Jumalan antaman juutalaisen uskon Jeesuksessa saamme Raamatun kautta.
Jumalan antama juutalainen usko Jeesuksessa
Raamatussa.totuus
859
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Pelastus juutalaisuudesta" ja Jeesus tämän meille opetti suoraan, ja Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat Yhtä ja näin juutalaisuutta parhaimmillaan on Jeesuksen opetuslapseus uudessa liitossa, ja tietysti juutalaisuutta. Israelin Herran hyvyys on ylitsevuotavaista eikä vain juutalaisille vaan kaikille maailman kansoille ja ihmisille, amen, halleluja!
Rakastetaan Isää Jumalaa, koska rakastaa meitä aina ja iankaikkisesti, ja myös kurituksensa on rakkautta varmuudella, kuten Raamatussa on kirjoitettu. Parannuksen tehtyämme saamme myös panna pois kaiken mikä häiritsee hyvää uskon kilvoitusta Jeesuksessa ja tahtonsa mukaisessa elämässä maan päällä. Paavali myös kehotti meitä ottamaan hänestä esimerkkiä uskon kilvoituksessa.
Mikä on ihmisellä tunnusmerkkinä palavasta rakkaudestaan Juutalaisten Kuningas Jeesusta kohtaan, sen Jeesus selvästi opettaa "te rakastatte minua, kun teette mitä minä teille olen opettanut". Kaikenlainen penseys ja vääränlaiset ihmisselitykset Jeesuksen opetuksen suhteen saamme panna pois, ja Isä meistä pitää huolta kuin lapsistaan, ja lupaukset täyttyvät näin elämässämme. Tässä on hyvä pyhä kaita tie Jeesuksessa ja uuden liiton juutalaisuudessa.
Pyhän Hengen voitelussa voimme erottaa sen, mitkä asiat ovat Jumalan Hengen toimintaa ja mitkä asiat ovat ihmisen uskonnollisuutta tai muuta lähtökohtaisesti ihmisen lihasta ja verestä olevaa. Välttämättä tietenkään ei näiden erottaminen ole kuitenkaan helppoa ja hedelmät ikäänkuin salassa arvioimisen kannalta ja ihmisen mieli voi tehdä arvioinnista vaikeaa.
Jumalan Hengen vuodatuksesta ja Jeesuksen opetuslapsia seuraavat merkit kuitenkin hyvin selvät Raamatussa ja Herra on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Kuitenkin Jeesus profetoi myös nimessään tehtävästä laittomuudesta, ja tekijät eivät itsekkään tätä ymmärrä, ja tämä erittäin vaikea asia tietysti, ja hyvä ihmisinä meidän ymmärtää, mihin viitataan tällä.
Raamatussa selvästi myös ajan pimeys, mutta samoin myös Jumalan Hengen vuodatus ja näiden 144 000 apostolin toiminta ja tapahtuuko yhdellä kertaa samassa paikassa, vai jakaantuuko moniksi pienemmiksi tapahtumiksi, on tietysti se keskeinen kysymys ja vastauksen tärkeä olisi olla totuudellinen. Kaksi vuosituhatta sitten helluntai Jerusalemissa oli ihan kertakaikkinen tapahtuma, toki Hengen vuodatusta sen jälkeen myös annettiin paljon, ja edelleen voidaan myös antaa, jos on vain anomista ja pyhittymisen totuudellista tahtomista.
"Mikä on ihmisellä tunnusmerkkinä palavasta rakkaudestaan ...."
vastaus: rauniot
Siitäpä tuli mieleen myös sanat: " kuuma" ja " kylmä" ja ilmestyskirjan sanat: "Nyt kun te ette ole kuumia, ettekä kylmiä, niin minä oksennan teidät ulos. "
Ja taas Josefuksen sanat alueista jotka ' kuumuuden' tai' kylmyyden' takia ovat hyödyttömiä.
Onpa se ristiriita siinäkin , että pelätään hullun lailla, että juutalainen herra orjuuttaa ja sitten tehdään juutalaisesta miehestä herra ja kuningas, joka orjuuttaa.
Jeesuksessa on vapaus rakastaa Juutalaisten Kuningasta ja samoin anoa runsaasti myös armolahjoja ja oppia tuntemaan Jumalan tahtoa jokaisen ihmisen kohdalla ja samoin pyhittyä totuudessa kaikessa siinä, mistä on Raamatussa kerrottu. Jeesuksessa saamme elää sitä elämää, mikä on tarkoituksellista ja siunauksellista ja vaikka epäonnistuisimme kaikessa, niin perustus Jeesuksessa silti kestää ja todella evankeliumia jokaiselle ihmiselle varmuudella.
Uuden liiton juutalaisuus Jeesuksessa ja Jumalan valtakunnassa on sitä, mitä jokaisen ihmisen kannattaa aina etsiä ensin, ja sen jälkeen annetaan muut tarpeelliset varmuudella. Tietysti Jeesuksessa saamme myös kantaa ristimme ja itsemme kieltää, eikä tätä maailmassa tarvitse tietenkään tehdä.
Paavalin kautta erittäin hyvin siitä, mitä kaikkea on Jeesuksessa jokaiselle ihmiselle.
Kumpi jeesus, Ihmisen poika vai jumalan poika ?
Jumalan poikana hänelle on kirjoitettu samoja asioita joita muut profeetat ovat jo sanoneet, eli hän ottaa sanat heidän suustaan. Ihmisen poikana hän kumoaa sen mitä tuli sanottua.
esimerkki:
Kunnioita isääsi ja äitiäsi...lainattu Moosekselta.
Jeesus: Jos et vihaa isääsi ja äitiäsi, siskojasi ja veljiäsi ym.... et kelpaa.
Kumpaa pitää uskoa ?