Suvakkien tämän kertainen propaganda-uutinen

"- Nostelimme kaikessa rauhassa ostoksia kärryymme, kun paikalle tuli kaksi nuorta miestä, joilla oli käsissään pekonipaketteja. "Painukaa kotiinne", miehet huusivat ja hieroivat pekonipaketteja naamoihimme.
- Lapsia saatetaan nimitellä apinoiksi, loisiksi, rikollisiksi ja matuiksi. Tuollaista kielenkäyttöä he joutuvat kohtaamaan kouluissaan, mutta myös kadulla vastaantulijat voivat nimitellä. Ovatpa jotkut aikuiset ihmiset heidän päälleen kadulla sylkeneetkin."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015121220819456_uu.shtml
Aivan täyttä paskaa, ja varmasti mitään todisteita tapahtumista ei taaskaan ole. Tässä tämänkertainen propagandauutinen, joita tulee tasaisin väliajoin. Varsinkin niinä hetkinä kun turvikset ovat kunnostautuneet ahkerasti rötöstelyn saralla. Taitaa olla sama juttu kuin viimeksikin, hieman vain muunneltuna.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei ollut sentään tällä kertaa vaaleaihoinen amerikkalaislapsi, jota "haukuttiin apinaksi ja tönittiin" kaupan kassalla. Tapauksella ei ollut yhtäkään silminnäkijää täpötäydessä kaupassa.

Äänestä
  • Ihan totta tämäkin on. Näin tapauksen, isomahaiset juopot suomalaismiehet panin nippuun ja itkemään, ja koko kauppa puhkesi spontaaneihin aplodeihin.

    Äänestä

  • muhammed_koikkalainen kirjoitti:

    Ihan totta tämäkin on. Näin tapauksen, isomahaiset juopot suomalaismiehet panin nippuun ja itkemään, ja koko kauppa puhkesi spontaaneihin aplodeihin.

    Juu, ja sinä itse ainoa "todistaja"?

    Äänestä

Iltalehti on 100 kertaa huonompi ku iltasanomat 7 päivää lehden tasoa..

Äänestä

Tämä on vain iltalehden vastaisku kun viime aikoina on ollut niin paljon negatiivista uutisointia maahanmuuttajista. Pitää yrittää vaikka väkisellä taas tehdä suomalaisista niitä suurimpia roistoja. Tuokin uutinen on hatusta vedetty, en vai ymmärrä tätä että miksi suomalainen vihaa toista suomalaista niin paljon että keksimällä keksitään tuollaista? Se pitäisi myös ymmärtää toimittajilla että tuonkaltainen lietsonta lisää vihaa entisestään.

Äänestä

Poistin juuri iltalehden sovelluksen puhelimesta kyseisen valheuutisen vuoksi. Ei sieltä muuta tule kuin kantasuomalaisiin kohdistuvaa vihaa.

Äänestä
  • KESKISOMALIALAISEN (ksml) tasoa. Tällä vuosituhannella en ole hysäriä (HS) lukenut ja keskisomalialaisen lukemisen lopetin kun MEKKA PERVOLA (nimi keksitty) alkoi päätoimittamaan tipu-opistopissisiksien juttuja julkaisten.

    Äänestä

Eivät taida itsekään tajuta kuinka läpinäkyviä nämä jutut on. Tasaiseen tahtiin tulee aina näitä juttuja, jotka ovat kuin kopiota toisistaan. Koskaan näille ei silminnäkijöitä löydy, paitsi enintään maksettuja kuten "bussi-Rickin" tapauksessa joka paljastui myös keksityksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täyttä.propagandaa kirjoitti:

"- Nostelimme kaikessa rauhassa ostoksia kärryymme, kun paikalle tuli kaksi nuorta miestä, joilla oli käsissään pekonipaketteja. "Painukaa kotiinne", miehet huusivat ja hieroivat pekonipaketteja naamoihimme.
- Lapsia saatetaan nimitellä apinoiksi, loisiksi, rikollisiksi ja matuiksi. Tuollaista kielenkäyttöä he joutuvat kohtaamaan kouluissaan, mutta myös kadulla vastaantulijat voivat nimitellä. Ovatpa jotkut aikuiset ihmiset heidän päälleen kadulla sylkeneetkin."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015121220819456_uu.shtml
Aivan täyttä paskaa, ja varmasti mitään todisteita tapahtumista ei taaskaan ole. Tässä tämänkertainen propagandauutinen, joita tulee tasaisin väliajoin. Varsinkin niinä hetkinä kun turvikset ovat kunnostautuneet ahkerasti rötöstelyn saralla. Taitaa olla sama juttu kuin viimeksikin, hieman vain muunneltuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu