Turha taakka?

Avopuolisoni on muuttunut lämpimästä ja läheisyyden kaipuisesta etäiseksi ja kylmäksi. Seksiäkään ei enää ole. En tunnu tuovan hänelle enää iloa tai piristävän arjen keskellä millään tavalla. Mutta kyllä kaikki muut vaan tuovat. Minä saan negatiivisuudet niskaani. Tuntuu pikemminkin siltä, että olen taakka hänelle tai negatiivisuuden purkamisen kohde. Yritän ottaa asian ajoittain esille, mutta hän ryhtyy aina agresiiviselle puolustuskannalle. Enää en jaksa tehdä aloitetta, en tykkää siitä kun tulee jatkuvasti torjutuksi tai en saa vastakaikua. Tilannetta on jatkunut monta kuukautta, mutta suhteemme on vielä nuori, yhteiseloa reilu vuosi takana. Mikä neuvoksi?
0105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Stadimies kirjoitti:

Avopuolisoni on muuttunut lämpimästä ja läheisyyden kaipuisesta etäiseksi ja kylmäksi. Seksiäkään ei enää ole. En tunnu tuovan hänelle enää iloa tai piristävän arjen keskellä millään tavalla. Mutta kyllä kaikki muut vaan tuovat. Minä saan negatiivisuudet niskaani. Tuntuu pikemminkin siltä, että olen taakka hänelle tai negatiivisuuden purkamisen kohde. Yritän ottaa asian ajoittain esille, mutta hän ryhtyy aina agresiiviselle puolustuskannalle. Enää en jaksa tehdä aloitetta, en tykkää siitä kun tulee jatkuvasti torjutuksi tai en saa vastakaikua. Tilannetta on jatkunut monta kuukautta, mutta suhteemme on vielä nuori, yhteiseloa reilu vuosi takana. Mikä neuvoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu