Hyvinkää voi joutua ottamaan 1300 muuttajaa

Maahanmuuttovirasto ei enää nykyisin tiedustele kuntien mielipiteitä yksityisten vastaanottokeskusten sijoittamisesta kuntiin, vaikka kunta joutuu järjestämään palveluita keskusten asukkaille. Esimerkkeinä ovat koulu- ja päivähoitopalveluiden järjestäminen alaikäisille lapsille.

– Esimerkiksi kotikaupungissani Hyvinkäällä ei ole oltu innostuneita kaupungin puolesta perustamaan kaupungin omistamiin tiloihin vastaanottokeskusta. Toisaalta Hyvinkää on jo vuosia ottanut kuntaansa kiintiöpakolaisia. Yhteensä heitä on otettu noin 200 henkilöä, ja ensi vuonna on tulossa 20 henkilöä lisää. Näin ollen Hyvinkää tekee osansa jo kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta, toisin kuin monet lähikunnat, joissa vastaanottokeskusta ei ole eikä kiintiöpakolaisia ole juuri otettu, perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri tähdentää.

50-70 prosenttia saa kielteisen päätöksen:

Hyvinkään kaupunginhallitukselle tiedotettiin, että kaupunkiin on tulossa vastaanottokeskus Luona Oy:n ja Maahanmuuttoviraston tekemän sopimuksen perusteella. Asukkaat saapuivat vastaanottokeskukseen samalla viikolla. Keskukseen mahtuu 300 asukasta.

– Tiedotustilaisuudessa marraskuussa Luona Oy antoi lupauksen järjestää täysimääräistä kotoutusta kaikille sekä lupauksen myös omasta asunnosta ja työpaikasta. Pidän tällaisia lupauksia aika erikoisina, vaikka kaikki tiedämme, että arviolta 50-70 % heistä tulee saamaan kielteisen turvapaikkapäätöksen. Tämänhetkisessä maamme asunnottomuus – ja työllisyystilanteessa lupaukset tuntuvat erikoisilta, Meri toteaa.

500 pakolaispaikkaa reilussa kuukaudessa:

Luona Oy:n ylläpitämässä vastaanottokeskuksessa Hyvinkäällä on tällä hetkellä ainakin noin 100 henkilöä Afganistanista, Iranista, Irakista, Somaliasta, Eritreasta ja Syyriasta, ja lisää on vielä tulossa. Noin puolet heistä ovat nuoria miehiä ja puolet perheitä.

Hyvinkään kaupunginhallituksessa julkistetun tiedon mukaan nykyisten henkilöiden keskuudessa on tällä hetkellä 41 alaikäistä, joille pitää järjestää päiväkoti- sekä koulupaikat. Nyt perustettuun vastaanottokeskukseen mahtuu yhteensä 300 henkilöä.

– Hyvinkään kaupunki tiedotti, että Hyvinkäälle avataan toinen vastaanottokeskus Maahanmuuttoviraston ja Metsätähden välisellä sopimuksella. Vastaanottokeskuksella on mahdollisuus ottaa vastaan noin 200 asukasta. Lisäksi Hyvinkäällä on vanha Rantasipi-hotelli, joka on lopettelemassa toimintaansa vuodenvaihteessa, ja huhuja on liikkunut siitä, että Maahanmuuttovirasto suunnittelisi sinne mahdollisesti vastaanottokeskusta. Kaupungin arvion mukaan sinne mahtuisi 800 pakolaista ja se olisi Suomen suurin vastaanottokeskus, Meri laskee.

– Näin ollen Hyvinkäälle on reilussa kuukaudessa tullut 500 paikkaa pakolaisia varten sekä mahdollisesti 800 paikkaa lisää. Hyvinkää joutuu lyhyessä ajassa – ilman omaa myötävaikutustaan – ottamaan kuntaan pahimmillaan 1 300 pakolaista.

Meri on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, joka koskee kuntataloutta ja turvapaikanhakijoiden sijoittamista kuntiin.
876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onhan se nyt saatanan perkelettä kun suomalainen joutuu anomaan lupia jonkun puun kaatamista tai aidantekoa varten ja samaan aikaan spr saa tuhota koko kunnan keneltäkään mitään kysymättä.

Äänestä
  • Tästä johtuen ihmisten kannatta ottaa oikeudet/lupa-asiat vain omiin käsiin. Ei kannata kysellä enää keltään/mistään yhtään mitään. Tekee vaan asioita itsenäisesti sen enempiä ihmettelemättä. Jos vaikka valtion miehet/naiset tulee jotain kyselemään, sanoo vain että niin ne asiat oli silloin entisessä Suomessa. Sitä Suomea ei ole enää, lupa-asioita vielä vähemmän.

    Äänestä

Todella kalliiksi käy sekä valtiolle että kunnille tämä imagosyistä tapahtuva suurmamutus!

ELI suomalaisille veronmaksajille! Mamuttajapuolueiden syy, mutta jostain syystä se ei näy niiden kannatuksessa?

Kansalaiset tuomitsevat väistämättömät pakkosäästöt, mutta ei tulevia valtavia väistettäviä pakkomenoja!?

Äänestä

Ahvenmaa, Kauniainen.....ja yleensäkin ruotsikielinen alueet ja koulut?

Äänestä

Elämme kuin Pohjois-Koreassa, kansan mielipidettä ei kuunnella. Luuleeko päättäjät, että tämä jatkuu pitkään, alkaa olla jo mitta täynnä lähes kaikilla.

Äänestä

1300 ?
asunto maksaa n 200 000 euroa, siitä tulee yhteensä n 260 miljoonaa euroa
yksi pakolainen maksaa yhteiskunnalle n 50 000 e vuodessa, yhteensä 65 milj e vuodessa
hepskutarallaa

Äänestä
  • Niistä ei tule mitään kuluja, koska rahat otetaan verovaroista! Jos et usko, kysy ministeriltä.

    Äänestä

se kuulkaas rikastuttaa maatamme kun köyhiltä riistetään leikkauksilla jotta saadaan näitä turhiksia tänne..meillon hyvä talous joten ei muutakun näihin sipistelijän talkoisiin vaan kaikki köyhät ja vähävaraiset vaan hymyssä suin mukaan..uutisissa oli että joka kahdeksas syntyy konflikti alueelle..siellä ne vaan sikiää entistä enemmän jotta on kapasiteettia sitten lähtee sankoin joukoin jatkossakin tänne

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Urmas_Kala kirjoitti:

Maahanmuuttovirasto ei enää nykyisin tiedustele kuntien mielipiteitä yksityisten vastaanottokeskusten sijoittamisesta kuntiin, vaikka kunta joutuu järjestämään palveluita keskusten asukkaille. Esimerkkeinä ovat koulu- ja päivähoitopalveluiden järjestäminen alaikäisille lapsille.

– Esimerkiksi kotikaupungissani Hyvinkäällä ei ole oltu innostuneita kaupungin puolesta perustamaan kaupungin omistamiin tiloihin vastaanottokeskusta. Toisaalta Hyvinkää on jo vuosia ottanut kuntaansa kiintiöpakolaisia. Yhteensä heitä on otettu noin 200 henkilöä, ja ensi vuonna on tulossa 20 henkilöä lisää. Näin ollen Hyvinkää tekee osansa jo kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta, toisin kuin monet lähikunnat, joissa vastaanottokeskusta ei ole eikä kiintiöpakolaisia ole juuri otettu, perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri tähdentää.

50-70 prosenttia saa kielteisen päätöksen:

Hyvinkään kaupunginhallitukselle tiedotettiin, että kaupunkiin on tulossa vastaanottokeskus Luona Oy:n ja Maahanmuuttoviraston tekemän sopimuksen perusteella. Asukkaat saapuivat vastaanottokeskukseen samalla viikolla. Keskukseen mahtuu 300 asukasta.

– Tiedotustilaisuudessa marraskuussa Luona Oy antoi lupauksen järjestää täysimääräistä kotoutusta kaikille sekä lupauksen myös omasta asunnosta ja työpaikasta. Pidän tällaisia lupauksia aika erikoisina, vaikka kaikki tiedämme, että arviolta 50-70 % heistä tulee saamaan kielteisen turvapaikkapäätöksen. Tämänhetkisessä maamme asunnottomuus – ja työllisyystilanteessa lupaukset tuntuvat erikoisilta, Meri toteaa.

500 pakolaispaikkaa reilussa kuukaudessa:

Luona Oy:n ylläpitämässä vastaanottokeskuksessa Hyvinkäällä on tällä hetkellä ainakin noin 100 henkilöä Afganistanista, Iranista, Irakista, Somaliasta, Eritreasta ja Syyriasta, ja lisää on vielä tulossa. Noin puolet heistä ovat nuoria miehiä ja puolet perheitä.

Hyvinkään kaupunginhallituksessa julkistetun tiedon mukaan nykyisten henkilöiden keskuudessa on tällä hetkellä 41 alaikäistä, joille pitää järjestää päiväkoti- sekä koulupaikat. Nyt perustettuun vastaanottokeskukseen mahtuu yhteensä 300 henkilöä.

– Hyvinkään kaupunki tiedotti, että Hyvinkäälle avataan toinen vastaanottokeskus Maahanmuuttoviraston ja Metsätähden välisellä sopimuksella. Vastaanottokeskuksella on mahdollisuus ottaa vastaan noin 200 asukasta. Lisäksi Hyvinkäällä on vanha Rantasipi-hotelli, joka on lopettelemassa toimintaansa vuodenvaihteessa, ja huhuja on liikkunut siitä, että Maahanmuuttovirasto suunnittelisi sinne mahdollisesti vastaanottokeskusta. Kaupungin arvion mukaan sinne mahtuisi 800 pakolaista ja se olisi Suomen suurin vastaanottokeskus, Meri laskee.

– Näin ollen Hyvinkäälle on reilussa kuukaudessa tullut 500 paikkaa pakolaisia varten sekä mahdollisesti 800 paikkaa lisää. Hyvinkää joutuu lyhyessä ajassa – ilman omaa myötävaikutustaan – ottamaan kuntaan pahimmillaan 1 300 pakolaista.

Meri on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, joka koskee kuntataloutta ja turvapaikanhakijoiden sijoittamista kuntiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu