Olen 37v nainen ja selkäni on vaivannut minua lähes päivittäin elokuun lopusta saakka.
Kaikki alkoi elokuussa kesämökillä ison siivousurakan jälkeen. Eräs aamu heräsin ja selkä veti ihan jäykäksi ja liikkuminen oli kivuliasta ja selkä ihan jäykkä. Vaiva on alaselässä. Tuntui ihan noidannuolelle.
Pahin meni hitaasti ohitse noin kuukauden aikana, välillä oli tosin oireetonta ja sitten taas alkoi jäykistää ja kipuilla, mutta ei yhtä pahasti kuin alkuun.
Olen koko ajan yrittänyt elää normaalisti. Töissä en käy muutenkaan. Tehnyt kotitöitä, kävelylenkkejä jne.
Kun vaiva oli jatkunut yli kuukauden kävin lääkärissä ja sain kipulääkkeitä ja relaksanttia. Röntgenkuvassa ei näkynyt mitään poikkeavaa.
Aluksi oli niin, että kaikki rasitus sai selän särkemään ja alaselässä paineentunne istuessa ja selinmakuu tuntui huonolle, kun selkä ei tuntunut taipuvan kunnolla. Lisäksi jaloissa alkoi tuntua puutumista ja "sirinää" ja "pulputusta". Makuullaan ei voinut nukkua kun selkään sattui.
Pikkuhiljaa vaiva on kyllä mennyt parempaan. Pystyn tekemään kotitöitä, käymään kävelyllä, nukkumaan mahallaan, mutta vieläkin rasituksessa ja sen jälkeen tuntuu "häiritsevä" painava tunne, ihan kuin ristiselässä tai alempana roikkuisi jokin paino. Selkä myös väsyy ja tuntuu kuin "menisi poikki" ja on nopeasti päästävä pitkäkseen. Levossa helpottaa. Pahimmillaan tulee rasituksessa vihlomista. Raajatuntemuksia ei enää ole.
Huonointa on imurointi, kaikki eteen ja taaksetaivutus, autossa pitempään istuminen, joskus jumittuu yön aikana.
Oikeastaan ei ole kipua, enkä ota särkylääkkeitä. On vain epämiellyttävä jäykkyyden ja painon tunne ja rasituksessa tuntemus lisääntyy, väsyy ja vihloo toisinaan.
Paras lääke tuntuu olevan bentsodiatsepiini Temesta. Sitä minulle on kirjoitettu muuhun vaivaan. Olen huomannut, että se vie nuo selkätuntemukset pois, rentouttaa ja pystyn paremmin rasittamaan selkää. Myös lihasrelaksantti auttaa, mutta ei yhtä hyvin.
Jotenkin alaselkä tuntuu olevan jumissa ja kuin siellä olisi "jotain". Välillä tuntemus on keskellä rankaa ja välillä tasaisesti sivuilla.
Jotain tapahtui mökillä. Siellä tuli paljon rasitusta kylmiltään. Olen myös 30kg ylipainoinen ja lihakset huonossa kunnossa. Lähinnä istuskelen päivät. Ryhti on huono kun katson peilistä niin olkapäät on edessä, vatsa pullottaa, selkä notkolla ym.
Mökillä oli huonot sängyt. Toisessa laverisängyssä ohut, kova patja ja toisessa vanha "lössähtänyt" joustinpatja, joka menee kuopalle ja jouset painavat kylkeen. Nukuin molemmissa.
En oikein osaa venytellä, en tiedä mitä liikkeitä tekisin. Se tuntuu myös epämiellyttävälle kun koko kroppa on jumissa. Lihakset eivät veny. En saa esim. käsiä lattiaan vaan polvien kohdalle. Kroppa oli siis jumissa jo ennen tuota selkäjuttua. Lisäksi niska, alaselkä, nilkat ja ranteet naksuvat lähes joka liikkeestä.
Olen ottanut vain relaksanttia tai tuota bentsoa ja koittanut elää normaalisti. Välillä on parempaa ja sitten taas huonompaa.
Mietin onko vaiva lihasjumia, onko noidannuoli jäänyt päälle? Vai onko jotain muuta häikkää?
Osaisiko kukaan valaista asiaa tai tuleeko jotain mieleen?
Noidannuoli jäänyt päälle?!
4
383
Vastaukset 4
- elintavatkuntoon
Välilevyn pullistuma?
Oireet viittaa siihen. Se näkyy magneettikuvassa, ei röntgenkuvassa.
Fysioterpeutilta saisit liikunta ja venyttelyohjeita, jotka on sulle tehty.
Painon pudotus ja lihaskunnon harjoitus kyllä vähentää kaikkea oiretta.
Joten on ihan sinun hallussa tää homma.
Voi mennä vuosikin, että oireet katoaa, mutta voivat taas tulla takasin.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/skolioosi.htm#Tuki-_ja_liikuntaelinvaivoihin_apua_ja- Noitanuoli
Kiitos paljon vastauksestasi! Tuli vielä sellainen mieleen, kun siellä mökillä ollessa tunsin jo vaivan "paremmaksi" ja menin sellaiselle lötköjoustinpatjalle makaamaan ja siitä sitten innoissani "ponkaisin" ylös niin hirveä vihlaisu tuntui jossain alaselässä ja kivulias kramppi, joka levisi koko lantioon että hetken aikaa en voinut liikkua vaan henkeä pidätellen varovasti hinasin itseni siihen sängyn reunalle kyyneleet silmissä, hyvä ettei taju lähtenyt. Eli ensin oli tuo yön aikana tullut kipu/jäykistyminen ja siitä muutaman päivän päästä tuo hirveä vihlaisu.
Tänä päivänähän ei ole enää noin paha, mutta joka päivä jotain tuntemusta. Normaalille ei selkä tunnu enää koskaan. Ihmettelen kyllä miten tuo bentsodiatsepiini lääke vie koko vaivan pois? Luulisi että jos on jotain rankaperäistä ettei se siihen auttaisi vaan pelkästään lihaksia rentouttaen.
Eilen tein muutamia venytyksiä lähinnä pakarat ja takareidet ja sain itseni todella kipeäksi. Tuntuu ettei venyttelystä ole muuta kuin haittaa.
Yritän tehdä normaalit kotityöt, kävellä lyhyitä 1-2km lenkkejä päivässä, välttää autossa istumista ja minkään painavan kantamista.
Bentsodiatsepiiniä käytän joka päivä ja se auttaa että pysyn enemmän toimintakykyisenä. Jos jätän sen pois niin huomaan selässä "jäykän" perustunteen ja rasittaessa selkä väsyy ja "katkeaa" nopeasti.
Ylipainoa on pakko saada pois koska se tietysti pahentaa asiaa.
- Väsynyt
Mulla on vastaavia tuntemuksia selässä ollut jo useamman vuoden. Nyt taas on selkä kipeä, jäykkä ja n. 30 astetta vinossa lannerangasta, koska kuokin useamman tunnin kasvimaata. Noidannuolia on takana useita kymmeniä. Harrastan paljon liikuntaa ja työni on fyysistä. Mulle pahinta on seisominen ja selkää venyttävä rasitus. Olisi tosiaan kiva jos tietäis miten saisi itsensä kuntoon ja pääsisi joskus taas elämään kivutonta elämää.
- Helly
Voi olla tosiaan lievä välilevynpullistuma, fysioterapeutti voisi antaa hyviä ohjeita hoitoon. Ihan noidannuolelta ei pelkästään kuulosta. Tsemppiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1721869Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1541340Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset221985- 71897
- 56820
- 46765
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus63757- 90737
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200677Martinan alamäki jatkuu
Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”151636