Negatiivinen ilmapiiri suomessa, siipä isikseen!!!

Ilmapiiri Suomen muslimeja kohtaan suurin syy Isisin riveihin liittymiseen

Negatiivinen ilmapiiri Suomen muslimeja kohtaan on suurin syy, miksi täältä on lähdetty taistelemaan Isisin riveihin, selviää Suomen ensimmäisestä radikalisoitumista selvittävän tutkimuksen väliraportista. Raportin mukaan islamofobian kasvu tarjoaa oivan kasvualustan radikalisoitumiselle.

Konfliktialueelle matkustetaan myös, koska taistelevia uskonveljiä- ja siskoja kohtaan koetaan vahvaa globaalista solidaarisuutta.

Tutkimuksen mukaan uskonto ei kuitenkaan yksinään selitä, miksi joku radikalisoituu, vaan lähtijöiden taustat ovat kirjavat. He edustavat montaa kansallisuutta ja etnistä taustaa. Kaikki lähtijät olivat nuoria yhtä lukuun ottamatta.

Väliraportin tiedot perustuvat sosiaalisesta mediasta kerättyyn aineistoon ja Syyriaan lähteneiden lähiomaisten haastatteluihin.

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/negatiivinen-ilmapiiri-suomen-muslimeja-kohtaan-suurin-syy-isisin-riveihin-liittymiseen/2195687

Heh! Kohta koko isiksen olemmassa olosta syytetään suomalaisia!
766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Isis on rasismin aikaansaannos.

Äänestä

Isis on jätesäkki lumiukkojen syytä!

Äänestä

Häpeän olla valkoinen, häpeän olla rikollinen.

Pelle Miljoona

Äänestä

Miten kaikki asiat saadaan näyttämään tavissuomalaisten aiheuttamilta ja syyllistetään siinä ohimennen meitä pottunokkia.? Tää alkaa hipoon jo naurettavuutta ja kaikki uskottavuus mennyt jo ajat sitten. Buahaahaa!

Äänestä

Ei saa sanoa isis. Pitää sanoa Daesh-terroristijärjestö.

Äänestä

"Väliraportin tiedot perustuvat sosiaalisesta mediasta kerättyyn aineistoon ja Syyriaan lähteneiden lähiomaisten haastatteluihin."

Just. Uskokokoon ken tahtoo.

Äänestä

Taas yksi syy olla ottamasta pakolaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suksikoot.vittuun kirjoitti:

Ilmapiiri Suomen muslimeja kohtaan suurin syy Isisin riveihin liittymiseen

Negatiivinen ilmapiiri Suomen muslimeja kohtaan on suurin syy, miksi täältä on lähdetty taistelemaan Isisin riveihin, selviää Suomen ensimmäisestä radikalisoitumista selvittävän tutkimuksen väliraportista. Raportin mukaan islamofobian kasvu tarjoaa oivan kasvualustan radikalisoitumiselle.

Konfliktialueelle matkustetaan myös, koska taistelevia uskonveljiä- ja siskoja kohtaan koetaan vahvaa globaalista solidaarisuutta.

Tutkimuksen mukaan uskonto ei kuitenkaan yksinään selitä, miksi joku radikalisoituu, vaan lähtijöiden taustat ovat kirjavat. He edustavat montaa kansallisuutta ja etnistä taustaa. Kaikki lähtijät olivat nuoria yhtä lukuun ottamatta.

Väliraportin tiedot perustuvat sosiaalisesta mediasta kerättyyn aineistoon ja Syyriaan lähteneiden lähiomaisten haastatteluihin.

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/negatiivinen-ilmapiiri-suomen-muslimeja-kohtaan-suurin-syy-isisin-riveihin-liittymiseen/2195687

Heh! Kohta koko isiksen olemmassa olosta syytetään suomalaisia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu