Hei, Raamatun mukaanhan Mooses ja israelilaiset pakenevat egyptiläisiä. Punainenmeri jakautuu heidän edestään, jolloin he pääsevät pakoon maata pitkin vastarannalle. Sen sijaan faaraon sotilaat jäävät tarinassa veden alle, kun meri palautuu ennalleen.
Epäilen todistaneeni samankaltaista ilmiötä viime Adventtisunnuntaina uintikisoissa. Uidessani 50m rintauintia, tein sääntöjenvastaisen käännöksen ja uintini hylättiin. Virheen käännöksessä aiheutti juuri ennen käännöstä kasvoihini osunut valtava vesiseinämä ja siitä seurannut veden vetäminen henkeen.
Mistä tämä vesiseinämä tuli? Videotarkastuksessa ei näy mitään aaltoa, joka olisi voinut aiheuttaa vesimuodostelman.
Siksi oletan, että syynä oli jumalallinen väliintulo, aivan kuten salaman iskiessä Vatikaaniin 12.2.2013.
Teoriaani jumalallisesta väliintulosta tukee monikin seikka, esimerkiksi se, että samalla hetkellä hallin tulostaulu pimeni ja sain jalkapöytääni selittämättömän haavan, joka muistuttaa Jeesuksen stigmaa. Minulla on jo sellainen vasemmassa kämmenessäni Elämänviivan kohdalla. Pidättekö mahdollisena, että kyseessä oli jumalallinen väliintulo uimahalliin?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jutustasi päätellen olet sunilainen.
Ehdottomasti on tapahtunut jonkin sorttinen ihme !
Suosittelen ryhtymistä lahkolais-saarnaajaksi, noiden eväiden avulla.