Monet ovat jättäneet oman helluntaiseurakuntansa ja liittyneet oppiin juutalaisuudesta.
Mikä siinä opissa kiehtoo, vai eikö helluntaiseurakunnissa ole enää tervettä Raamatun sanan opetusta?
Miksi Kristuksen seurassa vaeltaneet haluavat lähteä omiin tekoihin?
Mikä siinä opissa kiehtoo, vai eikö helluntaiseurakunnissa ole enää tervettä Raamatun sanan opetusta?
Miksi Kristuksen seurassa vaeltaneet haluavat lähteä omiin tekoihin?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Uskonnollisuuden henki teettää ihmisellä kaikenlaista. Se riepottaa ihmisiä kaikenlaisissa opintuulissa. Olen sitä itsekkin tässä melko läheltä seurannut. Se voi tulla jopa vain yhden ihmisen mukana, joka on tämän hengen vallassa. Tämä henki yritti ottaa vallan meidänkin rukouspiirissämme ja sai valitettavasti erään ihmisen pauloihinsa. Uskonnollisuuden hengelle ei saa antaa periksi millään muotoa.
Helluntailiikkeen hajottajaksi tuli; Sanasta luopuminen kun otettiin v92 väännös käyttöön. Ei varoitettu lampaita..lampaat siis seurasivat johtajiaan! Jotkut johtajista olivat niin "korkeatasoisia", että muut johtajat seurasivat heitä, pysyivät vaiti ja ehkä viihtyivät -TV.n ääressä...
ei huomattukaan, kun Pyhä Henki hiljalleen alkoi vetäytyä poispäin...
ja eksyttäväiset, villitsevät henget, toiset jeesukset hajottivat lauman, lauma joutui hämmennykseen.
Olemme lopunajassa. Viettelykset tulivat. Niiden täytyi tulla.
Matt 18:1 Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?" 18:2 Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä 18:3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. 18:4 Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. 18:5 Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. 18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. 18:7 Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!
BIBELFOKUS valaisee asiaa ruotsiksi. Artikkeli sisältää videoita.
"Förförelser måste komma!" – Är vi beredda? Eller är vi redan förförda?
http://www.bibelfokus.se/print/77
> 2. Väärät henget valtaavat kirkon
Tästä jutusta nimeltä holy drunkness ja kaikista siihen liittyvistä omituisista manifestaatioista, jotka saat kaupan päälle, on tänä päivän tullut niin tavallinen ilmiö etenkin karismaattisessa kristillisyydessä, että monet luulevat sen olevan raamatullinen ideaalitila kristityille. Mutta kuten tulemme näkemään, sellainen käsitys on vakava harhaoppi, jolta kokonaan puuttuu tuki Raamatusta. Sen sijaan tämän tyyppiset ilmiöt muistuttavat niitä, jotka esiintyvät hinduismissa, mystiikassa ja New Age-liikkeessä (kaikki nämä kolme ovat läheistä sukua). Näissä yhteyksissä manifestaatioiden takana olevaa voimaa tavallisesti Kundaliniksi, myös kutsuttu nimillä käärmevoima tai lohikäärme-energia, Monet ymmärtävät, että juuri tämä kundalinivoima nyt miehittää kaikki maailman eri kirkot epäpuhtaiden julistajien kautta, jotka sekä opettavat harhaoppeja että välittävät näitä saastaisia voimia. Lue tästä linkistä enemmän kundalini -ilmiöstä: http://bibelfokus.se/sv/question/101107 [1] (huom. tätä linkkiä ei ole suomennettu)
On ajattelemisen arvoista tietää, että entisaikojen herätysjulistajat karttoivat ”holy drunkness - manifestaatioita” kuin ruttoa (sellaista saattoi ilmetä myös silloin). Mutta tavallisesti sellainen tukahdutettiin nopeasti ennen kuin se meni yli laidan ja ettei se sammuttaisi Jumalan Henkeä menossa olevassa herätyksessä. Kirjailija Ian H. Murray kirjoittaa siitä, mistä tuli yksi Jonathan Edwardsin kokemuksista siinä herätyksessä, jota kutsutaan The first great awakening 1700-luvun USA:ssa (Edwards oli yksi suurista julistajista tuossa herätyksessä):
"Hän tuli siihen sisäiseen näkemykseen, että oli ratkaiseva syy herätyksen taaksepäin menemiselle. Se nimittäin johtui niistä herätyksen ystävistä, jotka sallivat aidon ja puhtaan uskonnon sekoittuvan ”villin tulen” kanssa ja lihallisen innostuksen kanssa niin, että Jumalan Henki tuli murheelliseksi ja saatana siten sai yliotteen."
Jonathan Edwards: A New Biography, s. 216
Tuohon aikaan nähtiin nämä manifestaatiot (ilmiöt) joko epäpuhtaiden henkivaltojen, psykologisten ilmiöiden aiheuttamiksi. Tai ne myös aiheutti se, jota kutsuttiin ”haaveiluiksi” (liioitelluksi hurmioksi/hengelliseksi ylikuumenemiseksi). Juuri tätä ajatellen olemme nyt nähneet aivan järjettömän kehityksen kristikunnassa, kun nyt korotetaan näitä epäterveitä manifestaatioita Pyhän Hengen töiksi! Hank Hanegraaff kirjoittaa oikeaan osuvasti: "Juuri siitä, josta Jonathan Edwards toivoi pelastavansa ihmiset pois, on se, johon väärän herätyksen johtajat nyt yrittävät houkutella ihmiset antautumaan". <
http://www.bibelfokus.se/fi/print/236
"Kenneth E. Hagin - K. Copeland - Drunk in Spirit, & Laughter."
https://www.youtube.com/watch?v=AyACodY0hek
! KÄÄRMEVAARA !
https://www.google.fi/#q=kundalini warning
Kiitos terävistä ja varoituksesta menevistä ulosAnneistasi!
Veit melkein Sanat suustani, muttei olisi ollut tarjota noin runsasta, tekniikassa piilevää latinkia.
näin se menee..vaikka 'johtajat ns.' panneet päät puskiin', JEESUKSELLA on aina 'hiekkasäkkinsä', joista lennätellä jyväsiään - aina merten yli ja alas vuoristolaaksoihin!
Hallelujah, kuulkaa ja OTTAKAA VAARI Hänen Sanoistaan..HERÄTYS
Nyt kun "hallelujah" tuli mainituksi, tähän sopinee hyvän suomalaisen naisartistin tulkinta hyvästä biisistä...
https://www.youtube.com/watch?v=soOr7DjvRcs
Uskonnollisuus on aina luopumusta, nimitettiinpä sitä sitten helluntailaisuudeksi tai luterilaisuudeksi tai adventismiksi tai vapaakirkkoisuudeksi tai baptismiksi tai .........
Monet valtettavasti luopuu siitä ensimmäisestä Rakkaudesta uskoontultuaan ja menee uskonnollisuuteen. Tästä Jeesus tahtoo seurakunnan vapauttaa.
Totta tuokin, mutta kuitenkin Sanasta luopuminen on Jeesuksesta luopumista, koska juuri HÄN on SANA.
Eräät helluntailaiset sortuvat israelfanittamiseen ja avaavat sielunsa portit seuraavalle vaiheelle, eli judaistis-kabbalististen demonien hyökkäykselle.
Tack Kotari. Lopultakin on kyse siitä, että onko ihminen Kristuksen uskossa vai ei. Tärkeää on ymmärtää, ettei minkään laitoksen jäsenyys pelasta. Yksin Jeesus pelastaa.
Uskonnollisuus ei jaksa kantaa ihmistä taivaaseen saakka. Uskonnollisuutta on valitettavan paljon. Asia ilmenee kylväjävertauksen kautta.
Luuk:
8:4 Kun paljon kansaa kokoontui ja ihmisiä kulki joka kaupungista hänen tykönsä, puhui hän vertauksella:
8:5 "Kylväjä meni kylvämään siementänsä. Ja hänen kylväessään putosi osa tien oheen ja tallautui, ja taivaan linnut söivät sen.
8:6 Ja osa putosi kalliolle, ja oraalle noustuaan se kuivettui, kun sillä ei ollut kosteutta.
8:7 Ja osa putosi orjantappurain sekaan, ja orjantappurat kasvoivat mukana ja tukahuttivat sen.
8:8 Ja osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja teki satakertaisen hedelmän." Tämän sanottuaan hän lausui suurella äänellä: "Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon."
8:9 Niin hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä, mitä tämä vertaus merkitsi.
8:10 Hän sanoi: "Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksissa, että he, vaikka näkevät, eivät näkisi, ja vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi.
8:11 Vertaus on tämä: siemen on Jumalan sana.
8:12 Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, jotka kuulevat, mutta sitten perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämestään, etteivät he uskoisi ja pelastuisi.
8:13 Ja mitkä kalliolle putosivat, ovat ne, jotka kuullessaan sanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat.
8:14 Mikä taas orjantappuroihin putosi, ne ovat ne, jotka kuulevat, mutta vaeltaessaan tukehtuvat tämän elämän huoliin, rikkauteen ja hekumoihin, eivätkä tuota kypsää hedelmää.
8:15 Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä.
8:16 Ei kukaan joka sytyttää lampun, peitä sitä astialla tai pane vuoteen alle, vaan panee sen lampunjalkaan, että sisälletulijat näkisivät valon.
8:17 Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon.
8:18 Katsokaa siis, miten kuulette; sillä sille, jolla on, annetaan, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevan."
Tule Herra Jeeus!
"Nina Åström - Saavu Herra"
https://www.youtube.com/watch?v=03vhhbdwH6E
Videoon liittyvä teksti:
> Nina Åströmin musiikki on hurmannut ihmisiä jo vuosikausia. Nina Åström pukee koskettavasti Hilja Aaltosen sydämen ajatukset laulun muotoon. Rakastettu 105-vuotias armon evankeliumin julistaja Hilja Aaltonen ylennettiin kirkkauteen 13.2.2013. Hänen meille jättämänsä runon kieli julistaa herkkää taivastuntua ja nöyrää arvovaltaa. Hilja rohkaisi elämänmyönteisyydellään kuulijoitaan odottamaan vanhanaikaista herätystä - "silloin kun saarnatuoli syttyy, kirkko on tulessa". <
Nina Åström julistaa Hyvää Sanomaa Venäjän vankiloissa:
– Vladivostokissa vankilatyötä johtaa entinen vanki, joka on tullut uskoon. Hänen entisen elämänsä aikana en olisi uskaltanut mennä samaan autoon hänen kanssaan, mutta nyt hän on veljeni ja hänen silmänsä loistavat kuin lamput. En vain voi olla näkemättä eroa entiseen.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/nina-astrom-aitoustestissa-venajan-vankiloissa/
Kerro kuinka monet. Turhaan mustamaalaat kun et tiedä mistä puhut!
Ei tämä asia mikään uusi ole, eli uskovilla se on aina ollut ongelmana:
Galatalaiskirje 3
1 Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
2 Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
3 Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
Minun henk koht näkemykseni on se, että ihmisellä on luontainen tai opittu halu ansaita aina hyväksyntää, eli kun ei ole tullut hyväksytyksi, niin siiheen hyväksynnän ansaitsemiseen on jo opittu ja se on "luissa ja ytimissä" !
Suomessa lisäksi on ihmisillä se yksin pärjäämisen kulttuuri, eli MINÄ menen vaikka läpi harmaan kiven, ja "ei tartte auttaa" !
Siksi uskovakin nähdäkseni helposti alkaa ansaitsemaan omilla töillään Jumalan Rakkautta, kun ei ymmärrä raukka vielä että, mitä se Rakkaus on, ja mitä rakkaus ja rakastaminen oikeasti on !
Siis Rakkaus on lahja, jonka toinen henkilö antaa vapasti ja täysin omasta tahdosta, sitä ei voi ansaita ei pakottaa eikä mitään muutakaan tehdä sen saadakseen.
No, kun se rakkauden ansaitseminen on meissä suomalaisissa jo äidin maidossa, niin vaikeaa siitä on irroittautua, ja sen voikin tehdä vain Herra, pitkän jalostamisen ja opettamisen kautta.
Mutta varsinkin siis suomalaislla on suuri vaara mennä lain alle ansaitsemaan Jumalan Rakkautta, kun ehdoton ja oikea Rakkaus on meille tuntematon varsinkin nyky suomalaisille, kun kaikki pitää itse ansaita, jopa rakkaus !
Siksi juutalaisuus on ja tuntuu hyvältä, kun se on niin kotoisaa ja sielu rauhoittuu, kun on kovat säännöt, ihan kuten suomessa holhotaan voimakkaasti, eli se holhoaminen ja omilla teoilla vanhurskautuminen tuntuu hyvältä ja oikealta suomalaisista varsinkin !
Tämä on minun näkemykseni, oman uskon elämäni kautta opittua, ja lain alla siirtyneitä tarkkaillessani ja ihmetellessäni se vain vahvistui.
Siis olen ollut itse omavoimainen suorittaja, joka kuolee saappaat jalassa ja olen saanut itse ansaita jopa vanhempieni rakkautta, jota en silti saanut, joten olen henk koht Herran kanssa nämä asiat itsessäni käsitellyt ja Herra on armossaan minut vapauttanut lapsuuteni aikaisista taakoista ja rikkinäisyyksistä !
kiitos Herralle, Hän on totisesti Vapahtaja, joka vapauttaa, jopa mahdottomilta tuntuvista taakoista ja rikkinäisyyksistä !
Miksi ihminen, joka on löytänyt Kristuksen pelastajana, lähtee uudelleen orjuuden tielle ja pilkkaa Kristuksen sovitustyötä?
Miten tuollainen harhaoppi saa jalansijaa Kristuksen seuraajissa?
Niin. Seuraako hän Kristusta, eli kuuleeko hän Pyhää Henkeä? Vai seuraako hän ihmisiä? Meneekö hän vain ns joukon mukana? Se on varmaa, että Jeesuksen seuraaja ei tieltä eksy.
Ei se Kristuksen seuraaminen niin helppoa uskovallekaan ole, kuten edellä kirjoitin !
Siis uskovassa on paljon rikkinäisyyttä yhä, jota Herra hoitaa ajan kanssa, ja se rikkinäisyys on saanut aikaan vääristymiä käyttäytymisessä ja ajatuksissa, ja ne johtavat harhaan niin kauan kun niitä yhä on.
Myös on opittuja vääriä oppeja ja toimintamalleja, kuten tuo edellä kirjoittamani Rakkauden ansaitsemis tapa ja toimintamalli, eikä sekään katoa tuosta vaan, vaan Herra tekee uskovassa työtään ajan kanssa ja vapauttaa meitä uskovia noistakin vääristä tavoista ja opeista, mutta usein tämä kaikki vie aikaa.
Siis ne älyttömät galatalaisetkin olivat hyvin vajavaisia vielä ja vasta uskon elämänsä alussa ja siten heitä oli helppoa viedä harhapolulle, kuten Sana sanoo:
1 Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
2 Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
3 Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
Ja seuraava siis vahvistaa asiaa:
Gal. 4:19 Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä,
Siis Paavali puhuu "lapsukaisista" eli Hengellisistä lapsista, joita voidaan yhä viskellä opintuulissa:
11 Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
12 tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
14 ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;
15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
Siis nuoria ja kasvamattomia uskovia voidaan yhä viskellä opintuulissa, eli Sanan mukaan se alku ei ole mikään helppo, vaan vaellus on vielä epävarmaa, kuten pienellä luonnollisella lapsellakin on !
Mutta sen vuoksi ei tule halveksia nuorempia uskovia, vaan pyrkiä tukemaan ja auttamaan heitä Tiellään !