YLE haukkui etukäteen Putinin lehdistötilaisuuden

YLEltä lehdistön edustajana erikoista journalismia 1) haukkua lehdistötilaisuus ja 2) etukäteen varsinkin kun lehdistötilaisuudessa on kyse 1) vallan eli presidentin ja 2) lehdistön/toimittajien kohtaamisesta.

Kuvitelkaa Niinistö 3 tunnin kyselyrumbassa vastaamassa toimittajille kun Niinistö ei uskalla eikä osaa keskustella, pohtia, analysoida, visioida eikä pysty vastaamaan yhteenkään kysymykseen tyhjentävästi eikä minkäänlaisiin kysymyksiin, joihin vaaditaan analyyttistä kykyä jäsentää asia.

Välikysymyskeskustelussa eduskunnassa kuulimme, että valtiovarainministeri Stubb oli kieltänyt kriittisiltä toimittajilta pääsyn ministeriön lehdistötilaisuuteen, jossa käsiteltiin lakialoitetta ja lainvalmistelua, jotka demokratiassa pitäisi olla avoimia kaikille, mutta se ei YLEä vaivannut.

Nyt Putinin lehdistötilaisuudessa on 1400 toimittajaa eikä ketään lehdistön edustajaa ole kielletty osallistumasta.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Toimittajien pitäisi kysyä aikooko Putin erota korruptioskandaalin vuoksi.

Äänestä

YLE on uutisoinut Putinin lehdistötilaisuudesta aivan normaalisti.

Mitä tulee Niinistöön, niin hän esiintyy jatkuvasti erilaisissa tiedotustilaisuuksissa. Tällaiseen jättimäiseen tilaisuuteen ei ole tarvetta.

Niinistön valtuudet presidenttinä ovat hyvin vähäiset Putiniin verrattua.
Tiltu eivät tiedä sitäkään.

Äänestä

Onko Putin käskenyt lehdistöavustajaa laittamaan kellon taskuun ettei tule uusia korruptiojuttuja?

Äänestä

Venäjän presidentti Vladimir Putin pitää tänään jokavuotisen televisioidun lehdistötilaisuuden.

Tilaisuuden kärkiaiheiksi nousevat todennäköisesti kansainvälinen terrorismi sekä Syyrian ja Ukrainan sodat. Paljon kysymyksiä esitetään luultavasti myös Venäjän heikosta taloustilanteesta ja ruplan alamäestä.



Venäjän presidentti Vladimir Putinin odotetaan puhuvan terrorismista.



Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, presidentti Putinin puhe kestää useita tunteja. Venäjän television pääkanavat näyttävät tilaisuuden suorana lähetyksenä.

ISTV lähettää puheen niin ikään suorana. Lähetys on venäjänkielinen, mutta seuraamme puhetta kaiken aikaa ja kerromme puheen pääkohdat tekstissä.

Puhe alkoi ajallaan. Putin marssi toimittajien eteen noin kello 11.03.

Äänestä

Onko Putin persu, kun Yle kiinnostuu?

Äänestä

YLE: " Venäjän presidentti Vladimir Putin pitää suurta vuosittaista lehdistötilaisuuttaan. Yle näyttää englanniksi tulkatun lähetyksen suorana Yle Areenassa. Putin keskittyy ulkopolitiikkaan, jotta huomio kääntyy pois Venäjän huonosta taloustilanteesta, Ylen kirjeenvaihtaja Kerstin Kronvall arvioi."

Tuostapa tiltu loukkaantui.

Äänestä

Ylen "happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista" johtuu siitä että se kokoomusmediana yritti puolustaa meidän onnetonta presidenttiä, joka ei osaa puhua, keskustella, johtaa, vaihtaa ajatuksia, ajatella, analysoida kuten Putin.

Äänestä

Suomen hinurihallitus ei pelaa reilua.

Äänestä

Stubb haluaisi olla diktaattori.

Äänestä

Yle ja Helsingin Sanomat ovat stubbilaisia medioita: ne valehtelevat.

Äänestä
  • YLE on eduskunnan valvonnassa. HS on yksityisomistuksessa.
    Stubbilla ei ole mitään sanomista niiden uutisiin.

    Ylen ja HS:n esittämät totuudet eivät miellytä tiltuja. Siksi ne kirkuvat valeitaan jatkuvasti.

    Äänestä

MTV haukkui uutisissaan Venäjän nuorison kun se kannattaa ja tukee Putinia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VenäjäVapaampiKuinSuomi kirjoitti:

YLEltä lehdistön edustajana erikoista journalismia 1) haukkua lehdistötilaisuus ja 2) etukäteen varsinkin kun lehdistötilaisuudessa on kyse 1) vallan eli presidentin ja 2) lehdistön/toimittajien kohtaamisesta.

Kuvitelkaa Niinistö 3 tunnin kyselyrumbassa vastaamassa toimittajille kun Niinistö ei uskalla eikä osaa keskustella, pohtia, analysoida, visioida eikä pysty vastaamaan yhteenkään kysymykseen tyhjentävästi eikä minkäänlaisiin kysymyksiin, joihin vaaditaan analyyttistä kykyä jäsentää asia.

Välikysymyskeskustelussa eduskunnassa kuulimme, että valtiovarainministeri Stubb oli kieltänyt kriittisiltä toimittajilta pääsyn ministeriön lehdistötilaisuuteen, jossa käsiteltiin lakialoitetta ja lainvalmistelua, jotka demokratiassa pitäisi olla avoimia kaikille, mutta se ei YLEä vaivannut.

Nyt Putinin lehdistötilaisuudessa on 1400 toimittajaa eikä ketään lehdistön edustajaa ole kielletty osallistumasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu