Tee-dieetti toimii

Kohta-tavoitteessa

Oon 22 vuotias tyyppi. Koko ikäni olen ollut hiukan punkero ja intistä päästyäni (n. 2 v sitten) painoin pahimmillaan 88 kg. Olen sis. pituudeltani 183 cm. Tein alussa fyysistä työtä, mutta nyt olen amk:ssa, joten ei tule liikuttua. Aloitin lukuvuoden alussa laihduttaa aika äärimmäisellä tavalla. Jätin kiinteän ravinnon lähes kokonaan ja juon lähinnä vettä ja teetä. Ma - pe päivittäiseen ruokavaliooni kuuluu teen lisäksi 1 - 2 riisikakkua tai kaurarieska. Viikonloput syön kerran päivässä yhden lautasellisen normaali kotiruokaa, keitän perunoita ja jonkin sortin kastike siihen päälle.
Nälän tunne oli pahimmillaan kolmantena päivänä kun aloitin tämän "dieetin", mutta tulokset näkyivät heti. Olen laihtunut keskimäärin 1 - 1,5 kg viikko vauhtia. Nyt painan 72,5 kg. Tahti on hidastunut sitä mukaa kun olen laihtunut. Tavoitteena on <60 kg, jonka jälkeen aloitan lihaskunnon harjoittamisen ja rupean syömään erittäin valkuaispitoista (proteiini) ruokaa, kuten lihaa yms. Ylimääräiset rasvat ja makeiset olen jättänyt kokonaan ja alkoholia en käytä muutenkaan. Kannatta kokeilla! Eka viikko on pahin ja saattaa huimata hiukan joten malttia kun nousee sängystä aamuisin. ITSEKURI on avainsana tässä dieetissä. En suosittele niille joilla on sokeritauti tai voimakas tulehduskipu- tai antibiootti lääkitys ja jokin vitamiini-vaje ennestään. Kokeilkaa ja kertokaa miten meni.

Ps. Teellä ei varsinaisesti ole suurta vaikutusta tässä laihdutustavassa, mutta koska sitä kuluu paljon, niin ajattelin kutsua sillä nimellä. Kahvin juontia kannattaa vähentää laihduttaessa jos haluaa, että ne vähäiset kuidut ja ravintoaineet imeytyisivät elimistöön suoliston kautta.

4

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seauttavaveku5555

      Kohta-tavoitteessa

      Ei minäkään vielä ole hukkunut vaikka olen pudonnu jäihin noin 15 kertaa.
      Ei tuolla mäen takana mitään estettä ole kun ei ollut eilenkään.

      jne.

      Miksi pelleillä kun terveellien laihdutusmenetelmä löytyy.

      • Kohta-tavoitteessa

        "Terveelliset" laihdutus menetelmät ovat hitaita ja kalliimpia. Kouluruokailu maksaa 2,60€ annos. Tällä dieetillä ruokakulut viikonlopun ruoat mukaan lukien ovat n. 1,70€ päivässä. Enkä nyt sanoisi tätä tapaa pelleilyksi, kerta kun on jo 15 kg lähtenyt reilussa kolmessa kuukaudessa.
        Se, että vaihtaa maidon vähärasvaiseen ja mussuttaa suklaakuorrutettuja dieetti-patukoita pitkin päivää siinä toivossa, että laihtuu on pelleilyä. Vai eikö muka ole?


    • eidieettejä

      Tuolla ruokavaliolla sairastuu ja kun aloitat ns. normaalisti syömään, niin lihot tuplasti enemmän.

      Terveelliset ravitsemussuositukset yli 2-vuotiaalle ovat:

      Päivittäisestä energiasta lähes 40% pitäisi tulla hyvistä rasvoista. Aikuisen perusruokavaliossa tämä tarkoittaa lähes 100 grammaa rasvoja.

      Hyviä rasvoja ovat: villi kala, pähkinät, siemenet, manteli, avokado, kananmuna, kylmäpuristetut LUOMU kasviöljyt tummassa lasipullossa, koska ainoastaan kylmäpuristettu kookosöljy kestää valoa, mutta muut ei. Sekä eläinrasvat (luomu, niittyliha ja riista ovat parhaimpia). ÄLÄ SYÖ margariinia tai muitakaan prosessoituja kasviöljyjä (pullomargariini, kasvirasvakermat jne...).

      Proteiinia tulisi saada 1-2 grammaa per painokilo (normaali paino). 100 grammaa lihaa tai kalaa sisältää n. 20 grammaa proteiinia (riippuen lihan tai kalan rasvaprosentista), yksi kananmuna n. 7 grammaa ja 1dl maitoa, piimää, viiliä tai jogurttia 3 grammaa. Proteiinin liian vähäinen saanti johtaa vääjäämättä lihasmassan ja luuntiheyden menettämiseen sekä immuniteetin heikkenemiseen.

      Ja paljon kasviksia, hedelmiä, vihanneksia, juureksia, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja. Aikuisella vähintään 500 grammaa päivässä, mutta mieluummin 1000 grammaa.

      Ja juo ainoastaan vettä, ei maitoa, ei limsaa, ei sokerimehuja, ei kivennäisvesiä tai mitään muutakaan. Valio ei edes kerro, miten maito prosessoidaan. Moni pystyy käyttämään ulkomaisia maitotuotteita, mutta suomalaisia ei, joten suomessa maito pilataan joko prosessoinnilla tai lehmien rehu pilaa maidon. Suomessa maito on pelkkää maatalouspolitiikkaa, ei muuta.

      Vain alle 10 % suomalaisista syö suositusten määrän kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja päivässä. Osa ei lainkaan ja loput siltä väliltä.

      Syöthän D-vitamiinia?

      Iho muodostaa auringosta D-vitamiinia keskikesällä ja keskipäivällä, jopa 500µg puolessa tunnissa (elimistö hajottaa ylimäärän, joten liikaa sitä ei saa). Ruuasta D-vitamiinia saa muutaman mikrogramman päivässä, riippuen mitä syö.

      Suomessa alle 1-vuotias saa tippapullosta D-vitamiinia 10µg / vrk ja korvikkeesta (1dl korviketta sisältää 1,1 - 1,3µg D-vitamiinia) 10-20µg/vrk. Eli yhteensä alle 1-vuotias saa D-vitamiinia 20-30µg / vrk, riippuen paljonko korviketta menee. Ja tämä riittää alle 1-vuotiaalle.

      D-vitamiinin tarve kasvaa painon ja iän mukaan. EFSA:n turvallinen D-vitamiinin saanti päivässä on yli 1-vuotiaalle 50µg päivässä ja yli 10-vuotiaalle 100µg päivässä.

      Virallisia suosituksia korkeampia D-vitamiinitasoja puoltavia tutkimuksia tulee jatkuvasti, viikoittain. Suomessa ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) matalat (10µg/päivä) D-vitamiinisuositukset näyttävät yhä fossiilisemmilta. Ne riittävät vastasyntyneille sekä kissoille ja pienille koirille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      106
      2669
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      110
      1946
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      69
      1576
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      28
      1294
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      25
      1129
    6. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      53
      1032
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      126
      1017
    8. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      83
      1015
    9. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      95
      998
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      344
      863
    Aihe