Adam vetää huumeita ja perhe järkyttyy jälleen.
Rakeshin teini-ikäinen poika saapuu kuvioihin, Kirin.
Donna ja Marlon päätyy suutelemaan. Marlon kertoo tästä Paddylle.
Moira on mustasukkainen Cainista Charitylle.
Donna harkitsee rahakasta keikkaa Rossin kanssa.
Cain päätyy kiristämään Charityä.
Andy tulee menettämään malttinsa pahoin ja päätyy eroon Katien kanssa. Diana yrittää auttaa Andya ja Katieta. Kaikesta huolimatta Andy aikoo myöhemmin vielä kosiakin Katieta. Mitä Katie vastaa?
Aaron palaa sarjaan.
Jaita tullaan myös kiristämään.
Adamille ja Aaronille tulee pahaa kismaa. Adam harkitsee ilmiantavansa Aaronin poliisille tämän laittomuuksien vuoksi. Eikä hän ole ainut tätä harkitseva. Myös Chasin kanssa Aaronilla tulee kismaa. Ja pitäähän Aaronin myöhemmin kohdata vihainen Cainkin. Miksi? Jotain jääköön odotettavaksikin.
Bartonien äiti, Emma, tulee sarjaan.
Donna tulee kuolemaan tässä vaiheessa. Ross kertoo Marlonille suhteestaan Donnaan ja Marlon ei tahdo sietää/kestää tätä tietoa. April joutuu hukkaan ja Ross löytää tämän.
Tottakai Donnan hautajaisissa syntyy tappelu. Ketkähän ja miksi? Rossia ottaa lujille Donnan kuolema, eikä osaa oikein käsitellä asiaa.
Saako Laurel jo tarpeekseen Marlonista?
Kerry ja Dan ovat edelleen erillään.
Kenties Adamin ja/tai Aaronin laittomuuksien vuoksi mm:ssa Chasia poliisi käy kuulustelemassa.
Charityn juonet alkavat paljastua. Yllättäen Meganin toimesta. Ja onpa Robbiekin kärryillä asiasta. Declan ei tahdo uskoa väitteitä Charitystä. Charity tietenkin luo jo suunnitelmaa kostaa Meganille. Megan toki löytää koko ajan lisää todisteita Charityä vastaan. Megan joutuu kuulusteluihin myös, mutta muuhun liittyen.
Bernicelle tarjoutuu mahdollisuus kostaa Katielle.
Yllätys. Ashleyllä ja Laurelilla on sutinaa juuri ennen Laurelin ja Marlonin häitä. Ja ilmeisesti häät eivät ole ihan sujuvat.
Kirimillä ja Vanessalla syntyy sutinaa ja Priyalla on suunnitelma saada heidät erilleen.
Deppie on mukana Charityn valheissa ja se varjostaa Deppien ja Peten suhdetta.
Adam joutuu oikeuteen.
Noah saa kohtauksen varastaessaan viiniä ja sairaalassa epäillään, että hänet on myrkytetty. Tästä Charity syyttää Megania.
Aaronille ja Finille syntyy vipinää.
Jain ja Leylan suhde päättyy. Priya saa tietää Jain suhteesta Leylaan. Priya alkaa myös epäröidä naimisiin menemistä Rakeshin kanssa.
Jimmy joutuu hyvästelemään lapsensa.
Lisa saa kohtauksen ja joutuu sairaalaan. Zak aikoo haastaa Jain oikeuteen.
Eipä aikaakaan, kun Declan alkaa suunnitella, miten päästä eroon Charitystä. Mutta Charity on näistä suunnitelmista perillä. Kumpi ehtii ensin? Mutta ruumis tulee löytymään ja Megan pääsee kertomaan Charityn valheista, mm:ssa abortista.
Robbie tulee kuolemaan. Megan haluaa kostaa. Eikä ole ainut. Kuka saa kostonsa?
Harrietillä on edelleen tunteita Ashleyta kohtaan, mutta ei oikein osaa ilmaista niitä.
Moiraa tullaan kiristämään. Samoin Rakeshia.
Uusi perhe saapuu kartanoon.
Tottakai, Ali kosii Rubya. Ja Ali tulee pelkäämään, että odottaa lasta. Kenelle? Alilla on epäilynsä.
On myös kohua, että Katie ja Andy saattavat saada lapsen.
Jai joutuu koomaan.
Ross käy pikku visiitillä muualla, mutta palaa kylään ja aiheuttaa harmia.
Ja kidnappauksiakin on luvassa.
Adam joutuu sairaalaan.
Laurel joutuu hankaluuksiin poliisien kanssa. Eikä se ole ainut ongelma.
Belle palaa kotiin. Eikä ongelmilta vältytä, ja niitä on luvassa paljon. Belle tuntuu kostavan koko ajan, milloin mitäkin kenellekin.
Jai kuulee uutisia Rachelista. Archie palaa kylään.
Poliisi käy puhuttelemassa Peteäkin ja joutuu pidätetyksi. Miksi?
Cainillä on ongelma Kirinin kanssa. On Cainin vuoro kiristää Rakeshia.
Taas on häät luvassa. Keiden? Eivätkä nekään tunnu menevän suunnitelmian mukaan.
Aaronilla on sutinaa sarjaan palaavan nuoren miehen kanssa.
Jai tulee järkyttämään Megania.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Osa tuosta on jo tapahtunut. Osa meni pahasti väärin. Liikaa pikkuasioita.Declan yrittää ampua järvellä Charityn mutta osuu Robbieen joka kuolee. Declan katoaa mutta tulee kiusaamaan Dingleja ja katoaa, ei kuole. Kartano menee myyntiin, Charity vaikeuksiin ja vankilaan.Syy em Näyttelijä jää äitiyslomalle. Sitä ennen peti puuhia Rossin kanssa.
Em. tapahtumia meillä nyt tulevissa jaksoissa syksystä jouluun 2014. Vuoden 2015 tapahtumia on paljon ettei kannata niitä vielä kertoa. Upea jännittävä vuosi tulossa. Odotetaan ja katsellaan. Tämän vuoden 2015 alussa jäi Nikola näyttelijä äitiyslomalle 7kk ja Charity on pitempään pois tulee kai tammikuun jaksoihin 2016. Debbie näyttelijä nyt äitiyslomalla,lapsi syntyy joulun aikaan.
Nicola on raskaana.
Kartanoon murtaudutaan. Kartanon uudet asukkaat myös haluavat kostaa ja kiristää.
Katie ja Andy ovat menossa naimisiin, pääsevätkö he naimisiin? Katieta kiristetään, ja pääsekö hänkin kiristämään? No, ennen häitä Katie kuolee. Chasilla on epäilys Katien kuolemaan liittyen. Ja hän on vaarassa epäilyjensä vuoksi. Andy on poissa tolaltaan ja päätyy harkitsemaan itsemurhaa. Eikä draamaa puutu Katien hautajaisistakaan.
Meganin ja Jain suhdetta koetellaan, ulkopuolisten toimesta. Lopulta he eroavat. Mutta palaavatko he yhteen vielä?
Belle järkyttää perhettään vielä lisää. Hänellä on myös mielenterveydellisiä ongelmia. Ja päätyy mm:ssa hyppäämään talon katolta. Eikä sekään tule riittämään.
Cain sairastuu ja alkaa saada kohtauksia. Moira saa tietää tästä epämiellyttävällä tavalla.
Bartoneja on Finnin vuoro raivostuttaa. Petelläkin on salaisuus. Myöhemmin Finn ihastuu ja orastavaa suhdetta sabotoidaan.
Oikeudessa nähdään tuttu blondi.
Emman palattua, hän kohtaa Moirankin. Haluaako hän kostaa Moiralle? Vai Jamesille? Vai sovitaanko rauha? Onko Emmalla puhtaat jauhot? Siitä ainakin Ross pääsee selville. Ja onpa Ross Deppienkin kimpussa välillä, vaikka Dep seurusteleekin Peten kanssa. Emma tuntuu manipuloivan milloin ketäkin jaksojen edetessä.
Rachel palaa kylään. Miten Sam reagoi tähän? Rachel ei viihdy kylässä ja taitaa lähteä uudelleen.
Haasteita luvassa myös Ericille ja Valille, taas.
Laurel tulee menettämään työnsä tehtaalla. Syynä on alkoholi. Samasta syystä April joutuu vaaraan ja jopa sairaalaan. Doug on palannut kylään ja on huolissaan Laurelista. Doug myöhemmin juoruaakin Laurelin tilasta, koska on huolissaan. Eipä aikaakaan, kun Laurel vetää juhlissa överit ja huolestuttaa ihmisiä ympärillään lisää. Myöhemmin hän joutuu sairaalaankin. Siltikään hän ei pysty myöntämään ongelmiaan. Sairaalasta selvittyään Laurel tempaisee Marlonia kuontaloon. Eikä sekään riitä. Laurelin juomisesta johtuen Marlonin koira kuolee. Joko Marlonille riittää?
Nicolaa tullaan syyttämään kidnauppauksesta. Mutta myöhemmin hän on jo muuttamassa Dupaihin Jimmyn kanssa.
Ja Aliciaakin haastatellaan poliisin toimesta, kahdesti. David tukee Aliciaa toistuvasti.
Valin poika Paul palaa sarjaan.
Val joutuu sairaalaan. On epäily, että lääkäritkään eivät voi auttaa häntä. Eric ottaa tämän todella raskaasti.
Onko Finnilläkin HIV?
Leyla läpsii Georgiaa, ilmeisesti Georgia loukkasi Aliciaa Leylalle.
Sitten on vuoro Bernicen läpsiä Andyä.
Bob kokee yllätyksen, kun hänen tytär Carly Hope saapuu kylään häämekossa. Carly aiheuttaa harmi.
Kirin löytää Vanessan rinnasta omituisen möykyn.
Pearl yllättää Paddyn ja Rhonan, valheillaan. Myöhemmin hän tunnustaa ja on Edna kertoo Paddylle ja Rhonalle, että Pearl on aikeissa jättää kylän.
Davidistäkin kuoriutuu kidnappaaja. Koska Leylaa uhkaillaan.
Adam kosii Victoriaa. Mitä Victoria vastaa? Vastasi, mitä vaan niin pian Adam on jo muhinoimassa Vanessan kanssa. Vanessa huomaa myöhemmin olevansa raskaana.
Aaron joutuu pahaan onnettomuuteen.
Eräällä kyläläisellä on suunnitelma, miten päästä Chasista eroon. Suunnitelmien tuoksinnassa yms. James vakuuttuu, että Chas pettää häntä. James loukkaakin epäilyillään ja teoillaa Chasia pahasti. He päätyvät eroamaan. Myöhemmin Aaron käy Jamesin kimppuun. Ja myöhemmin James tunnustaa Moiralle jotain.
Päätyypä Jacobkin murtautumaan kartanoon.
Rossilla ja Deppiellä on suunnitelma, yhteinen.
Monessa sopassa ollut Alicia joutuu ehkä muuttamaan perheensä kanssa pois kylästä.
Ehtikö Rachel lähteä ja palata, tai ei lähtenyt kylästä. Mutta Jai ahdistelee häntä.
Laurelin mokat jatkuvat. Marlon valmistautuu eroon.
Ihan turhaan kirjoitti.Ei kiinnosta. Eikä se kaikki ihan noin mene. Itse tiedän tärkeimpien pääosa hahmojen tapahtumia. Kuten Cain, Bartonit,Sudgen.
Parempi olisi yllättyä katsoessaan. Koin sen jo viime kesänä Summer Fatea seuratessa.Sitten kun jaksot meillä TV niin osan jo unohtanut.
Ei ole pakko lukea, jos ei halua tietää x)
Siispä kieroilua, kostoa ja vihaa ja ongelmia on luvassa pilvinpimein, tässä pahojen ja moraalittomien brittien pikkukylässä. Iloa ja onnellisia ihmisiä ja tapahtumia ei tulla lainkaan näkemään.
Yhä synkemmäksi muuttuu sarja. Sen myötä alan menettää mielenkiintoni sen seuraamiseen. Jotenkin masentavaa katsoa tälläistä paheiden ja vihan hautomoa.
Vain pelkkää pahuutta, eikä väliin ole sijoitettu yhtään iloa ja onnellisuutta.
Mitään myttyyn menneitä asioita ei osata koskaan selvittää parhainpäin.
Onnelliset loputhan on myrkkyä emmerdalen käsikirjoittajille.
Edelliselle: Katso sitten jotain muuta. Jos pystyt mistään nauttimaan. Negatiiivisuus kaikkea kohtaan ei vain ole kovin fiksua käytöstä. ED on kyllä,lajinsa parhautta ja uudistunut ajan mukana,ikää jo 43v. Englantilaiset osaa käsikirjoittaa.
:D Näitähän ei ole pakko lukea, jos ei halua tietää etukäteen.
Mutta minua kiinnostaa todellakin etukäteen tietää ja ei se ole ollut pois katselukerroista.
Kiitos!
Meillä koti-suomessa salkkarit kuvaa normaalia suomalais elämää,hehheh, emmerdale normaalin malaiskylän elämää,molemmat olleet jo vitsejä kauan aikaa,hupi sarjoja molemmat,naurattavat vain,ei voi ottaa vakavasti millään muotoa,sorry vain faneille,
Minä taas en koe enkä näe urheilussa mitään katsomisen arvoista.
Murmanskin 300 000 asukasta. En paljasta koko Bootsi kokoelmaani, menneiltä vuosilta. Mutta. KHL- liigassa, jos olisi joukkue Murmanskista, niin Suomesta pääsisi otteluihin Murmaskiin, myös etelä- Suomesta. Juna tai bussi vaihtoehto on mukavaa sunnuntai pohdiskelua.
Islannin tämän vuotinen euroviisu kappale henkii mukavaa tunnelmaa. Oslon paikallinen. Niin. Mitä Oslo tekee mukavan KHL ottelu pohdinnan lomassa? Niin, onko tämä ei sopivaa? Ei kukaan lähde, edes mielessä pohtimaan. Kiva Murmanskin fanitus reissu, voiskin päättyä. Niin, kävikö Islannin euroviisukappale tänä vuonna hieman luonnostellen tunnelmia Oslon seudun arjesta? Jos, ei ole sopivaa. Niin, mutta tämän vuoden pohdiskelut. Islannin upea euroviisu kappale soi todella upeesti. Keskialueen harmooniset kokonaisuudet sopivat herkuttelun ystävälle. Beernhard von Broikkkelenl, voi keski- Euroopassa miettiä ihan samaa...
Antoi ymmärtää, mutta ei ymmärtänyt antaa. Vanha sloty kädessä, ei keski- Euroopan 30- vuotisessa sodassa, joka sodittiin aikoinaan. Niin. Hould your Horses.
Harrastelija pohjalta, voisi vanhalla Ladalla ajaa Murmanskiin. Tai Pietariin. Tai Riigaan. Niin, olisi vaihtoehtoja. Väriä vaihtavat tasamaan tallaajat kivoilla jutuilla. Lada tarinat voisivat olla mielenkiintoisia Murmanskissa. Puolet katoo jokatapauksessa etu oikealle. Kiitos.
En paljasta juonia. Perässä hiihtäjistä on omat jutut. Heidät lahjotaan mukaan, jollain vanhalla kuunkierto järjestelmällä. Kasi kakkonen sanoi, nimittäin niin, että hän on sinkku. Mä olen kasi kakkonen. Miten voi olla monta kasikakkosta? Siksi, koska ihmissuhteet, kokonaisuudet huomioon ottaen, saattavat kehittyä vanhan Fuji filmi- tarina kokonaisuuden ohessa hieman omanlaisesti. Murmanskin vitos divarin keskari osasto voi olla kiinnostunut Lay all your love- tyylisestä ihmeestä. Miksi kukaan ei tule paikalle? Vladivostokista on sanottu, että kaikki muut ovat paikalla jo olleet, mutta Cambiina viitosten, eli perässä hiihtäjien yläpuolella olevat todellisuudet ovat vielä jossain ihan muualla. Karhu pipojen kanssa ei ole keskusteltu Vladivostokissa...
En ole ollu Reykjavikissa. Siis Islannissa. Mutta. Lentokoneella pääsee katsomaan otelua, jos peli ois Murmanskissa. Kokonaisuus olisi, aika, selvä. Lada jengi ois Murmanskissa. Saattais olla hiljaista. Soittaisin vanhalle ystävälle. Kysyisin matka suunnitelmia. Hän saattaisi muistaa mukavia tarinoita. Esimerkiksi Islannista. Niinkö? Kyllä.
Juonen paljastus. Cindy. Olet ihana. Herkku hali nalle. Pikku hali, vain. Mutta. Slarvik jalostamon sose osasto. Nyt on hyvä hetki. Huumoria. Pieniä muisteluja. Olen sohva peruna. Syön banaaneja...
Haluaisin ei matkustaa. Ottaa rennosti. Nauttia elämästä. Tunnelmoida. Tunnen muutaman raskaan sarjan sarjakuvan. Niin, on mukavia sarjakuvia. Niitä voi selailla. Moni sarjakuva on lukematta. Moni hyvä teevee sarja tekee tuloaan. Peiton Place. Melrose Place. Niin, seuraavaa kiva hitti sarja, kun tulee toosaan. Esimerkiksi. Heathe Graham pääosassa. Niin, silloin alkaa Voitto koodi- koodi tilanne. Huuhaja koodi- vois olla seuraava tiiliskivi romaani. Tässä muutama pohdinta. Lapset ja nuoret tulevaisuudessa. Upeeta menoo. Avaruus. Jeesus teipit, kainalossa kuun takana. Unohdusta. Pizza herkutteluu. Yksi banaani pirtelö. Kivoja muisteluita.
Pitkät valot tässä maassa ei tarkoita Rosellan kylmää aamiaista. Mutta. Elämä lipuu omaa tahtia. En ole Peiton Place sarnaa, muistaakseni, nähnyt jaksoakaan. Melrose Place. Tämä on tuttu sarja. Sarja tulella. Tinttikin seikkailee sarjakuvissa. Mutta. Räpsystä ja isosta- Hoosta on omia juttuja tässä maassa. Kiivas keskustelu- tilanne. Olen rahaton. Pääkipea jollakulla. Elämä on matalapainetta. Kevyt katse alas. Mittaristo on upee. Kone käyntiin. Olen rahaton suomalainen. Vaihde vapaalla. Talbot- tilanne. Ei ole latinlatia bensiiniin. Miksi? Horhe joen- viidakko kerronnassa. Kerrostaloissa on ihan asiallista asua. Palataan alkuun...
Abba- museossa käyneet. Olisi mukava kuulla muisteluista. En itse oikeen ole lähdössä ei minnekään. Siis. Lähden, kun Shabluunov palaa takaisin...