Eikö olisikin todellista kansanvaltaa lisätä kansanäänestyksen määrää kuten sveitsissä?Äänestettäisiin pakolaisten tulosta,Nato-jäsenyydestä sekä pakko-ruotsista.Olisipa ihanaa kun kansan ääni pääsisi rehellisesti kuuluville.Nyt siitä voi vain haaveilla.
Suomeen kansanäänestyksiä kuin Sveitsissä
fueller
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jätit pois tärkeimmät, äänestys EU,sta ja eurosta olisi ne tärkeimmät,
toki nuo muutkin haluaisin äänestykseen,
mutta EU,n määräysten vuoksi taloutemme tulee jatkuvasti taantumaan,
leikkauslistat ja palkka-ale vain kiihdyttää lamaa.
Me pääsisimme eroon myös EVM-sopimuksesta joka on täysin lainvastainen.
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/77897-evm-sopimus-allekirjoitettu-ja-velkaministerio-osakeyhtio-perustettu
EVM on hyväksytty. Uhhei ja hurraa. Valtiovarainministeriön sivuilla tämä elähdyttävä tieto. Käytännössä saamme siis euroalueen laajuisen velkaministeriön, joka on yksityinen osakeyhtiö ja jonka rahoitus hoidetaan verovaroilla.
Yhtiöllä itsellään, samoin kuin sen toimihenkilöillä, on vastuu- ja verovapaus sekä syytesuoja.
http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20110708Valtio/name.jsp
____________________
lukekaa mitä kaikkia tuo sopimus pitää sisällään eikä kukaan vastaa mistään, sinne on annettava vain rahaa aina kun pyydetään,
tämä ei voi olla laillista ja se pitää purkaa, jo annetut varat on palautettava.
Tämän tyyppisen ns demokratian suurin ongelma on että puheet ja teot ei oikein kohtaa.
Mikäs nykyisen päätöksenteon ongelma on?Ainakin se,ettei kansan haluamia päätöksiä tehdä.Esimerkiksi Stubb oli luvannut jenkeille Wikileaksin mukaan vievän Suomen Natoon halusi kansa tai ei.Ja kansa ei halua.Hiukan yli 20% kannattaa Nato-jäsenyyttä,miltei loput suhtautuu kielteisesti liittymisestä natoon.