Historiantutkimuksella on yksi suuri ongelma. Sen parissa vasemmistolainen solutus ja pyrkimys mielipiteen muokkaukseen värittämällä historiasta vinoutunut länsimaalaisuutta ja oikeistoa syyllistävä kuva, on vakavalla tavalla vääristänyt historiantutkimusta. Samoin Neuvostoliiton käsittely silkkihansikkain sen sijaan kun (aivan oikein) mm. Natsi-Saksan rikollinen olemus on tuotu paremmin esille on ollut kaksinaamaisen vasemmistolaisen historiantulkinnan tulosta.
Vasemmisto sabotoinut historiantutkimuksen
Stieglitz
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tämäkin palsta on täynnä näitä ryssän peräaukon nuolijoita ja muita stallareita.
Näin saimme heti pari objektiivisesti historiaa tutkivaa desanttia kehiin kannanottoineen jotka ovat jo historiaa.Mutta enpä usko sadan vuoden
päästä tutkijoiden paljon perustavan heidän paniksestaan :)
Olisi mielenkiintoista, jos tarkentaisit sanomaasi. Samaa asiaa olen pohtinut 1970-luvulla. Julkaisujen, ja myös väitösten kohdalta toteutui itsesensuuri; tutkittiin sitä, mistä haluttiin kuulla. Aikaa vasten olen jonkin verran ymmärtänyt myös J.S.:n poliittisen sidonnaisuutta asemassaan (vasemmistolainen hän ei ole), mutta auktorisoinut itsensä "hovihankkijana".
Bror-Erikille sanoisin, että sadan vuoden kuluttua on sata vuotta enemmän historiaa.
Uusvasemmistolaisuus on 1960-luvun puolivälistä lähtien politisoinut historiantutkimuksen.
Ei kuulkkaa ei poijaat. Täällähän huseeraavat Venäjän äärioikeistolaiset Pietarin trollit.
Venäjän kansallisten etujen ajajat, kuten Putin asian ajattelee.
60- ja 70-lukujen aikana suomalaiset yliopistot saivat yliannoksen äärivasemmistolaisia aktivisteja. Toiset yliopistot vielä enemmän kuin toiset. Vasta nyt, pakollisen sukupolvenvaihdoksen myötä, alkavat tieteen avainpaikat palautua riippumattomampien tieteenpalvelijoiden haltuun. Muutos ei tapahdu pian. Ja monessa tapauksessa poistuva äärivasemmistolainen on onnistunut periyttämään asemansa samanmieliselle tai ainakin lähinnä samanmieliselle.
Mutta sukuyhteyttä itäisiin-ja uralilaisiin kansoihin emme voi kiistää,olemme
itäistä rotua ja luonnetta.Länsirajallamme on korkea kulttuurimuuri skandi-
naavien ja suomalaisugrilaisten kesken,vain saamilaiset toimivat rajoitta omine
sääntöineen.Mikä on hyvä.