Psykiatrini Amanda W omisti vastaanotollaan maailman parhaimman sohvan. Se oli kuin unelma, jolla löhötä. Ikkunasta avautui näkymä Kruununhaan peltikatoille ja siniselle taivaanriekaleelle, jolla oli oranssit reunukset. Harmaata en osannut rekisteröidä.
Huone oli askeettisesti sisustettu. Mitään ylimääräistä ei ollut. Kirjahylly - lattiasta kattoon, lukutuoli ja huonekasvi, joka rehotti ja pursuili elämää, tukivat toinen toistaan vailla nimeä. Olin vajonnut verbaaliseen itseeni. Vaelsin siellä ja täällä, menneessä ja tulevassa, nykyhetkessä vailla fyysisiä ongelmia. Olin kaiketi irronnut vartalostani, ja minusta oli jäänyt jäljelle vain hiljaisena humiseva ääni. En tuntenut minkäänlaista tuskaa. Virtasin itsessäni, itsestäni sisään ja itsestäni ulos. Aika oli menettänyt otteensa.
Kädet laskeutuivat olkapäilleni.
(Naurua)
Huone oli askeettisesti sisustettu. Mitään ylimääräistä ei ollut. Kirjahylly - lattiasta kattoon, lukutuoli ja huonekasvi, joka rehotti ja pursuili elämää, tukivat toinen toistaan vailla nimeä. Olin vajonnut verbaaliseen itseeni. Vaelsin siellä ja täällä, menneessä ja tulevassa, nykyhetkessä vailla fyysisiä ongelmia. Olin kaiketi irronnut vartalostani, ja minusta oli jäänyt jäljelle vain hiljaisena humiseva ääni. En tuntenut minkäänlaista tuskaa. Virtasin itsessäni, itsestäni sisään ja itsestäni ulos. Aika oli menettänyt otteensa.
Kädet laskeutuivat olkapäilleni.
(Naurua)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Yleensä Amanda kuunteli minua epäsovinnaisesti seisaaltaan ja katsellen ikkunasta ulos. Ehkä hänen ajatuksensa kulkivat paremmin pystyasennossa kuin istualtaan. Tai ehkä hän vain piti seisomisesta. En tiedä, koska en koskaan ole älynnyt kysyä tätä häneltä. Kolmessa vartissa on keskityttävä vain itseensä, annettava minuuden täyttää yksinkertaisen työhuoneen ja unohdettava muu. Kaikki se muu on juuri ongelmien äiti, emo ja imettäjä, luoja.
Amandaa en osannut kuvitella äidiksi. En edes tiennyt millainen persoona hän lopulta oli, ja mitä hän yleensäkin teki näiden seinien toisella puolen. Minulle hän oli vain kaunis profiilikuva, joka katseli lapsuutensa maisemiin, niille kaduille, joita hän oli kävellyt koko ikänsä. Ja koska työhuone oli niin korkealla katutasosta, niin tuntui, että hän oli noussut sen yläpuolelle kuin räystäslintu. Tuolla alhaalla oli kaikki se, joka nosti ihmisen sieltä ylös. Toisinaan hissi toimitti samaa virkaa, mutta Amandan vastaanotolle ei ollut hissiä. Oli kiivettävä pitkin kirjastoportaita, nähtävä vaivaa.
Ja kuka nyt ei itsensä tähden näkisi vaivaa.
(Naurua Amandan vastaanotolta)
Siis ei kahta ilman kolmatta.
(Hihitystä)
https://m.youtube.com/watch?v=hbe3CQamF8k
Silloin kun ihmiset ovat parhaimmillaan, niin syntyy eeppisiä biisejä, jotka kestävät niin aikaa kuin omaa ristiriitaisuuttaan.
Superb
(Angstisia repsahduksia)