Tällä palstalla on jo aiemmin julkaissut MARK5 ihan loistavan aloituksen väärästä Raamatun tulkinnasta. Hänen vanavedessään minäkin aion nyt tehdä saman. Ateisteja tosiaan kaikkia yhdistää se, että he lukevat Raamattua väärin. MARK5 toi loistavasti esiin, että syy on monesti siinä ettei ymmärretä kenelle teksti on suunnattu ja että mitä aikaa se koskee. Minä sen sijaan aion kirjoittaa hieman eri näkökulmasta.
Väärän Raamatuntulkinnan juuret:
-ateisti on luonteeltaan islamilainen ja fariseus. Luonnollinen ihminen(ei siis hengellinen) on sielullinen, ja sielua hallitsee laki.
-ateistifariseukset elävät Laissa
-He lukevat myös Raamattua Laissa.
-Miekkakäännytys johtaa siihen, että seurakuntaan muodostuu lakihenkinen siipi ja lakihenkisyys puolestaan johtaa uskonnollisuuteen ja uskonnollisuus johtaa hengelliseen väkivaltaan ja huoruuteen.
-Teidän on siis ateistit itse otettava askel kohti Jumalaa. Heittäkää lakihenkisyytenne romukoppaan.
Kohti oikeaa lukutapaa:
-Älä lue Raamattua ohjekirjana, vaan kuuntele Raamatun sanoja. Usko tulee kuulemisesta. Älä siis yritä ymmärtää äläkä hallita Sanaa vaan kuuntele sitä.
-Älä pakota itseäsi vastaanottamaan asioita, vaan kuuntele.
-Älä yritä hallita tätä prosessia, äläkä muitakaan prosesseja joihin et voi vaikuttaa mitenkään. Myönnä siis olevasi vain ihminen.
-kuuntele Jumalan Sanaa Raamatun sivuilta.
-Ei ole merkitystä kenelle Raamatun paikka on alun perin tarkoitettu tai mitä aikakautta se koskee, sillä kaikki ihmiset ovat saman synnin alaisuudessa, joten se mikä koskee toista, koskee myös sinua.
Väärän Raamatuntulkinnan juuret:
-ateisti on luonteeltaan islamilainen ja fariseus. Luonnollinen ihminen(ei siis hengellinen) on sielullinen, ja sielua hallitsee laki.
-ateistifariseukset elävät Laissa
-He lukevat myös Raamattua Laissa.
-Miekkakäännytys johtaa siihen, että seurakuntaan muodostuu lakihenkinen siipi ja lakihenkisyys puolestaan johtaa uskonnollisuuteen ja uskonnollisuus johtaa hengelliseen väkivaltaan ja huoruuteen.
-Teidän on siis ateistit itse otettava askel kohti Jumalaa. Heittäkää lakihenkisyytenne romukoppaan.
Kohti oikeaa lukutapaa:
-Älä lue Raamattua ohjekirjana, vaan kuuntele Raamatun sanoja. Usko tulee kuulemisesta. Älä siis yritä ymmärtää äläkä hallita Sanaa vaan kuuntele sitä.
-Älä pakota itseäsi vastaanottamaan asioita, vaan kuuntele.
-Älä yritä hallita tätä prosessia, äläkä muitakaan prosesseja joihin et voi vaikuttaa mitenkään. Myönnä siis olevasi vain ihminen.
-kuuntele Jumalan Sanaa Raamatun sivuilta.
-Ei ole merkitystä kenelle Raamatun paikka on alun perin tarkoitettu tai mitä aikakautta se koskee, sillä kaikki ihmiset ovat saman synnin alaisuudessa, joten se mikä koskee toista, koskee myös sinua.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei oo perrää, ei oo perrää !!!
Ateistina , sekä realistina huomaan kaikki epäkohdat, ne muutamat varteenotettavat inhimmilliset lausumat, ovat sitten vain katraalle tarkoitettuja
"porkkanoita".
luet sanaakin korvasyyhyysi. onneksi olkoon, olet varmaan ensimmäinen ihminen joka on onnistunut siinä. olet tosi outo tyyppi.
5. Moos. 12:27 Kun toimitatte polttouhrin, uhratkaa sekä liha että veri Herran, Jumalanne, alttarilla.
Vanhaa testamenttia ei tarvitse kauaa lukea huomatakseen että jumala ei luonut ihmistä omaksi kuvakseen vaan ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen. Siksi tämä uhreilla ja verellä mässäilevä narsistinen, sadistinen ja moraaliton jumalaolento on täysin luojansa, paimentolaismiehen kaltainen.
Pallisyyhy, älä kirjoita nimelläni
"Vanhaa testamenttia ei tarvitse kauaa lukea huomatakseen että jumala ei luonut ihmistä omaksi kuvakseen vaan ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen. Siksi tämä uhreilla ja verellä mässäilevä narsistinen, sadistinen ja moraaliton jumalaolento on täysin luojansa, paimentolaismiehen kaltainen"
Ateistien näkemyksiä ei tarvitse kauan lukea huomatakseen, että he eivät tiedä, mistä on kysymys missäkin Raamatun kohdassa. Siksi he tulkitsevat Raamattua väärin ja lisäävät siihen sellaista, mitä siinä ei ole. Raamatusta ei löydy ainuttakaan kohtaa, missä kerrottaisiin uhreilla ja verellä mässäilevästä narsistisesta, sadistisesta ja moraalittomasta jumalolennosta. Ateistien argumentit perustuvat usein juuri tämän kaltaiseen valehteluun.
!Nuuski pallejasi ja Näet Jumalasi
Ole siunattu, kun pallihikesi on nuuskittusi!
3. Moos. 12:6 Kun pojan tai tytön synnyttämisestä määrätty puhdistumisaika on kulunut umpeen, naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi. 7 Pappi uhratkoon ne Herran edessä ja toimittakoon sovitusmenot, ja näin nainen on taas puhdas verenvuodosta. Tämä laki koskee naista, joka on synnyttänyt lapsen, joko pojan tai tytön.
Jaakob tietää varsin hyvin miten tämä paimentolaismiehen keksimä jumalaolento mässäilee pitkin vanhaa testamenttia liha,veri ja ruokuhreilla.
Vaginasta valuva veri oli paimentolaismiehelle mysteeri ja onkin luonnollista että se oli mysteeri myös hänen keksimälleen jumalaolennolle. Siksi tämä paimentolaismies vaati liha ja veriuhrin alttarilleen synnyttämisestä.
Kyllä jaakobin kajuutassa se valo vielä sen verran kajastaa että hänkin tietää tämän käskyn olevan paimentolaismiehen keksimä. Jokaiselle normaalille ihmiselle tämä on tottakai päivänselvä asia.
Niitä kohtia löytää lukuisia jos vain lukee raamattua, sinä et useimpien uskovien lailla ole sitä koskaan lukenut, tai sitten pidät raamattulaseja päässä ja näet kaikki verellä mässäilyt hyvinä tekoina.
4 Mooses 25:4 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vasten aurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista".
2 Mooses 27. Ja hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.'"
Psalmit 137: Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!
Tuossa kolme esimerkkiä verellä mässäilystä.
Nuuki pallejasi ja Näet Jumalasi
Ole siunattu, kun pallihikesi on nuuskittusi.
Nuuki pallejasi ja Näet Jumalasi
Ole siunattu, kun pallihikesi on nuuskittusi.
Nuuki pallejasi ja Näet Jumalasi
Ole siunattu, kun pallihikesi on nuuskittusi.
Kiva,että Kristitty veljeni nimim.Jeesus, olet samaa mieltä!
> Pallihiki parantaa, Jeesus avun antaa, Pallisyyhy soikoon!
Pitäisikö valita noin joka kolmas sana, vai miten toimia, jotta Raamatun sanat muodostaisivat fiksumpia lauseita?
Pallihiki parantaa vaivojasi joita koet poäässäsi
Raamattua pitää lukea niin että jokaisen sanan (ja numeronkin) korvaa sanalla Jeesus. Sillä tavallahan nuo rusinapullauskikset raamattuaan lukevat.
Kiitoksia uskovaisille ystävillemme wanhoita wiisauksista. Vielä kerran kiitos!
Vastalahjaksi haluan antaa tämän päivän viisauksia, jotka puhuttelevat tämän päivän ihmisiä huomattavasti enemmän kuin kristinusko, nimittäin Tähtien Sota.
"I find your lack of faith disturbing." -- Darth Vader
“Search your feelings.” --The Emperor Palpatine
“Only at the end do you realize the power of the Dark Side.” --The Emperor Palpatine
“Give yourself to the Dark Side. It is the only way you can save your friends.” --Darth Vader
“Try not. Do…or do not. There is no try.”--Yoda
"Your eyes can deceive you, don't trust them." -- Obi-Wan Kenobi
“Your eyes can deceive you; don’t trust them.” --Ben Kenobi
“Already know you that which you need.” --Yoda
“Who’s the more foolish, the fool? Or the fool who follows him?” --Obi Wan
“I sense great fear in you, Skywalker. You have hate… you have anger… but you don’t use them.” --Count Dooku
“Lando’s not a system he’s a man!” --Han Solo
“You cannot escape your destiny.” --Obi Wan
“No, no different, only different in your mind. You must unlearn what you have learned.” --Yoda
Alkaa näköjään paniikki iskemään "uskiksien" katraassa, koska eivät enää tahdo housut jalassa tutisemisen vuoksi pysyä.
Kunhan tämä vanha kaarti putoaa savimonttuun, ei uusia vähä-älyisiä enää juuri muualta tule, kuin lomalle hoitoloista.