Minusta Petterrsson on ihan hyvä keskustelija ja argumentoija kun hän puhuu asioista joista tietää. Vaikka en aina olisi samaa mieltä hänen kanssaan.
Kotimaa lehdessä nro 47, 26.11.2015, hän ositaa minusta että ei tiedä kirkon touhuista mitään, on tyyppiesimerkki ihmisestä johon kirkon iänikuinen propaganda on uponnut kuin kuuma naskali voihin. Kirkon toistamat valheet hyvänteostaan ovat muuttuneet Mariankin korvien välissä "totuudeksi".
Maria on eronnut kirkosta kymmenisen vuotta sitten parikymppisenä, mutta ei ovet paukkuen. Hänestäkirkossa on paljon hyvää, joskin aika paljon sellaista, jossa hän ei halunnut olla osallinen.
"Kirkko näyttää parhaat puolensa aina kun on todellinen hätä. Sekä tämän että edellisen laman aikana kirkko on toiminut moraalisena herättelijnä. Kirkko puolustaa heikompia myös silloin, kun sen oman edun mukaista olisi olla hiljaa."
Erityisen selkärankaisena hän pitää sitä, että kirkon edustajat ovat viime aikoina ryhtyneet kristisoimaan hallituksen halua leikata niiltä, joilla menee kaikkein huonoimmin. Selkärankaista se on siksi, että hallitusta johtavat kristillisestä vakaumuksestaan tunnetut miehet.
"Kirkossa voitaisiin ajatella että nämä ovat uskon miehiä, eivätkä varmaan ainakaan meiltä leikkaa. Silti kirkko sanoo, että tämä, mitä te teette, on kauheaa. Lopettakaa heti."
Voi voi mitä yltiöpositivismia kirkkoa kohtaan. Niihän kirkossa nimen omaan ajatellaan, kuin mitä Pettersson sanoo että kirkossa VOITAISIIN ajatella. Kirkossa ajatellaan, että ei hallitus, Sipilä, Soini (ja Stubb), ainakaan meiltä leikkaa.
Ja ihan oikeassa ovat. En tiedä mitä sellaista kirkko voisi sanoa tai tehdä, että hallitus siltä valtion tukiaisia leikkaisi? kirkko voi ihan huoleti kristisoida hallitusta ja näytellä käyhien ystävää, ilman pelkoa että sen valtiontukiaisia leikattaisiin.
Kaipa ne poliittisetkin päättäjät ovat saman harhan vallassa kuin Pettersson. Kuvittelevat että kirkolle annettu 20Me lisää jotenkin kanavoiotuisi köyhille ja helpottaisi heidän tilannettaan. Kukkua sanon minä. Kaipa poliitikot menevät hyvillä milein tuollaisen päätöksen jälkee nukkumaan kuvitelen että ovat tehneet jotain oleellista köyhien tilanteen parantamiseksi evl. kirkon kautta?
Vastahan kirkon edun takia muutettiin kirkon saama yhteisövero-osuus suoraksi tueksi valtion budjetista, ja sen taso määriteltiin niin, että se on ensi vuonna 20% suurempi kuin tämän vuoden yhteisövero-osuus: 100Me->120Me.
Köyhiltä, pieneläkeläisiltä, lapsiperheiltä, opiskelijoilta, ja monelta muulta leikataan, mutta kirkolle annetaan lisää! Tuosta kirkon samasta ekstra 20Me:sta tuskin menee senttiäkään diakoniaan, auttamistyöhön, kuten ei juuri menen kirkollisverotuotostakaan, joka on 900Me vuodessa. Hyvä jos kaksinumeroiseen lukuun miljoonia päästään, mitä siitä diakoniaan menee.
Myös sitä Pettersson arvostaa, että kirkon sanoma ei ole pelkkiä sanoja, vaan myös tekoja, kuten turvapaikanhakijoiden auttamista.
Voi voi mitä naiiviutta ja tietämättämyyttä. Tosin en oikein voi tajuta miten kukaan, ja varsinkaan ihan toimittaja joka muuten on, siltä ainakin vaikuttaa, ihan tolkun ihminen voi olla tietämätön siitä, että kirkko auttaa pakolaisia samalla kaavalla kuin yleensäkin hädänalaisia. Muiden, tässä asiassa valtion, Migrin, maksamana, jotta ei vain tarvitse koskea rakkaaseen kirkollisverotuottoon.
Kirkko kyllä auttaa jos joku muu maksaa auttamisen kulut. Kirkko jakelee mielellään muiden keräämää apua välikätenä, ja otta kunnian auttamisesta itselleen, suurena hyväntekijänä julkisuudessa paistatellen.
Omalla asiallahan kirkko on ollut kun se vastusti valtion kehitysapurahojen leikkaamista, koska se, ihme kyllä, koskee myös kristillisiä kehitysapu- eli lähetystyöjärjestöjä, mm. Kirkon ulkomaanapua.
Mutta kun oli selvää, että hallitus niihin puuttuu, niin olisi ollut jo liian paksua, jos tässäkin kristilliset järjestöt olisivat saaneet erityiskohtelua, ja säästyneet leikkauksilta.
Jutussa haastatellaan kolmea nuorta aikuista. Kaikki sanovat kohtaavansa kirkon ensisijaisesti mediassa. Jos median välityksellä kirkosta saatu kuva on noin vääristynyt niinmitä se kertoo mediasta?
Ei ainakaan sitä mitä uskovaiset ja kirkonmiehet toitottavat. Että media muka syö vapereiden kädestä ja toistaa kritiikittä vapareiden kirkkokritiikkiä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Entä se uskonnollisuus, miksi se on niin huono leima?Oskari Onninen tiivistää leiman pilven reunalla istuvaan harmaahapsiseen mieheen. "Vaikea kuvitella, että edes lapsi ottaisi sitä kovin tosissaan."
Onninen kertoi lukeneensa filosofi Juha Sihvolan Mailmankansalaisen uskontoa, Kirjassa pohditaan kymmeniä sivuja kysymystä siitä voiko jumaluskoa perustella järjellä. Sellaista uskonnonfilosofista pohdintaa Onnisen on vaikea liittää kirkkoon.
Onnisen mielestä lähes koko ikäluokan tavoittava rippikoulu olisi oikea paikka puhua siitä, että mies pilvenreunalla on kapea käsitys jumalasta. Kierkegaardia ja Wittgensteinia rippiklouluihin, hän ehdottaa.
Ei vaan Protutuleirille enemmän nuoria, riparin suosio muutenkin lähtenyt laskuun , ja kirkon viimeinenkinvahva linnake on viimein murtumassa - Heja Sverige! Här kommer Finland och följer!
"Lopuksi hyvät uutiset - kukaan tähän juttuun haastatelluista kolemesta ei toivo kirkolle kuolemaa."
Vaikutusvaltaa arvojohtajana voisi käyttää vielä nykyistä rohkeammin. Onninen kertoo tuntevansa ainakin yhden, joka on liittynyt takaisin kirkkoon tukeakseen sen yhteiskunnallista sanomaa. Myös Onninen on harkinnut liittymistä. "Kirkon pohjavireenä on jonkinlainen ääretön ihmisarvon kunnioitus."
JONKINLAINEN ääretön... = en mää mittään tiiä mutta jonkinlainen siellä kuitenkin on. Todella vakuuttavaa!
Pettersson ei voisi kuvitella liittyvänsä kirkkoon, mutta kertoo, että voisi muuten osallistua toimintaan tai tukea sitä. Siitä kirkko varmasti pitäisi. Pettersson auttamassa omilla tai ainakin muiden kuin kirkon rahoilla vähäosaisia, ja kunnia kirkolle siitä että "KIRKKO" teki taas niin maan perusteellisesti hyvää.
Kaj Korkea-Aho, 24-v., joka oli nuorena tiiviisti mukana srk-elämässä, kunnes alkoi kaivata irtiottoa, ei ole koskaan harkinnut erota kirkosta.
"Arvostan kirkon inhimillistä työtä ja sitä, että hektisessä arkielämässä kirkko on paikka, jossa voi ajatella syviä ja tärkeitä kysymyksiä ilman kirettä."
Muuallako ei voi?
Kirkon inhimilinen työ, arvojohtajuus, ääreretön ihmisarvon kunnioitus... En kyllä noista kirkkos tunnista. Tosin kirkolla on joka asiaan tuhat eri kantaa, Niisät voi jokainen noukkia itselleen sopivan ja unohtaa loputu, koko sekamalskan.
Miten kirkon jonkinlainen ääretön ihmisarsvon kunnioitus on näkynyt ja näkyy esim. naispappeus- ja homokysymyksissä?
Kritiikkiäkin löytyy kaikilta kolmelta kirkkoa kohtaan, mutta hyvin ovat anteeksiannon oivaltaneet kristinuskosta, sitä löytyy kirkkoa kohtaan. Yleensä uskovaisilla sitä löytyy vain itseään kohtaan. Itseltä, totta kai, ja sitä, anteeksiantoa, edellytetään myös muilta ihmisiltä ja jumalalta saatavan itselle.
Tuli tämä ketju esiin, kun googletin tietoja Maria Petterssonista ihan muista syistä. Tunnen entisenä naapurina Petterssonin jotenkuten, uskonasioistakin on keskusteltu.
Saamani käsityksen mukaan Maria on filantrooppi, joka arvostaa kaikkea kärsimystä ja ihmisarvon alentamista vastustavaa työtä nimenomaan ruohonjuuritasolla. Tuossa esimerkki:
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1408687092941
Ja kyllä han osaa irvailla tekouskovillekin Raamatun tuntien, esim.:
http://nyt.fi/a1305943880797
Tuskin on reilua olettaa jokaisen suomalaisen - edes toimittajan - tuntevan tai alkaa pohtivan kirkon rahoitusrakenteita, kun asiana on puhua komkreettisesta humanitaarisesta työstä. Enemmän tekoja uskovilta ja pakanoilta, please!
Humaritaarinen työ on jotain mitä ei kirkkoon kannata liittää, koska kirkko laittaa vuotuisesta miljardi tuloista siihen jotain about 0,xx prosennttia.
Hauskaa+että+vanha+kirjoitukseni+nousi+esiin+goolatessasi.
On+tässa+edes+se+pieni+"lohtu"+että+Pettersson+on+tuossa+jutussa+haastateltavana+yksityishenkilönä,+eikä+puhu+noin+löysiä+omassa+toimittajana+kirjoittamassaan+jutussa.+
Mutta+jotenkin+sitä+toivoisi,+kun+muuten+Pettersson+tuntuu+asioista+tietävältä+ja+niistä+selvää+ottavalta,+että+tutustuisi+hieman+tarkemmin+siihen+"kirkon+paljoon+hyvän+tekoon",+jolla+se+houkuttelee+uskonnottomiakin+pysymään+jäseninään.+
Hyvin+on+kirkon+propaganda+itsestään+"Suomen+suurimpana+hyväntekeväisyysjärjestönä"+PetterssoniinKIN+uponnut+-+kuin+kuuma+naskali+voihin.
+Ihan+samaa+ylistyslaulua+kirkon+hyvänteosta+laulavat+monet+toimittajat+lehdissä+ja+sähköisessä+mediassa,+mm.+YLE:ssä,+ja+paljon+yli+YLE:n+julkisen+palvelun+velvoitteen+palvella+kirkkoa+ilmaiseksi,+uskoakseni+miljoonaluokkaa+euroja+vuodessa,+runsaalla+ilmaisella+ohjelma-ajalla,+tiloilla,+tekniikalla,+osaavalla+henkilökunnalla...+
Tänäänkin+toimittaja+von+Martens,+joka+ei+käsittääkseni+ole+ainakaan+erityisen+uskovainen+-+kuten+ei+moni+kollegansakaan+jotka+kuitenkin+hekin+kirkkoa+monesti+juonnoissaan+puffaafat-+mainosti+kuinka+kirkollisen+avioliiton+voi+solmia+muuallakin+kuin+kirkkorakennuksessa,+vaikka+luonnon+helmassa+tai+kuumailmapallossa+-+tämäkö+sitä+touhu-/temppukristillisyyttä.+Niin+voi+maistraatin+suorittamankin+vihkiseremonian+järjestää+muuallakin+kuin+maistraatin+tiloissa.
Teevee+on+täynnä+unelma-+ja+satuhääohjelmia,+joiden+häät+ovat+liki+100%:sesti+kirkkohäitä,+vaikka+Suomessa+jo+enemmistä+häistä+on+ns.+siviilivihkimisiä.+Eikö+maistraatin+virkamiehen+suorittama+vihkiminen+voi+olla+unelma-/satuhäät+avioparille?+Uskoisin+että+ovat,+miksi+sen+muuten+valitsisivat?
YLE+Radio+Ykkönen+on+valjastettu+kirkko/uskontokanavaksi,+mutta+sen+lisäksi+esim.+Radio+Suomen+toimittajat+usein+mainostavat+kirkon+touhukritillisiä+tapahtumia+omissa+juonnoissaan.
Kuinka+paljon,+lue+vähän,+kirkko+sitten+omia+kirkkoverotuottojaan+hyväntekon,+diakoniaan+käyttää,+Jos+maksat+kirkkoveroa+vaikkapa+400e/v.+niin+hyvä+jos+siitä+edes+10e,+ei+edes+sitä,+menee+hyväntekoon,+huono-osaisten+auttamiseen.
Eroa+kirkosta,+anna+säästöstä+vaikkapa+puolet+hyväntekoon,+vaikka+kirkon+kautta+jos+sitä,+esim.+KUA:ta+tai+Yhteisvastuukeräyksen+kohteita+arvostat,+(tai+tehokaammille,+pienemmät+keräys/sivukulut+kuin+kirkon+keräyksillä),+järjestöille+kuten+SPR,+niin+monikymmenkertaistat+hyvänteon+tukemisesi.
Kirkon+hyvänteko+on+huonoin+syy+kuulua+kirkkoon+ja+maksaa+kirkkoveroa,+ja+tehottomin+tapa+tukea+hyvänteköä,+huijari+Pirkko+Jalovaaralle+lahjoittaminen+pois+luettuna.
Kirkko+tekee+kyllä+enemmänkin+hyvää+kuin+vain+sen+mitä+omilla+rahoillaan,+joka+on+siis+hyvin+vähän.+Suurin+osa+kirkon+hyvänteosta+on+sellaista+jota+se+tekee+lyöttäytymällä,+mukaan+muiden+keräämän+hyvän,+lahjoitusten+jakamiseen+välikätenä,+ottaen+kuitenkin+kunnian+tästä+auttamisesta+itselleen.+
KUA:nkin+rahoituksesta+tuli+ainakin+jokunen+vuosi+sitten+40%+valtiolta,+ja+paljon+sen+lisäksi+muualta+kuin+kirkolta,+jonka+rahoitusosuus+KUA:n+bugjetista+on+melko+pieni.+Ja+siitäkin+rahasta+suuri+osa+tulee+kirkon+erillisistä+keräyksistä+mm.+kolehdeista+ja+Yhteisvastuukeräyksestä,+EI+kirkollisverotuotosta!
Monen+mielestä+tämä+kritiikkini+on+varmaankin+pahan+UUSateistin+turhaa+kaunaista+kitinää+ja+kirkon+maustamaalamista,+mutta+tällaiseen+arvioon+olen+tullut+kun+olen+vuosia+kirkon+touhuja+seurannut.+Kirkko+on+aktiivisimmillaan+puolustaessaan+perustettomia+etuoikeuksiaan+etenkin+taloudellisia+sellaisia.
No+-+tulipahan+taas+kitistyä,+jonkun+mielestä+turhasta,+jonkun+mielestä+valehtelen.+En,+teitenkään,+allekijoita+kumpakaan+väitettä.
Jo+vuosia+sitten+avasin+tällä+palstalla,+nimimerkillä+"filezo"+keskustelun+otsikolla+"Kirkon+etuoikeudet?"+-+siihen+tuli+hyvin+vastauksia+ja+esimerkkejä+kirkon+perustettomista+etuoikeuksista,+suosituimmuusaseemasta+Suomessa.+Siihen+olisi+hyvä+monen+kirkkoa+hehkuttava+nuskovaisen+ja+ateistin+tutustua.
Eiköhän+se+aloitus+vielä+tältä+palstalta+löydy.
Maria on harhainen.
"Kirkko näyttää parhaat puolensa aina kun on todellinen hätä. Sekä tämän että edellisen laman aikana kirkko on toiminut moraalisena herättelijänä."
Tuo suunsoitto ja toisten arvosteleminen ei todellakaan maksa mitään. Olisipa kirkko ihan oikeasti omilla varoillaan auttanut ihmisiä.
"Minusta Petterrsson on ihan hyvä keskustelija ja argumentoija kun hän puhuu asioista joista tietää."
Ja mitähän asioita nämä sitten ovat?