EU määritellyt SPRn järjestäytyneeksi rikollisuude

Euroopan unioni määrittelee termin ”järjestäytynyt rikollisuus” yhdentoista ominaisuuden luettelolla. Luetelluista ominaisuuksista neljän pakollisen (kohdat 1, 3, 5 ja 11) sekä yhteensä kuuden kohdan on toteuduttava, jotta ryhmä täyttäisi järjestäytyneen rikollisuuden vaatimukset.

1. useamman kuin kahden henkilön yhteistyö

2. ryhmän jäsenillä omat määrätyt tehtävät

3. ryhmä toimii pitkän tai rajoittamattoman ajan

4. ryhmä käyttää sisäistä kuria

5. ryhmää epäillään törkeistä rikoksista

6. ryhmä toimii kansainvälisellä tasolla

7. ryhmä käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja

8. ryhmä käyttää peiteyhtiöitä

9. ryhmä harjoittaa rahanpesua

10. ryhmä pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin

11. ryhmän toiminnassa taloudellisen hyödyn ja/tai vallan tavoittelu on määräävänä tekijänä.

Siinä teille SPRn tunnusmerkit, joka järjestäytyneenä kerää suojelurahaa, eivätkä koskaan ole maksaneet veroja.

Jotta laajamittainen järjestäytynyt rikollisuus kannattaa, se tarvitsee yleensä jonkin verran tukea myös ympäröivältä yhteiskunnalta. Tavallisesti se hankkii tukea esimerkiksi lahjomalla tai kiristämällä korkeita virkamiehiä tai muutoin korruption avulla. Myös lainvalvojia ja poliisia pyritään usein lahjomaan ja uhkailemaan.
1351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

12.käyttää liivejä millä voi pelotella.

Äänestä
  • Liivit on kiellettävä HETI.

    Äänestä

Älkäähän nyt. SPRllä on Suomessa viisi turvatupaa, joissa yhteensä vuosittain asuu tilapäisesti n. 1000 nuorta yhteensä. Turvatalossa vietetään keskimäärin pari viikkoa. Tarina ei kerro kuinka moni noista on mamuja tai mamutaustaisia.

Äänestä
  • Siinäpä taas kaikille suomalaisille yksi hyvä syy lisää vihata silmittömästi SPR:ää.

    Äänestä

  • Järkyttävää liivijengirikollisten suojelua Suomen oikeuslaitokselta, liekö rahalla ostettu päätös, hyvin todennäköisesti sitä se juuri on muuten ei voi järjellä ymmärtää.

    Äänestä

Saatanan SPR
Saatanan Sipilä on SPR:n lahjuslistoilla.
Saatanan Sipilä on SPR-mafian narri, sätkyukko.
Mamujen tarhaus on 1,5 miljardin rikollisbisnes vuodessa - 1, 500 000 000 Euroa.
-ja suomalaiset veronmaksajat vielä joutuvat kaiken tämän hyysärien rikollishyysäyksen maksamaan - ja näkemään kun Suomi tuhotaan matupaskalla.

Äänestä
  • SPR-mafialla saattaa olla lonkeronsa yllättävänkin syvällä imeytyneenä Suomen poliitikkojen persiissä.
    Oikeuslaitos näyttää kohtelevan spärräläisiä samalla tavalla kuin maahantunkeutujaraiskareitakin eli oikeutta ei jaeta kuin näennäistuomioita matuille näytösmielessä ja spärräläisille ei sitäkään.
    Spärräläisten kansssa ei haluta edes ottaa sitä riskiä, että otetaan ylipäätänsä vahingossakaan käsittelyyn koko kansakuntaa kohtaan tekemiään petoksia ja rikoksia.

    Äänestä

"Luetelluista ominaisuuksista neljän pakollisen (kohdat 1, 3, 5 ja 11) sekä yhteensä kuuden kohdan on toteuduttava"
SPR:n kohdalla ei ole ainakaan pelkoa siintä, että tuo ehto ei täytyisi.
Kaikki yksitoista kohtaa toteutunut SPR:ssä jo vuosikymmenien ajan.

Äänestä
  • Kuinka moni demari on lahjottu, jotta saa toimia ilman vastuuta ja tuhota Suomen taloutta. Ilmeisesti kaikki.

    Äänestä

kerää suojelurahaa, eivätkä koskaan ole maksaneet veroja.
Tuossa se on oikeastaan aika nätisti sanottu.

Äänestä

12. Työntekijät velvoitetaan levittämään jalkovälinsä isis-terroriteille ja pimittämään koko toiminnan.

Äänestä

Pöyristyttävää poliitikkojen siunaaman rikollisbisneksen pyörittämistä veronmaksajien rahoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MissäSUPO kirjoitti:

Euroopan unioni määrittelee termin ”järjestäytynyt rikollisuus” yhdentoista ominaisuuden luettelolla. Luetelluista ominaisuuksista neljän pakollisen (kohdat 1, 3, 5 ja 11) sekä yhteensä kuuden kohdan on toteuduttava, jotta ryhmä täyttäisi järjestäytyneen rikollisuuden vaatimukset.

1. useamman kuin kahden henkilön yhteistyö

2. ryhmän jäsenillä omat määrätyt tehtävät

3. ryhmä toimii pitkän tai rajoittamattoman ajan

4. ryhmä käyttää sisäistä kuria

5. ryhmää epäillään törkeistä rikoksista

6. ryhmä toimii kansainvälisellä tasolla

7. ryhmä käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja

8. ryhmä käyttää peiteyhtiöitä

9. ryhmä harjoittaa rahanpesua

10. ryhmä pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin

11. ryhmän toiminnassa taloudellisen hyödyn ja/tai vallan tavoittelu on määräävänä tekijänä.

Siinä teille SPRn tunnusmerkit, joka järjestäytyneenä kerää suojelurahaa, eivätkä koskaan ole maksaneet veroja.

Jotta laajamittainen järjestäytynyt rikollisuus kannattaa, se tarvitsee yleensä jonkin verran tukea myös ympäröivältä yhteiskunnalta. Tavallisesti se hankkii tukea esimerkiksi lahjomalla tai kiristämällä korkeita virkamiehiä tai muutoin korruption avulla. Myös lainvalvojia ja poliisia pyritään usein lahjomaan ja uhkailemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu