Pelottaa...

kamalatilanne

Olen vaihtanut uuteen työpaikkaan kesällä ja nyt olen sietämättömässä tilanteessa. Yksi yrityksen omistajista inhoaa minua ja olen saanut kuulla, että hän haukkuu minua takanapäin. Kertoja on toinen omistaja, mutta hän ei suostu kertomaan mistä asiasta minua arvostellaan. Heillä on tällä hetkellä isoja ristiriitoja keskenään myös.

Olen todella ahkera työntekijä ja mielestäni hoitanut työni moitteettomasta. Arvostelun täytyy kohdistua johonkin henkilökohtaiseen ominaisuuteeni.

Joka päivä pelottaa mennä töihin. Todella haluaisin pitää tämän työpaikan, juuri sellainen, jota olen toivonut. Harmittaa, että yksi ihminen voi pilata kaiken.

Pahinta on, että nyt huomaan, että yritän miellyttää todella paljon tätä minua haukkuvaa omistajaa. Tunnen itseni nöyryytetyksi, koska minusta tuntuu, että mitä enemmän yritän, sitä enemmän hän halveksii minua.

Tietysti olen miettinyt, että lähden, mutta uutta työpaikkaa ei noin vain löydy.

Yritänkö vain kestää ja odotan, miten omistajien oma ristiriita päättyy?

Välillä yritän ajatella, että tällaisen ihmisen kanssa pitää toimia niin, että antaa tarvittaessa takaisin ja näyttää selvemmin, että tunne on sitten molemminpuolinen.
Olen törmännyt aikaisemminkin elämässäni narsisteihin ja loppujen lopuksi heidän kanssaan ei kannata alkaa nöyristelemään.

Yrityksessä on työntekijät vaihtuneet tiheästi ja tiedän, että näyttää todella huonolta, jos minä irtisanoudun.

Jos voisin, pitäisin etäisyyttä tähän negatiiviseen ihmiseen, mutta se on mahdotonta.

Tällä hetkellä minulla on elämässäni tilanne, että olen todella yksin ja huomaan, etten pysty enää ajattelemaan mitään muuta kuin työtilannettani.

Molemmat ystäväni ovat alkaneet seurustelemaan ja he viettävät vapaa-aikansa poikaystäviensä kanssa. Olen iloinen heidän puolestaan, että löysivät kumppanin, mutta minun pitää yrittään löytää uusia ystäviä.

4

196

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1029tututu567

      Kullostaa tutulta.Pakko kestää jos meinaa laskunsa maksaa.Meillä meni muutama vuosi ,että päästiin eroon pomon peen nuolijasta.Nyt vähän helpottaa mutta muutama pervonervo jäänyt vielä roikkumaan ,koska pomolle on vuosien varrella siunaantunut koko liuta nätä koopäitä.Virat vois uusia tai lopettaa viiden vuoden jälkeen ,niin loppuis toi ääliöiden armeija kunnallisella puolella.

    • hullut_jyrää

      Aloita uuden työn etsiminen välittömästi: Itselläni homma realisoitui työuupumukseksi ja nyt olen ollut kohta kymmenen vuotta (26 vuotiaasta) eläkkeellä. Tai no, välillä tehnyt tuottamatonta työtä, jossa paineensietokykyä ei tarvita.

    • esi

      Luonnevikaista ihmistä ei voi miellyttää eikä kyllä kannata yrittääkään. Muutoinkin kuulostaa huonohenkiseltä yritykseltä. Neuvoni on että irtaudut jo henkisesti yrityksestä ajatellen, että se on vain väliaikainen pesti, kunnes löydät jotain muuta. Silloin menet vain työpaikalle, pidät silmäsi auki uusien mahdollisuuksien suhteen ja vaikka työtilanne onkin huono tällä hetkellä, niin ennemmin tai myöhemmin tulee jotain muuta. Se on ihan varma juttu.

      Itse olen kerran myös kohdannut samankaltaisen tilanteen nuorempana, mutta koska en ole erityisen herkkä niin pistin tyypin järjestykseen. Lopulta hän jäi itse "sairaslomalle" ja lopulta erosi yrityksen palveluksesta. Muut työntekijät kiittelivät vuolaasti, että vihdoinkin joku antoi takaisin ja sitten hekin uskalsivat. Vuosikausia nämä ihmiset (enimmäkseen naiset) sietivät sen idiootin touhuja ja sitten tuli tällainen nuori, kiltin näköinen tyttönen, joka pistikin hanttiin ja asia hoitui noin 8 kuukaudessa. Mutta sinänsä en suosittele, että normaali ihminen lähtee taistelemaan narsistin kanssa.

    • Työelämä

      Minunkin neuvoni on että katsele uutta työpaikkaa aktiivisesti vaikka työskentelet vielä nykyisessä. Henkisesti todella raskas tilanne sinulle.

      Itse joutunut aikanaan samankaltaiseen tilanteeseen, täysin sairaaseen työyhteisöön. Esimies ei uskaltanut puuttua epäkohtiin lainkaan. Uusia työntekijöitä simputettiin päivittäin.
      Siinä vaiheessa kun itkin heti kotiinpäästyäni, tajusin että minun on lähdettävä ennenkuin romahdan täysin.
      En ole katunut, vaikka työura on ollut katkonaista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      111
      1348
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      94
      457
    14. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe