Tervehdys! Olen itse suomalainen mies mutta olen pitkään ollut naimisissa etelä-amerikkalaisen naisen kanssa. Olen todennut, että täällä on monta yksinäistä suomalaista miestä vailla parikumppania. Oletko havainnut, kuinka vaikeaa on löytää tyttöystävä Suomesta? Suhdelukukin kumppanin löytymiseen on huono, sillä Suomessa on enemmän miehiä kuin naisia.
Kiinnostaisiko lähteä tutustumaan etelä-amerikkalaisiin neitosiin.? Voisin auttaa muutamaa miestä näin ensialkuun deittiprofiilin luomisessa, etelä-amerikkalaiseen kulttuuriin, tapoihin ja käyttäytymiskoodiin perehdyttämisessä. Myöhemmin voimme lähteä tapaamaan valittuja neitosia itse paikan päälle joko yhdessä tai erikseen jokainen omin ehdoin.
En lupaa varmaa menestystä, koska se riippuu sinusta itsestäsi, miten etenet ja mitä haluat. Mutta saatat löytää myös loppuelämääsi sulostuttavan parikumppanin!
Alussa on moni asia aina hankalaa mutta kannattaa yrittää, sillä sekin on parempi kuin iänikuinen, toivoton yksinäisyys!
Hienoa, jos osaat jonkin verran espanjaa mutta hyvä, jos osaat puhua englantia. Hyvin harva latinalaisamerikkalainen osaa englantia auttavasti mutta se on hyvä alku, kun edes on jokin yhteinen kieli. Motivaatio kielten opiskeluun kasvaa huikeasti, kun se “oikea” osuu kohdalle.
Minä itse puhun ja kirjoitan espanjaa sujuvasti.
Vastaan vain asiallisiin viesteihin.
Vaimo Etelä-Amerikasta?
lumileopardi07
0
725
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802057Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661259Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu271115- 1411038
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa134880- 97814
- 45727
- 62716
- 61676
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63672