Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) Matti Apunen on tunnetusti työnteon sankari vailla vertaa, vaikkakin hän onkin sysännyt varsinaisen raskaan ja inhottavimman työnteon työn orjille eli ammattiliittojen jäsenmaksua maksaville ja Loimaan Kassan ammattiliittoja halveksiville työntekijöille.
Mieluiten Apunen teettäisi työntekijöillä kaikki työt ilman palkkaa ja työttömät hän ajaisi töihin vaikka väkisin, mutta luonnollisesti ilman palkkaa heidätkin.
Sen sijaan Apunen helpottaisi työnantajille kuuluvia maksuja tuntuvasti, mieluiten siten, että valtio eli veronmaksajat korvaisivat työnantajien kaikki kulut täysimääräisesti ja ylikin. Korvattaviin sisältyisivät palkat ja sen lisäksi kohtuullinen 100 prosentin kate.
Minä olen päättänyt, että koska Matti Apunen on niin työintoinen, niin tehköön itse työt sillä aikaa kun minä huilailen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kävin vähän aikaa sitten katsomasSa wikistä muslimi kyrpien kyrvän Matti muslimikyrvänlutkuttajan taustoja,oli pseudotieteilijä yhteiskuntatieteiden runkkari TY:stä, näy olevan isänsä laitoksen "professori", olisi kivat tietää, mitä tuokin kullinlutkuttaja on opiskeluaikana tehnyt, kuka on kirjoittanut hänen nimiinsä nimetyn Gradun tai minkä lie ja kukahan senkin mikälie runkkaritutkimuksen on HYVÄKSYNYT, ISÄNSÄKÖ:
No onpas sinulla ollut rankka ja rakkaudeton elämä, kun tuollaisia päästelet suustasi. Kaikki toki ymmärtävät, että tuollaiset vuodatukset kertovat vain sinun pahasta olostasi ja katkeruutesi aiheuttamasta kaunasta.toivon sydämeni pohjasta, että sinäkin löytäisit rakkautta ja hyväksyntää elämääsi., koskaan ei ole liian myöhäistä,
Tyypillistä vasemmistolaista verbaliikkaa. Missä näkyy se heidän mainostamansa akateemisuus. Eikö kaveri ole saanut omaa graduaan hyväksytyksi, siitäkö katkeruus juontaa.pölypukki
Kiihkoporvari Apunen on vakiinnuttanut paikkansa hämäräseura Bilderbergin vakiovieraana.
Apunen = äärikapitalisti pelle