MV ei ole isänmaallinen vaan Putinin juoni

Oletko koskaan lukenut MV-lehdestä Venäjän politiikan tai Putinin kritiikkiä? Miksiköhän et? Kenen tarkoituksiin mahtaa sopia, että suomalaiset saadaan tappalemaan keskenään ja uhkailemaan toisiaan? Nythän jaetaan/kerätään jo yksityisten "suvakeiksi" leimattujen ihmisten yhteystietojakin, jotta tällainen suomalaisten keskinäinen uhkailu saataisiin entistä suurempaan mittakaavaan. Äärimmäisen näppärä tapa ajaa maatamme sekasortoon ja heikentää puolustuskykyämme. Älä ole niin epäisänmaallinen (maanpetturi), että menisit tällaiseen kansamme turvallisuuden vastaiseen juoneen mukaan!
1869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Lisääkö maamme turvallisuutta yli 30 000 arabia?

Joista 300 isismiestä ja loputkin islamilaisia.

Tuliko suurin osa heistä idästä vai lännestä?

On vain hyvä,että nyt on paljastunut,että lukuisat suomalaiset ovat valmiita myymään maansa vapauden jos vain saavat siitä tarpeeksi rahaa.

Jos Putin haluaisi hän voisi lähettää tuhansia asettomia sotilaita hakemaan maastamme turvapaikkaa.

Nythän on jo koko maailman tiedossa,että tänne voi tulla kunhan hävittää ensin paperinsa ja sitten valehtelee röyhkeästi.

Putin on enemmän maamme ystävä kuin eräät kansanedustajat.

Akuutti uhka on nyt vihervasemmistossa.Ja hyväntahtoisissa hölmöissä.

Nyt matikkaa peliin.....mitä maksaa...koska loppuu ukkojen tulo...koska rahat?

Kuinka monta vielä joutuu raiskatuksi?

Koska täällä tapahtuu ensimmäinen terroriteko? Vai onko maamme tässä suhteessa poikkeus.

Äänestä
  • "Putin on enemmän maamme ystävä"....Niin varmaan. Seuraavaksi lupaa varmaan tulla armeijansa kanssa "pelastamaan" meidät turvapaikanhakijoilta ja mv-lehden propagandan sumentamat ottavat riemusta kiljuen heidät vastaan. Älkää ainakaan kutsuko itseänne isänmaallisiksi, jos tuette tällaisia maamme itsenäisyyden vastaisia juonia!

    Äänestä

  • Taidat levittää väärää tietoa ?
    Venäjä on turvallinen maa, eihän sellaisesta valtiosta voi tulla pakolaiseksi.
    Kannattaisi hieman syvemmin tutustua millä perusteella turvapaikkaa voi odottaa saavansa.

    Äänestä

  • IsänmaanYstävä kirjoitti:

    "Putin on enemmän maamme ystävä"....Niin varmaan. Seuraavaksi lupaa varmaan tulla armeijansa kanssa "pelastamaan" meidät turvapaikanhakijoilta ja mv-lehden propagandan sumentamat ottavat riemusta kiljuen heidät vastaan. Älkää ainakaan kutsuko itseänne isänmaallisiksi, jos tuette tällaisia maamme itsenäisyyden vastaisia juonia!

    Ja pelastamaan meidät omilta valtaapitäviltämme..

    Äänestä

Kaksi edellälausujaa ja leivällä elävää eivät todellakaan lukeudu aiheensa huippuihin saati älymystöön.Ja sitähän se jälkikin on sitten,,, voi voi

Äänestä

Ihan sama vaikka olis P-Korealainen julkaisu.

Pääasia että on joku taho joka kaivaa sen sonnan esiin, mistä paikallislehtien ylen hesarin alman toimitukset vaikenevat. SPR ;n touhut ja voitot ja monopoli / kulujen suuruus / matubisnes / lehtitalojen ja pakolaisbisneksen hyötyjät ja haitat oletko niistä lukenut mistään muualta?
MV-lehden suosion jälkeen on muunkin median ollut herättävä oman alennustilansa näkemiseen. Aikaisemmin jopa raiskaustilastot salattiin jne.

