Jos on kaksi aikuista ihmistä, seurustelusuhteessa vain, ei naimisissa, ei lapsia, eikö toisella olekin oikeus lopettaa suhde..? Syitä on liian paljon; kaksi vuotta kestänyt henkinen ja fyysinen väkivalta, rahallinen hyväksikäyttö, uhkailu, ei viikkoakaan ilman jonkinlaista väkivaltaa, henkistä tai fyysistä.. en saa omaa aikaa koskaan, jos olen muualla olen huoraamassa, mies on sairaalloisen huomionkipeä, viinaan menevä. Olen uskaltautunut kapinoimaan, koittanut irtautua mutta en ole onnistunut, typerä minä säälin sitä- se tietää jo keinot millä pääsee luokseni. Ja minua pelottaa, inhottaa kosketuskin. Mutta en voi aina sitä näyttää. Elämä on kauheaa, teeskentelyä, tappelua. Minulla on onneksi työni, mutta nyt alkaa tuntua että alan olemaan aika hermoheikko jo, väsyttää töissä.. Ja puhumattakaan työmatkoista, muista matkoista joita haluaisin tehdä. Minun elämäni valuu hukkan näin, haluan unohtaa tämän ihmisen kokonaan. Parhaillaan se on näistä kaikista, minun jättämisyrityksistä ja etäisyyden ottamisista niin masentunut että muka tarvitsee minua- se on niin ailahteleva että pelkään sitä. En pysty puolustamaan itseäni sanoillakaan kun pelkään mitä se tekee.Ja jos jätän lopullisesti, uhkaa tappaa itsensä. Joka olisi varmaan jo helpotuskin...
Eihän se ole minun vastuullani mitä hän tekee? Minä vain haluan elää rauhassa, yksin, ilman pelkoa ja häntä.
Eihän se ole minun vastuullani mitä hän tekee? Minä vain haluan elää rauhassa, yksin, ilman pelkoa ja häntä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Orvokki, ei todellakaan ole sinun vastuullasi mitä mies tekee, kun lähdet.
Itse olin samanlaisessa tilanteessa edellisessä parisuhteessani. Olimme yhdessä 4 vuotta, kunnes sain tarpeekseni alistamisesta, väkivallan uhasta (löi muutaman kerran), pakottamisesta, mustasukkaisuudesta jne..
Tein eron kerralla, sanoin että se on nyt tässä, kun mitta tuli täyteen. Mies aneli minua takaisin, mutta olin päätökseni tehnyt. Tavaroiden hakeminen asunnosta oli kamalaa, sillä mies ei meinannut päästää minua pois. Käyttäytyi väkivaltaisesti, vaikkei minuun koskenutkaan.
Eron jälkeen mies soitteli minulle usein keskellä yötä humalassa, ja uhkasi tappaa itsensä, jos en heti paikalla tulisi hänen luokseen. En ikinä mennyt, vaikka pahalta tuntui jättää hänet yksin pahaan oloonsa.
Jouduin miettimään liikkumisreittini tarkkaan, sillä mies ajeli autollaan asuntoni lähistöllä ja tarkkaili minua. Onneksi jouduin muuttamaan hetkeksi vanhempieni luo, jolloin mies ei uskaltanut tulla ovelle. En usko, että hän olisi kuitenkaan minulle mitään tehnyt, mutta silti pelkäsin häntä.
Mies jätti minut muutaman kuukauden vainoamisen jälkeen rauhaan, ja nykyisin välimme ovat ok (erostamme on 4,5v) jos tapaamme sattumalta.
Ero miehestäsi on varmasti vaikea, mutta jos todella tahdot erota, osaat olla säälimättä miestä. Itse mietin eroa lähes vuoden, ennen kuin uskalsin lähteä. Pitkästä mietinnästä etuna oli se, että päätökseni todellakin piti, enkä ole päätöstä katunut.
Tsemppiä sinulle!
Voi, teit ihailtavasti sen mitä minunkin olisi pitänyt tehdä aikoja sitten! En tiedä mistä se mun ylenpalttinen säälintunne tulee, ja miksi. Koska huomaan tämän kaiken tekevän vain pahaa, ja olen koittanut monet kerrat saada taottua sen miehenkin päähän. Ehkä säälin siksikin, että hän on tosi yksinäinen, ei hänellä ole kuin minut, läheisiä ihmisiä. Mutta eihän minun silti tarvitse uhrautua. Hänen pitää vain itse rämpiä ylös suostaan, en minä pysty auttamaan...Saa nähdä, mitä tänäänkin tapahtuu. Olen todella väsynyt enkä jaksa muutenkaan häntä. Viimekerralla tästä samasta aiheesta alkoi hirveä mysky ja jouduin pakenemaan kotoani. Ja, poliisista ei ole mitään apua, olen joskus soittanut ja aina ne vain sanoo, että katso nyt jos kuitenkin se lähtisi ulos (asumme erikseen nykyisin). Saman katon alla ollessamme en uskalla enää aloittaa "sivistyneesti" puhumista aiheesta, en aina välttämättä pääse karkuun ajoissa... Minun pitää vain kovettaa ja kylmentää itseäni enemmän. Entisestään. Paljon ei enää tunteita olekaan, sääli ja viha vain välillä... Vaikka joskus se on itse enkeli, se ei riitä, koska tiedän mikä pohjalla on.
Minulla oli ystävä, joka vuoden teki samanlaista loppua kuin sinä nyt, mies uhkasi itsarilla, töiden lopettamisella, alkoholistiksi tulemisella ja vaikka millä. Usko minua eroa ei tule, kun aina välillä antaa narua.
Sinulla on todella hyvä tilanne, kun ette asu yhdessä. Tee täysin yksiselitteinen lopetus, joko puhelimitse tai kirjoita kirje, älä jätä mitään arvailujen varaan, sano että et vastaa puhelimeen, et rakasta enää, haluat pitää työpaikkasi, turha uhkailla, ne ovat sinun ratkaisuja.
Sitten sinun on käytännössä toteutettava se. Vaihda lukot, jos hänellä on avain, osta Ärrältä puhelinkortti, että et vahingossakaan vastaa puheluihin ja jos voit pyydä jotakuta vaikka viikoksi asumaan kanssasi. Alku voi olla painostavaa, mutta se kannattaa tehdä oman itsen takia. Parempi jonkun viikon piina kuin loppuelämän.
Muista myös että sinä tuskin pystyt häntä onnelliseksi tekemään, joten säälimään ei kannata ruveta, hänellä on mahdollisuus rakentaa oma elämä tyytyväiseksi, jos ei osaa, se ei ole sinun ongelma.
Hanki lähestymiskielto, älä vastaa puheluihin, vaihda numeroa, älä avaa ovea, koveta itsesi, näin se onnistuu. Se mitä hän tekee eron jälkeen itselleen ei ole sinun syysi eikä vikasi. Hän sairastaa läheisriippuvuutta, ota aiheesta selvää, vaikka netissä.
Hei!
Onneksi teillä ei ole lapsia!
Minulla on ja sama ongelma, teen vain helvetinmoista eroa sisulla ja vihalla. Lähde, lähde vaikka toiselle puolelle suomea jos mahdollista, älä jää koska silloin olet ansassa. Pystyt siihen vaikka se on vaikeaa, toinen kyllä tietää keinot jolla ottaa valta kun yritttää tehdä itselle oikein. Jos ei muuten niin syyllistämällä. On sama tausta takana mutta minulla on lapsia kyseisen miehen kanssa, mutta olen tehnyt nyt eroa ja rankimman kautta... Sulle voimia, jätä ennen kuin on liian myöhäistä..
t. Neitoperho
Hei,
oletko siis Neitoperho onnistunut karistamaan miehen elämästäsi? Vai piinaako hän vielä sinua? Toivon myös sinulle paljon voimia ja jaksamista! Tämä tällainen on ihan hirveää.. välillä muutama päivä paremmin mutta sitten taas on piru irti. Kuluttavaa, ja menee elämä hukkaan. Voi hitto miten olen tällainen "kiltti" ja säälivä ollut, ja tulen kai aina olemaan. Pakko vain kovettaa itseni!!! Jaksamista, ja parempaa tätä vuotta!
Kiltteytesi on jotain muuta kuin miksi sitä luulet. Jotenkin itsekin nautit tilanteesta, siitä että toinen "tarvitsee" sinua ja on sinusta "riippuvainen". Jos kosketuskin jo inhottaa, et tee kummallekaan palvelusta jatkamalla huonoa suhdetta. Se on valheessa elämistä. Ei kannata heittää hukkaan elämäänsä, siitä seuraa vain katkeruutta ja masennusta pitkän päälle.
Lopeta se ininä ja häivy!!
tee päätöksesi ja hommaa uusi asunto, lähestymiskielto miehellesi ja ala elämään omaa elämääsi. Alku ei varmasti ole helppoa (varsinkaan lähteminen), mutta muuta mahdollisuutta ei suhteesta ulospääsyyn ole.
Ole rohkea ja tee se!
Tsemppiä uuteen elämään! =)