Hieman käytöstavoista...

Boumar

Mitäs olette mieltä tällaisesta käytöksestä. Kyseessä siis veljeni vaimo. Vaimoni kutsuu yleensä kerran pari vuodessa (pyhäpäivinä) sukua syömään. Tapanamme on tarjota myös lämmin ruoka, kalaa, lihapullia, eri lisukkeita, yms. Meille on muodostunut käsitys, kuinka paljon ruokaa pitää varata tietylle määrälle vieraita, ja tähän saakka ruokaa on jäänyt aina yli.

Nyt sitten veljeni tuli vaimonsa kanssa myös kylään, aikaisemminkin olemme aina kutsuneet, mutta eivät ole koskaan ehtineet. Päiväkahveilla toki ovat satunnaisesti käyneet.

Muut vieraat olivat tulleet sovittuna aikana, ja juttelimme sukulaisten kanssa olohuoneessa. Veljeni tuli vaimonsa kanssa puoli tuntia myöhässä, juuri kun vaimoni lähti kutsumaan sukulaisia ottamaan ruokaa. Veljeni vaimoineen ei tuonut mitään kukkasta tms (kuten yleensä on tapana), vaan vaimoke tokaisi ensimmäiseksi että he taitaakin mennä suoraan syömään kun onkin jo niin nälkä. Tuosta vain he lampsivat ensimmäisenä juuri katettuun pöytään, ilman että olisivat käyneet ensin tervehtimässä muita sukulaisia, ja vaimoni puolen sukulaisia.

Veljen vaimo jupisi että hän ei ainakaan perunoita syö, mutta huomasi sitten höyryävän lohifileen. Hän rupesi mättämään kuin laivabuffetissa lohta lautasen kukkuralleen täyteen, ja veljeni teki saman perässä. Parin kilon suuri lohifilee katosi lähes kokonaan näiden kahden lautaselle. Kun yleensä tuollaisesta lohifileestä tekee koko porukka yhden kierroksen, ennen kuin loppuu. Oli meillä onneksi toinenkin filee, mutta muut sukulaiset joutuivat sitten ottamaan lohta aika niukasti, eikä santsikierrokseen enää riittänyt. Ja arvatkaas söikö nämä ahmatit kaikki, no eivät tietenkään, vaan puolet meni biojäteastiaan.

Lisäksi veljen vaimo tokaisi kovaan ääneen, että hän ei ymmärrä kuinka joku kehtaa tehdä näin paljon erilaisia ruokia, ja että hän ei ainakaan kehtaisi. Hän mainosti syövänsä kotona vaan pelkkiä nuudeleita tai valmisruokia. Teki mieli jo suuttua, mutta en viitsinyt muiden vieraiden nähden. Huomautin asiasta veljelleni, joka on tyhmä kuin saapas, ja oli hieman nolona, ja harmitteli kun ei tullut ajatelleeksi. Hänellä kun on tapana kulkea aivot narikassa, töykeän vaimonsa perässä kuin koira ja matkia isäntäänsä.

He ovat myös joskus kutsuneet meidät kylään. Homma menee aina niin, että veljeni kysyy jossain vaiheessa, että juotteko kahvia. Me vastaamme tietysti että kyllä kiitos. Sitten hän menee keittämään kahvit, ja vaimonsa laittaa kupit. Sitten molemmat toteavat että oho eihän meillä ole maitoa. Ja kohta huomaavat, että oho eihän meillä ole oikein mitään suuhunpantavaakaan. Lopulta veljeni löytää jostain ylimmän kaapin peräosasta suolakeksipaketin, ja sanoo hieman nolona, että nyt ei oikein ole muuta, mutta kyllä kai tämä kelpaa. Sitten he empivät keskenään, pitääkö olla kekseille asetti, vai meneekö suoraan pussista. Et semmosta... Ja joka ikinen kerta sama juttu, aina tulee yllätyksenä sama juttu. Ja kyse ei ole rahasta. Molemmat tienaavat hyvin rahaa hyvissä töissä, ja muukin talous on kunnossa. Luulen että kyseessä on vain sairaalloinen saituus.

Mitä mieltä tämänlaisesta käytöksestä?

15

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • manoliit

      Oisko aika nuoria ihmisiä vielä nää sun veli ja sen vaimo? Kun ei oikein tunnu olevan tavat hallussa ja muutenkin hyvin uusavuonta touhua vaikuttais olevan.

      Jonkun pitäisi neuvoa näitä nykyavuttomia. Että miten sitä oikein käyttäydytään, kun mennään vieraisille tai kun kutsutaan ihmisiä kylään.

      En tiedä minkälaiseksi maailma tästä oikein menee, kun nämä nykyiset nuoret alkaa olla tämmöisiä. Kuulin tässä jokin aika sitten yksiltä tutuilta, kuinka heidät oli kutsuttu häihin ja he tietysti meni kun kerran kutsuttiin. Häihin oli kyllä kutsuttu kaikenikäisiä sukulaisia ja ystäviä, mutta ne oli suunnattu pelkästään nuorille bilettäjille. Hirveä rokkimetakka kaikui koko ajan, mitään ohjelmaa ei ollut, pelkästään nuorten omaa örveltämistä, Tallinnan kaljat virtasi, ruokaa ei tarjottu, ainoastaan kahvia ja hääkakkua eikä hääparia edes kovin paljon näkynyt, kun olivat koko ajan jossain liesuamassa. Vanhempi väki hävisi aika nopeasti paikalta, näin kai toivottiinkin, tärkeätä oli kuitenkin, että kävivät tuomassa sen rahalahjan, jota hääkutsussa korostettiin. Yhden valokuvan ehtivät hääparista ottaa, siinäkin näillä oli molemmilla kaljatölkit kädessä.

      Kuka on jättänyt lapsensa kasvattamatta ja opettamatta? Minun sukupolveniko? Missä kohdassa on tapahtunut ikään kuin väärinkäsitys? Armeijaan menevät pojat eivät osaa solmia kengännauhoja eivätkä kuulemma enää tajua, että ylemmilleen ei huudeta vastaan. Minä sain koulussa rauhankasvatusta ja tasa-arvo-opetusta, nykyään Suomi on rasistisempi kuin milloinkaan. Joku ihme löystyminen tässä on tapahtunut. Kun lapset ja nuoret on nostettu sinne palvonnan kohteeksi, siellähän ne sitten riekkuvat pöydissä ylimpinä. Kohteliaisuussäännöt on ihan hukassa.

      Jostain syystä nuoret ei edes ymmärrä kysyä asioista vanhemmiltaan. Luulevat tietävänsä asiat ihan tosta vaan. Sitten riidellään esim. näillä nettipalstoilla, miten esim. ristiäisissä tehdään, tarvitaanko kummeja ja pitääkö kummin tosiaan kuulua kirkkoon ja muuta aivan itsestään selvää.

      Mitäs muuta kuin ilmoitat veljellesi ja vaimolleen, että jolleivat opi käyttäytymään kunnolla, vierailukutsuja ei enää tule. Minua ainakin hävettäisi muiden sukulaisten edessä niin paljon, että jättäisin kutsumatta.

      • Boumar

        Juu unohtui kertoa iät... 29 ja 28 vuotiaat ovat. Itse olemme 35:sia, mutta kyllä olemme perus käyttäytymissäännöt osanneet aina. Tosiaan tekisi mieli olla kutsumatta, mutta lähinnä muut sukulaiset sitten ihmettelisivät, miksei veljeä ja tämän vaimoa ole kutsuttu. Koska on vaikea pimittää sitä, ettei olla kutsuttu. Sitten jos sen avoimesti sanoisi kaikille, niin kaikki olettaisi että olemme riidoissa. Ja kun emme veljen kanssa ole mitenkään riidoissa muuten, ainoastaan käyttäytymistavat on hieman junttimaisella tolalla.


    • masentu

      aika typeraa

    • founi

      Heh,aina näitä mustia lampaita sukuun mahtuu:)Mitäpä jos koko konkka kokoontuisi ens vuonna veljesi luo juhlapäivälliselle puhuisitte koko suvun kesken kuinka mukavaa olisi heillä kokoontua,olisi veljesi ja avokkinsa naamat näkemisen arvosia kjeh.

    • sukuOnParasTaiPahin

      Eikös se nyt olisi veljen tehtävä antaa palautetta omalle sukulaiselleen? Kyllä tämmöisistä asioista pitää uskaltaa puhua. Itselläni on paljon sisaruksia. Jos jotain ongelmia tulee, niin kyllä asiat puhutaan suoraan, niin ne parhaiten selviää.

      Ei tommoista öykkäröintiä tarvitse katsella.

    • tiarii

      No mutta miksei sitten voi sanoa niille muille sukulaisille, että ei todellakaan olla riidoissa, mutta niillä ei ole oikein tavat hallussa niin ei viitsitä sen takia kutsua. Kai ne nyt sukulaisetkin näkee, että ne on moukkia.

      Mulle kyllä on aika se ja sama, mitä mieltä sukulaiset olisi siitä, että jotain sukulaista ei olisi kutsuttu. Luulkoon mitä tahtovat, enemmän kyllä epäilisin, että ne ei sillä asialla päätään paljon vaivaisi. Ainahan sukutapaamisista joku puuttuu, kuka mistäkin syystä.

      Ton ikäsissä on jo just niitä uusavuttomia mölliäisiä. Periaatteessa ollaan aikuisia, mutta käyttäydytään kakaramaisesti.

      Ja jos niin kovin on vaikeeta olla kutsumatta, niin mikä estää siinä kutsun yhteydessä mainita sitten siitä käyttäytymisestä. Ainakin sen, että sukulaiset käydään tervehtimässä heti kun tullaan ja pöydässä ollaan hillitysti eikä ruokia arvostella. Jo nyt on kumma jos ei omalle veljelleen voi puhua. Ja tämä velvoitetaan puhumaan sille vaimolleen. Jos suuttuvat, ei sille voi mitään.

      Kysyit, mitä mieltä ollaan tällaisesta käyttäytymisestä. No tätä mieltä.

    • jjassa

      MInäkin olen sitä mieltä, että suoraan on sanottava, että käytöstapoja kaivataan. Niin kai ap oli tehnytkin. Senkin voi sanoa, että tekee mieli olla jopa kutsumatta, kun noin röyhkeästi käyttäydytään. Jos siitä syntyy riitaa, niin silloinhan he eivät varmastikaan halua tullakaan enää eli toive siitä etteivät tulisi toteutuu.

      Hyvä idea on kiertävä joulu- ja juhlapyhä eri sukulaisten luona. Ei ole mitään järkeä siinä, että homma on noin yksipuolista, varmasti vaimosikin haluaisi istua välillä valmiiseen pöytään. Mutta yleensä se tuppaa niin menemään, että yksi antelias hoitaa tarjoilut ja usein saa vielä haukut palkakseen :) Liian kiltti ei kannata olla, vaan sukulaisilta voi odottaa samanlaisia käytöstapoja kuin muiltakin ystäviltä. Ellei onnistu, niin yhteydenpito ei ole mitenkään pakollista.

      • Boumar

        Emme koe kiertävää systeemiä omaksemme, koska homma ei perustu velvollisuuteen. Omasta tahdosta tämä lähtee, ja vanhempammekin järjestävät välillä omia kattauksiaan. Käymme mieluusti toki muidenkin valmiissa pöydissä, mutta kivointa on järjestää pidot omassa kotona. Sillä edellytyksellä ettei osataan edes jollain tapaa käyttäytyä. Tottakai voi syödä vaikka lusikalla jos haarukka ja veitsi ei pysy kädessä, ei me pilkunviilaajia olla. Mutta tämä veljenvaimon käytös oli sellainen ylilyönti.


    • kflfk

      Protip

      Kehtaaminen tarkoittaa länsipuolen suomessa häpeämisä itäpuoliskplla sitten taas viitsimistä.
      Että voi olla että veljes vaimo tarkoitti ettei viitsi itse tehdä ruokia ja siksi mainitsikin einesruuista.

      • Tsiip

        Mieleen tuli ihan sama. Hän varmaankin tarkoitti tuon juuri noin - kohteliaisuudeksi (=ihanaa, kun joku viitsii laittaa. Minusta ei olisi tähän.) Sanaa "kehtaa" ei muutoin tuollaisessa yhteydessä käytetä länsi-suomen murteessa.

        Sen sijaan tuo kalan lappaaminen.... Tavat hieman kateissa. Jos tekee itse harvoin, ei osaa ehä ajatella kokonaisuutta. Ahnehtii syyttä suotta, jos kotona ei ole.

        Tuo kahvitarjoilu taas... Kuulostaa tutulta. Koska emme ole mitää keksien/herkkujen ystäviä, meilläkään ei yleensä ole kahvin kanssa "mitään". Ei myöskään maitoa, koska emme juo sitä. Tosin nyt olen ostanut kuivamaitoa, mikä ei tietenkään ole sama kuin oikea maito, mutta menee kahvimaidon janoisille pahimpaan hätään.

        Riippumatta näistä "puolustavista" kommenteista, olen silti ymmärtäväinen aloittajan tuohtumuksen osalta. Kokonaisuutena huonoa käytöstä. Esim. tervehtiminen ja jonon perään meneminen olisi vähintä ,mitä voi odottaa.


    • nuuttinen

      Olisit voinut ihan rauhallisesti sanoa että ollaan tässä vaimon kanssa laitettu pöytä koreasti kun vieraita on kutsuttu....
      Huonoa käytöstä ei tarvitse kenenkään kotonaan sietää. Huomauttaminen kannattaa tehdä rauhallisesti ilman tunnekuohuja sillä läheisen sukulaisen kanssa ei parane rikkoa välejä. Siitä seuraa vain lisää hankaluuksia.
      Toisaalta ketään ei voi muuttaa luonteensa vastaisesti. Mutta ainahan ihminen voi yrittää muuttaa itseään paremmaksi. Se ei onnistu jos kukaan ei huomauta asiasta.

    • Boumar

      Kiitos vastauksista. Otanpa neuvosta vaarin...

      Asia on monipiippuinen ja vaikea, mutta kyllä me päätettiin vaimon kanssa ettei jatkossa kutsuta heitä muuta kuin arkisille suolakeksikahveille. Loukkaantuminen siitä varmasti tulee, ja välit viilenee, mutta sietoraja on meilläkin.

      Sukulaisten nähden käytöstavoista huomauttaminen, voisi kääntyä helposti itseämme vastaan. Sukulaiset ovat ns "laupiaita samarialaisia" jotka mieluummin luopuvat omasta annoksestaan, ettei vain kenellekään tule paha mieli. Antakaa nyt nuorten syödä, ei me vanhat tarvita, he sanoisivat kuitenkin.

      Veljeni kanssa uskallan puhua, ei ole kyse siitä, ja juhlissa sille hetimmiten ilmoitinkin. Kyse on enemmän siitä, ettei veljeni osaa/uskalla puhua vaimolleen. Minä en ihan periaatteesta rupea veljeni vaimolle käytöstavoista paasaamaan. Mieluummin ilmaisen asian sillä, että seuraaviin juhliin ei vain tule kutsua.

    • huvittunut-lukija

      Tuonut kukkasta niinkuin on tapana..... meinasin pissata housuun, niin nauratti.

    • Anssan

      Olisit pissannut vaan. Mitäs kummallista siinä kukkasen tuomisessa olisi?

      Yleensä kun mennään toisen kotiin peräti syömään ja olemaan, niin jotain on tapana todella viedä mennessään. Kukka tai joku muu pieni tuominen on ihan korrekti juttu. Jos ei muuta keksi, niin voi viedä vaikka sen tylsän kahvipaketin tai jos perheessä on lapsia, niin karkkia. Ihan tyhjin käsin en kehtaisi mennä.

    • littlefingerUPnow

      ONou. Älä vaan kerro, jos vielä olet se perheen miespuoli...

      Akkojen touhua tuo kitinä ja toisten arvostelu. Älä kutsu. En minäkään kutsu ylifiinejä, erinomaisuuttaan alleviivaavia nirppanokkia meille :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2661
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      148
      1208
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1105
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      988
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      964
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      205
      921
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      13
      835
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      296
      833
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      825
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      39
      812
    Aihe