainen toiminta. Etto ole virkatehtävänne aikana kehittäneet a neuvolaan paremmaksi hoitopaikakki. aneuvolan asiaakkaaat ovat pääsääntöisin lapsi nuoret aikuiset ja vanhempi hekilökunta. Psykiatriassa kehitetään jatkuvastai uusia huippuhyviä lääkkeitä joilla ihminen voidaan optimoida elämään taydellistä ihmisarvoista elämää. Teitä tälläinen tutkimus ei tunnu kiinnostavan. Vaan luotatte enemmän lobotomian voimaan bentsoja ette jaa edes kriisi tapauksessa. Muutenkin kansa kulkeee ilman toivoa ja odottaa että joku suuttuisi tarpeeksi ja taittaisi selkänne. sille te ette ehtisi mitään koska ette edes urheile kuin kunnon isän tulee. Olette erittäin noviisi päihdetaustoista käyttökulttuureista ja niihin sisältyvistä kunnia säännöista. . Vanhuksia tulee suojella (te ette) vaan köyhät lakoon jotta alamaiset olisivat nöyriä. Lapsia pittää suojella) te ette osastolla käy paljon lapsiperheitä. Ette muutenkaan piittaa olla ystvällinen vaan mafian aasiamies
Olette Väärältä alalta Oikeuspsykiatrian tutkinta syysntakeemuksineen Kuuluu Lähinnä vankilaan. Joten mitä te teette aneuvolassa ohjaamassa nuoria raittiustielle ja vähän vanhempi. Olette täsin holtiton psykiatrian ammatin umpikujassa jossa ei tapahdu muutakaan edistystä ei ainakaan teidän puolesta. veikkaa muuten että kun putoattekyhäämältänne jakkaralla. voitte joutua itse eristyksenn musta sairaalaan syynä fanattinen potilas hoito. Ole2tte surkein luutunein ja ilkein sekä kaikista huono itse tuntoisin lääkäri
ps lopettaakaa se vakanssien kierrättäminen hutskin, mustasaare, katko välillä. pidätte piirissä toisianne kädestä aiom toimia kaikin voi jotta nämä kolme laitosta alkaaa toimia lain mukaan
Jos nostetaan julkisuuteen mustaasaaren paperilla kummattu laitomia pidätyksiä ja oikeuden käynnissä heitä vaaditaan edesvastuuseen. muös kehitusvammaisten pakkosteriliointi oli fassistises siiven päätäs(erhnrooth)

Olen valmis minkälaisen taitelun käymääm tästä ja jos en pääse loppuu. seuraajat hoitavat ja ehrothin lipp a lakki naaulataan linnan alle muistoksi eräästä fasistista
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

PakkoInstitutiota kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu