Suvakkiyrittäjäkaverini oli sitä mieltä..

..että kyllä kai ne pakolaiset on ihan yhtä hyviä, paljon parempiakin työntekijöitä kuin kotimaiset kun tekevät halvalla ja marisematta. Joopa joo.

Aloin sitten kyselemään että palkkaisiko hän sitten pakolaisen töihin? "Joo, tottakai mielellään". Ilmeni sitten kuitenkin että jos kaveri ei osaa puhua, saati sitten lukea tai kirjoittaa suomea eikä ymmärrä ohjeita niin onkin vähän hankalaa, pitäisi kuulemma piirustuksistakin jotain ymmärtää ja kaikenlaista muutakin pientä jotta voisi täysipäiväisesti työskennellä, sitä pelkkää ryskä- ja lapiohommaa kun on kuitenkin suhteellisen vähän eikä kuulemma ehdi neuvomaan koko ajan.

Siinä se taas nähtiin. Periaatteessa ihan täysijärkinen ihminen on suvaitsevainen ja ihan innoissaan maahanmuutosta kuvitellen saavansa ihmisiä halvalla töihin mutta kun sitten itse pitäisi alkaa niitä työllistämään ja kouluttamaan tehtäviinsä ei se sitten enää olekaan hyvä idea kun siitä tulee kustannuksia itselle.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


työelämasiaa kirjoitti:

..että kyllä kai ne pakolaiset on ihan yhtä hyviä, paljon parempiakin työntekijöitä kuin kotimaiset kun tekevät halvalla ja marisematta. Joopa joo.

Aloin sitten kyselemään että palkkaisiko hän sitten pakolaisen töihin? "Joo, tottakai mielellään". Ilmeni sitten kuitenkin että jos kaveri ei osaa puhua, saati sitten lukea tai kirjoittaa suomea eikä ymmärrä ohjeita niin onkin vähän hankalaa, pitäisi kuulemma piirustuksistakin jotain ymmärtää ja kaikenlaista muutakin pientä jotta voisi täysipäiväisesti työskennellä, sitä pelkkää ryskä- ja lapiohommaa kun on kuitenkin suhteellisen vähän eikä kuulemma ehdi neuvomaan koko ajan.

Siinä se taas nähtiin. Periaatteessa ihan täysijärkinen ihminen on suvaitsevainen ja ihan innoissaan maahanmuutosta kuvitellen saavansa ihmisiä halvalla töihin mutta kun sitten itse pitäisi alkaa niitä työllistämään ja kouluttamaan tehtäviinsä ei se sitten enää olekaan hyvä idea kun siitä tulee kustannuksia itselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu