Olimme yhdessä n.4 vuotta teineistä asti kunnes nainen sanoi ettei enää tunne mitään minua kohtaan. Itse olin vielä todella rakastunut. Se satutti minua. Pidimme kuitenkin yhteyttä ja tapailimme. Sitten kuulin häneltä että oli pannut jotain toista jätkää uudesta koulusta ja he ovat pitäneet tiiviisti yhteyttä sen jälkeen. Nainen halusaisi että olisimme ystäviä, mutta en pysty edes katsomaan häntä ja ajatus ystävyydestä tai mahdollisesta yhteenpalaamisesta iljettää. Toisaalta minulla ei ole muuta tällä hetkellä ja hän oli minulle puolet elämästäni ja olen erittäin yksinäinen. Hän tuhosi minut pahimmalla tavalla mitä voin kuvitella. Kuinka voin ikinä päästä yli tästä:'(
Ero josta en pääse yli
Anonyymi3
1190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostat aika nuorelta, otsikosta päätellen olet vähän päälle parikymppinen? Päättynyt suhteesi kuulostaa vahvasti riippuvuusuhteelta, ja sellaisessa on aina epätasapaino. Exäsi todennäköisesti tunsi olonsa raskaaksi koska sinä elit hänen kauttaan. Elämän sisällön ei kuulu rajoittua parisuhteeseen vaan sinun tulee miettiä, mikä tekee sinut onnelliseksi. Mitä haluat tehdä työkseksi, opiskeletko? Millaisista asioista nautit? Parisuhde ei ole tukehtumissuhde vaan siinäkin kaksi ihmistä elää rinnakkain, eivät toisiinsa sulautuen. Ehjää sisintä ei kukaan pysty täysin tuhoamaan.
Tietenkin rakastuneemmalle osapuolelle suhteen poikki meneminen on vaikeaa. Prosessoi rauhassa tunteita joita sinussa herää ja tunne ne. Keskustelu asiasta jonkun ystävän tms kanssa. Jos sinulle ei ole ystäviä, kirjoita asiat ylös, sekin helpottaa prosessia.