Lopettakaa yrittäjät mainostaminen ja kuluttajat näiden medioiden lukeminen, koska he vaikenevat jo aikoinaan . Soklista ( men malmit pilahintaan ) , salaa vanhemmilta laki-aloitteesta, FRA-laista, Ottawan sopparista jne. ja TTPI uusimpana aiheena jota he eivät juurikaan käsittele. Miksi maksaa jos ei saa tietoa tärkeistä asioita tai saa vain puolueellista tietoa? Putinkin alkaa olla mukava vaihtoehto nykymenolle!

Äänestä
  • "Putinkin alkaa olla mukava vaihtoehto". Kai nyt yksinkertaisimmatkin alkavat tajuta, mistä tässä on kyse! Oikeasti suomalaiset, enemmän oikeaa isänmaallisuutta ja vähemmän tyhmyyttä!

    Äänestä

  • Joo näin
    Hallituksen sallima matuvalloitus on tuhonnut Suomen.
    Isänmaallisuus on siitä kaukana.
    MV paljastaa läpimädän systeemin.
    Tottakai se ärsyttää syyllisiä.

    Äänestä

En pidä salaliittoteorioista, mutta kallistun kyllä ajatukseen, että nettimedian käyttö on putinlaista politiikkaa ja sieltä rahoitettua ja aloittajan aatoksen sen tarkoitusperistä ovat loogisia ja valitettavan todentuntuisia.

Äänestä

Tälle kollektiiviselle psykopatialle ei pidä antaa pienintäkään armoa ..saa tappaa aina kun näkee. ja aviottomat pakolaiset teloitetaan armotta.

Oikestaan Putin oli oikeassa, että atomipommi on ainoa ratkaisu tähän ongelmaan...ne jotka selvävät siitä tapetaan viimeiseen mieheen.

Rukoilen kristusta auttamaan meitä !

Äänestä

Bongaatteko selvät Putin-trollit? Maahanmuuttovastaisiin keskusteluihin ujutetaan nyt näitä "oikeastaan Putin olisi hyvä vaihtoehto"-juttuja? Maahanmuuttokriittisyyttä käytetään keppihevosena, jonka avulla lietsotaan epäluuloa omaa yhteiskuntaa kohtaan ja pikku hiljaa aletaan sekaan ujuttaa näitä "Putin ei ainakaan ole suvakki"-juttuja. Masentavaa, jos kansamme menee näin helppoon ansaan!

Äänestä

Miten lehti, jolla on ryssä pomona voi olla isänmaallinen?
Sama kuin laittaisin pukin kaalimaan vartiaksi tai Jeesuksen kuvan moskeijan seinään.
Onko ko. mies tuomittu vielä rikoksista? varsinaista isänmaallisuutta.

Äänestä

Jos MV-lehti olisi Venäjän trolli niin sehän päinvastoin hehkuttaisi miten hieno asia kymmenien tuhansien matujen invaasio on. Venäjähän yrittää nimenomaan dumpata omat matunsa muualle. Suomeenkin on saapunut Venäjältä paljon irakilaisia, syyrialaisia, afgaaneja jne. jne. jotka ovat oleilleet Venäjällä jo niin kauan että puhuvat kieltäkin.

Äänestä

ISÄNMAALLINEN IHMINEN, TOIMI JA EROA ARKKIPIISPAN KIRKOSTA NYT

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 19. elokuuta, että seurakuntayhtymä ostaa Helsingin Lauttasaaren uudelle kirkkoherralle ja hänen perheelleen 900 000 euron arvoisen asunnon. Hulppeassa 131,5 neliön kerrostalohuoneistossa on lisäksi 80 neliön kattoterassi merinäkymin

MIHIN VOI KULUTTAA JOTAIN

HOMMAFORUMIN JOULUPATA, MUISTAKAA

http://oma.pelastusarmeija.fi/joulupata/12-3575

mistä voi paljon enemmän säästää

Arkkipiispa vertaa Suomea natseihin

http://jplehto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208958-mita-arkkipiispa-makinen-sanoi-natsikortti

EROA KIRKOSTA, TÄMÄ EI LIITY SIIHEN OLETKO USKOSSA, VOIT USKOA KUULUMATTA ARKKIPIISPALAISIIN

http://eroakirkosta.fi/ https://www.eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/erolomake

https://fi-fi.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/893778617409000

Laitoin tästä joitakin vuosia sitten rehtorille rakentavaa palautetta, johon en saanut kovin rakentavaa vastausta. Vaikka epäuskonnollinen olenkin, asia mietityttää minua. Kun olin lapsi ja nuori, joulun aikaan käytiin aina keskustelua joulun kaupallistumisesta. Vastakkainasettelu oli selkeää, sillä materialismin vastakohtana oli joulun kristillinen sanoma. Oli siis hengellinen joulu, jota edusti Jeesus, ja kaupallinen joulu, jota edusti joulupukki.

Äänestä

MV-lehdessä oli aivan hyvä fiktiivinen juttu siitä miten helposti islamistiterroristit ottaisivat maan haltuun kun heitä on näinkin paljon maissa. Vaikka juttu oli tekaistu ja provokatiivinen, siinä oli siemen totta.

Miten helppoa olisi järkyttää maan puolustusta kun tehtäisiin yhteishyökkäys varuskuntiin. Eihän siellä ole varusmiehillä ammuksia heti käytettävissä ja vain vartiomiehellä on kovat piipussa minkä ammattiterroristit nopeasti kylmäisi ja saisi armeijan aseet itselleen jonka jälkeen heidän taltuttamisensa olisikin jo oikeasti kova työ. Millä aseilla heitä vastaan hyökättäisiin kun heillä olisi armeija hallussaan.

Ja poliisin varaan ei voisi mitään enää siinä tilanteessa laskea. Jos heiltä menee monta tuntia vallata koulu kouluampujalta, joka vielä kaiken lisäksi ampunut itseään, niin terroristeja vastaan heistä ei ole yhtään mihinkään.

Joskus saattaa huonokin julkaisu vahingossa herätellä meitä suomalaisia ruususen unesta että emme kuvittele liikoja omasta puolustuskyvystämme.

Äänestä

No et se sinäkään paljoa ole oppinut ymmärtämään lukemaasi. Islam on pahin sortovalta minkä alla voi joutua elämään, jos sitä nyt enää elämäksi voi kutsua.

Äänestä

Vielä pahempi on, että matut kusettaaa meitä valtamedian myötävaikutuksella. Oletko tunkenut pääsi pönttöön?

Äänestä

Varokaa soluttajia! Niitä on joka ryhmässä nykyisin. Tekeytyvät ja soluttautuvat.
Esimerkiksi naapurissani asuu putinilainen joka on tekeytynyt jalasmökkiläiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avatkaasilmät kirjoitti:

Oletko koskaan lukenut MV-lehdestä Venäjän politiikan tai Putinin kritiikkiä? Miksiköhän et? Kenen tarkoituksiin mahtaa sopia, että suomalaiset saadaan tappalemaan keskenään ja uhkailemaan toisiaan? Nythän jaetaan/kerätään jo yksityisten "suvakeiksi" leimattujen ihmisten yhteystietojakin, jotta tällainen suomalaisten keskinäinen uhkailu saataisiin entistä suurempaan mittakaavaan. Äärimmäisen näppärä tapa ajaa maatamme sekasortoon ja heikentää puolustuskykyämme. Älä ole niin epäisänmaallinen (maanpetturi), että menisit tällaiseen kansamme turvallisuuden vastaiseen juoneen mukaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu